EU:n henkilövalinnat eivät olleet kähmintää

Onneksi minulla oli tänään aamupäivällä eräs tilaisuus, jonne piti mennä ennen kuin järjestyi aikaa kirjoittaa kommentti Hesarin pääkirjoitukseen Eurooppa-neuvoston tekemistä henkilövalinnoista EU:n johtaviin tehtäviin. Kiukku ehti hieman vaimentua. Yleensä julkaisen blogikirjoitukseni Facebookissa vasta kun ne on julkaistu täällä, mutta tänään tapahtuu päinvastoin.

Ensiksi pisti silmään pääkirjoituksen sävy, korskea, halpahintainen ja pölhöpopulistinen, kaikkea yhtä aikaa. Toiseksi, tämä kohkaaminen siitä, että nyt ensi kertaa valittiin nainen sekä komission että keskuspankin johtoon. Milloinkahan päästäisiin niin pitkälle, että henkilöitä voitaisiin arvioida henkilöinä eikä naisiin kohdistuneiden menneiden vääryyksien korjaamisen symboleina? Ei varmaan milloinkaan, ei ainakaan minun elinaikanani.

Kolmanneksi ja tästä alkaa varsinainen asia. Kirjoittajan ja siis Suomen suurimman sanomalehden, sillä pääkirjoitushan on lehden mielipide, mielestä se, että Eurooppa-neuvosto valitsee komission puheenjohtajaksi mieleisensä henkilön, on kähmintää kabineteissa, kun taas Euroopan parlamentin oman valta-asemansa pönkittämiseksi keksimän kärkiehdokasmenettelyn tuottama henkilö olisi jonkinlainen eurooppalaisen demokratian huippusaavutus. Aivan kuin Eurooppa-neuvosto olisi joku hämäräperäinen konnajengi, jolla ei ole mitään legitimiteettiä. Kuitenkin se on EU:n perussopimuksella perustettu elin, joka koostuu jäsenmaissaan valta-asemansa demokraattisesti saavuttaneista presidenteistä ja pääministereistä. Ja nämä toimivat täysin tälle elimelle perussopimuksessa annettujen valtaoikeuksien mukaisesti. Lisäksi heidän valitsemansa puheenjohtaja tullaan edelleen täysin perussopimuksessa määrättyjen menettelyjen mukaisesti alistamaan hyväksymismenettelyyn parlamentissa.

Se, että valinta oli vaikea mielipide-erojen takia, on aivan eri asia, ja se, että noiden mielipide-erojen voittamiseksi oli turvauduttava pitkään, uuvuttavaan kokoukseen ja epävirallisiin neuvotteluihin virallisen kokouksen ohella ei ole mikään merkki ”kabinettipolitiikasta”, ei ainakaan yhtään enempää kuin mitä samanlaista epävirallista neuvottelemista virallisten kokousten ohella tapahtuu kaikkialla, mukaan lukien Euroopan parlamentissa ennen kuin mitään tärkeää asiaa tuodaan sen virallisissa istunnoissa äänestettäväksi. Mitään lähtökohtaisesti hämärää ei ole siinäkään, että etukäteen eniten esillä olleet nimet eivät kelpaakaan, vaan joudutaan etsimään uusia sopuun pääsemiseksi.

EU ei ole Yhdysvallat eikä sen päätöksentekoelimiä ja niiden välisiä valtasuhteita voi suoraan rinnastaan Yhdysvaltojen vastaaviin, mutta jos jonkinlaisia vastaavuuksia etsitään, neuvoston ja parlamentin suhdetta voisi jossain määrin rinnastaa senaatin ja edustajainhuoneen suhteeseen. Ei siellä kabinettipolitiikasta ja kähmimisestä puhuta silloin kun ne käyttävät valtaoikeuksiaan.

Pohjanoteeraus Hesarin pääkirjoituksessa on Euroopan keskuspankin kohdalla (jonka pääjohtajan valinnassa parlamentilla ei ole mitään asemaa). Sen johtoon tarjolla olleet kaksi suomalaista leimataan ”mikkeliläisiksi”, ja ainakin minut on vaikea vakuuttaa siitä, että tämä luonnehdinta olisi tarkoitettu kunnioittavaksi. Halventavaksi se on tarkoitettu. Ja suomalaisten ehdokkaiden kohtalon naurunalaistaminen rinnastamalla se euroviisuihin on tietenkin tahallinen loukkaus. Pilkkaaminen on myös oudossa ristiriidassa kirjoittajan demokratian kaipuun kanssa. Ilman kilpailevia ehdokkaita valintaprosessia olisi tosiaan voinut sanoa kabinettipolitiikaksi ja kähmimiseksi kulisseissa. Kun Suomella heitä oli, heidän valitsematta jäämisensä onkin Hesarin mielestä häpeällinen asia ja todiste siitä, miten Suomella ei ole EU:ssa sanan sijaa. Ketkä ne tätä teesiä eniten levittävät? Ne, joille Hesarilla ei yleensä sympatiaa liikene. Nyt se asettuu heidän rinnalleen.

AnttiKuosmanen
Helsinki

Filosofian maisteri, suurlähettiläs

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu