AnttiKuosmanen

Rinteen hallituksen ulkopolitiikka

Milos Formanin vuonna 1984 ohjaamassa Mozart-elokuvassa ”Amadeus” konnan roolissa ollut Antonio Salieri sanoo yhdestä Mozartin sävellyksestä, että ”siinä on liian paljon nuotteja”. Mozartin mielestä niitä oli juuri oikea määrä, mutta keisari uskoi Salieria. Juttu tuli mieleen miettiessäni, miten aloittaa tämä kirjoitus Antti Rinteen hallituksen ohjelmasta, varsinkin sen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta osasta.

Rinteen hallituksen ohjelma siinä versiossa, joka on luettavissa valtioneuvoston nettisivuilta, on liitteineen yli 190 sivun pituinen. Aika näyttää, onko sen muodostavien puolueiden kyky luottamukseen perustuvaan yhteistoiminaan parempi kuin Jyrki Kataisen hallituksen, jonka 90-sivuisen ohjelman yksityiskohtaisuuden arveltiin heijastavan siihen kuuluneiden puolueiden keskinäisen luottamuksen puutetta. Sitä voinee jo nyt kysyä, mihin tämä hallitus mahtaa pystyä, jos ulkoiset olosuhteet edellyttäisivät kurssin muutosta ja ohjelmasta poikkeamista.

Pakko on myös päivitellä ohjelman tyylillistä ja tekstuaalista raakilemaisuutta, vaikka tätä voidaan ehkä pitää pikkumaisena, koska eihän siltä kaunokirjallisia meriittejä olisi kohtuullista vaatia. Silti on ärsyttävää, miten paljon ohjelmassa on sikin sokin korkealentoisia propagandistisia, julkistuksellisia lauseita, tilannekuvausfaktaa (joka saattaa olla osittain fiktiota), laajoja yhteiskuntapoliittisia tavoitteita erittäin yleisluontoisesti muotoiltuina ja hyvin yksityiskohtaisia konkreettisia asioita, jotka vaikuttavat eri viranomaisten tai puolueiden pohja- ja ohjelmapapereista kerätyiltä ja sellaisenaan sisään runtatuilta. Vaikka tavoitteet ja keinot on erotettu otsikoilla, näin ei aina tapahdu niiden sisällön osalta. Jos kamelia sanotaan komitean suunnittelemaksi hevoseksi, tämä ohjelma vaikuttaa komitean suunnittelemalta kamelilta. Ironista kyllä, ohjelmasta löytyy myös kohta, jossa ilmoitetaan edistettävän selkeän ja ymmärrettävän viranomaiskielen käyttöä. Hallitusohjelma ei siihen esimerkin voimalla yllytä.

Myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsitellään ohjelmassa hyvin laveasti. Selittämättömäksi ja selittämistä vaativaksi jää se, että puolustuspolitiikka on sijoitettu kokonaan eri lukuun, ”Turvallinen oikeusvaltio Suomi”, kuin ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Turvallisuuspolitiikastahan siinäkin on kysymys eikä poliisitoimesta, saati oikeusvaltiosta. Yli 20 sivun pituisesta ulkopolitiikka-tekstistä (minkä lisäksi myös monet sisäpolitiikan puolelle kuuluvat asiat sisältävät kansainvälisiä asioita, esimerkkeinä verotus ja ympäristö) olisi paljon kommentoitavaa, mutta jääköön tällä kertaa pariin asiaan.

Jos tulevaisuuden ennakointi on vaikeaa sisäpoliittisissa asioissa, vielä vaikeampaa on ennakoida maailmaan menoa Suomen ulkopuolella, paitsi ehkä sen verran, että siellä tapahtuvat muutokset voivat olla vielä jyrkempiä ja iskeä Suomeen kovemmin kuin kotimaisten olosuhteiden muutokset. Kokemusta tästä on, vaikkei mentäisi muinaisaikoihin asti. Kommunismin ja Neuvostoliiton romahdus, 1990-luvun lopun talouskriisi Aasiassa, niin sanotun dotcom-kuplan puhkeaminen 2000-luvun taitteessa, Venäjän nahanluonti lännen vastaiseksi asevoimia ja tietotekniikan mahdollisuuksia hyväksikäyttäväksi vastustajaksi, talouskriisi ja siihen liittynyt eurokriisi, Yhdysvaltain aseman ja politiikan muutos Trumpin kaudella: nämä vain esimerkkeinä tästä. Ulkoisten mullistuksien hallintaan saati niiden ohjailuun eivät Suomen rahkeet ollenkaan riitä. Ohjelman laveus ja yksityiskohtaisuus ei tältäkään osin helpota kurssinmuutoksia olosuhteiden muuttuessa.

Hallitusohjelman tätä osaa arvioidessaan ovat jotkut asiantuntijat sanoneet, että Sipilän hallituksen ohjelman sävyyn verrattuna ovat nimenomaan Venäjän käyttäytymisestä johtuneet uhkan tunteet paljolti väistyneet, mikä näyttäisi heijastuvan hallitusohjemaan siten, että niin sanotut ”globaalit” haasteet kuten ilmastonmuutos ovat siinä nyt keskeisimmät huolenaiheet. Jos näin on, Venäjä on vetänyt pidemmän korren ”uuvutussodassaan” länsimaita vastaan ainakin Suomessa. Samoin on nähty merkitystä sillä, että ohjelman ulkopoliittinen osa alkaa arvoja ja ihmisoikeuksia koskevalla julistuksenomaisella johdannolla. Merkitystä minäkin sillä näen, mutta ehkä eri merkityksen kuin poliittisesti korrektia olisi.

Ensinnäkin, on helppo arvata tuon arvojulistuksen alulle saattajat ja heidän motiivinsa, mutta vaikka ne ovat ylevät, olen skeptinen tällaisten julistusten suhteen. Ne kuulostavat kauniilta – kukapa voisi vastustaa universaalien arvojen ja ihmisoikeuksien pohjalle perustuvaa politiikkaa, eivätkähän nuo arvot huonoja ole. Parempi ja ainoa tehokas tapa niitä ajaa olisi kuitenkin hoitaa omat asiat niin, että ne kelpaisivat muille esimerkin voimalla, ilman saarnaamista. Jos saarnataan, se lämmittää julistajaa itseään, mutta ne, joille nuo terveiset on osoitettu – tai jotka kokevat ne itselleen osoitetuiksi, kokevat ne kulttuuri-imperialismiksi, lukkarinkouluksi, jolla entiset siirtomaaherrat ja heidän siipiveikkonsa (joihin me kuulumme) yrittävät edelleen osoittaa entisille alamaisilleen heidän paikkansa, vaikka heillä ei enää ole mahtia, jolla tahtonsa toteuttaa ja vaikka kouluttajat itse kovin usein poikkeavat omista opeistaan. ”Älä tee niinkuin minä teen vaan niinkuin minä sanon”, kuten kerrotaan Juhani Ahon isän, rovasti Brofeltin tokaisseen hänen elämäntapojaan arvostelleille.

Toiseksi, kun tämä arvojulistus on asetettu koko ulkopolitiikka-luvun johdannoksi, kaikki sitä seuraava on ainakin implisiittisesti sille alisteista. Esimerkiksi heti seuraavana oleva perinteinen, myös Sipilän hallituksen ohjelmaan miltei samoin sanoin sisältynyt tavoite vahvistaa Suomen kansainvälistä asemaa ja turvata valtakunnan itsenäisyys ja koskemattomuus. Niin teoreettiselta kuin se voi kuulostaakin, entäpä jos arvojulistus joutuisi joskus ristiriitaan sitä seuraavan kappaleen kanssa? Olisiko meidän joidenkin arvo- tai ihmisoikeusnäkökohtien vuoksi tingittävä itsenäisyydestä ja alueellisesta koskemattomuudesta? Ainakin minulle juuri nämä jos mitkään ovat keskeisiä arvoja, ainakin jos arvona pidetään sitä mikä on arvokasta. Sitäpaitsi, ilman itsenäisyyttä ja alueellista koskettomuutta taitaisivat jäädä arvot muualla maailmassa ajamatta.

Toinen silmiin pistänyt lause hallitusohjelman ulkopoliittisessa osassa (ja se on itse asiassa toistettu puolustuspolitiikan osiossa) on julkisuudessakin jo kommentoitu ilmoitus, että Suomi ei salli aluettaan käytettävän vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan. Jaakko Iloniemi on jäljittänyt sen Suomen ja Venäjän suhteita koskevaan, vuonna 1992 tehtyyn perussopimukseen, ja sieltähän sellainen lause todella löytyykin. Suomen ja Venäjän väliseen sopimukseen se taas lienee löytänyt tiensä siksi, että samanlainen lausuma löytyy Saksan ja Venäjän välisestä vastaavasta sopimuksesta, joka tehtiin hieman aikaisemmin. Niinpä monesta varmaan tuntuu, että voihan tuollaisen laittaa myös Suomen hallituksen ohjelmaan. Ehkä niin, mutta vuonna 1992 ajat olivat toisenlaiset, ja lause on pakottaa esiin kysymyksiä.

Jo se, mistä lause on peräisin, liittää sen erottamattomasti Venäjään. Venäjä on siis se maa, jota vastaan Suomi julistaa olevansa sallimatta alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin. Ehkä minä olen liian epäluuloinen, mutta pakosta tunkee mieleen ajatus, että tasapainotetaanko lauseella hallitusohjelmaan edelleen sisällytettyä ”Nato-optiota” tai -”mahdollisuutta” kuten sitä kai nyttemmin pitäisi kutsua. Toisin sanoen, onko lause kiertoilmaisu sille, että Nato-jäsenyyttä ei aiota tämän hallituksen aikana hakea, kuten Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa tehtiin eksplisiittisesti? Tätä lausettahan ovat erityisesti viljelleet sosiaalidemokraattiset ulkopolitiikan edusmiehet.

Ilman suoraa Nato-jäsenyyskytkentääkin tällainen lause avaa muille maille (eli siis tälle yhdelle maalle) mahdollisuuden itse tulkita sitä, mitä vihamielisenä alueen käyttönä pidetään ja siten ajaa Suomea puolustuskannalle esimerkiksi sotaharjoitusten pitämisessä, ilmavalvonnassa tai ties missä, jopa puolustusvalmiuden kohottamisessa vaikkapa uusilla hävittäjä- ja alushankinnoilla. Ylipäänsä, miksi rajoittaa omaa toimintavapauttaan? Richard Nixonilta on peräisin hyödylliseltä tuntuva neuvo: älä koskaan paljasta vastapuolelle sitä, mitä et ainakaan aio tehdä. Nyt on paljastettu, ja pelkäänpä että kiitollisuutta siitä ei kannata odottaa sieltä, missä näitä tekstejä tarkkaan luetaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän jjrposti kuva
Jari Räihä

Erinomainen, ajattelua herättävä kirjoitus.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Kyllä vain!
Saas nähdä kuinka terävän toimintaotteen uusi puolustusministeri Antti Kaikkonen ottaa mandaatillaan? Toki ei hän yksin puolustuspolitiikkaamme hoida.
Onkohan yhtä jämäkkä kuin puolustusministeri Jussi Niinistö oli omalla ministerikaudellaan?
Keskustan taannoiset veljeilyt ainoan potentiaalisen vihollisemme kanssa muistetaan. Liirum laarumit keskustalaista(?) presidenttiämme myöten puolueettomuudestamme.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

"Suomi julistaa olevansa sallimatta alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin."

Minusta tuo on Suomen antama lupaus olla Venäjän puskurivyöhyke Lännen suuntaan.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

"Suomi julistaa olevansa sallimatta alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin."
Koskeeko julistus myös Venäjää? Se jos mikä on asialle uhka!

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

”Vihamielisillä tarkoituksilla” ja niiden torjunnalla on paljon syvemmät juurensa hakattuna Helsingin kallioihin. Helsingin olemassaolon ja identiteetin perusta on vihamieliset tarkoitukset ja niiden muuntuminen vastakohdakseen.

Ruotsi oli suurvalta 1600-luvulla mutta alkoi hävitä Venäjälle seuraavalla vuosisadalla. Tästä voimatasapainon muutoksesta huolestuneena Ranska päätti rahoittaa suursuuntaisen merilinnoituksen rakentamisen Suomenlahden kapeimmalle kohdalle. Tarkoituksena oli kyetä katkaisemaan meriliikenne Pietariin ja hyökkäämään rannikkolaivastolla Venäjää vastaan. Tämä on originaali ”vihamielinen tarkoitus”. Suomen ainoa UNESCOn Maailmanperintöluetteloon kuuluva kohde on vihamielisten tarkoitusten manifestaatio. Linnoitus oli ensin, ja kaupunki sen takana tuli vasta myöhemmin. Syntyperäiset helsinkiläiset ovat siinneet vihamielisistä tarkoituksista.

1914 venäläiset alkoivat rakentaa massiivista linnoitusketjua Helsingin ympärille. Onnettomassa projektissa kärsi ja kuoli suuret määrät kiinalaisia orjatyöläisiä. Viisaat kiinalaiset koittivat tietysti löytää jotakin mielekkyyttä kärsimyksilleen, ja mieli on siinä että ”emme salli Suomenlinnaa käytettävän vihamielisiin tarkoituksiin Venäjää vastaan”. Tämän kiinalaiset ovat hakanneet Helsingin kallioihin, ja se, minkä kiinalaiset kiveen kirjoittavat, säilyy ja vaikuttaa politiikassa, kuten tiedetään jo Shang- ja Zhou-dynastioiden ajalta. Hallitusneuvottelijat ovat koko ajan tämän linnoitusketjun sisäpuolella ja kuulevat kuolleiden kiinalaisten henkien kuiskauksia tai harhailevat linnoitusketjulla lukien sitä, mikä kiveen kirjoitettu on. Ulkopolitiikka on paluuta siihen, mikä on kiveen kirjoitettu.

Käyttäjän atsoeerikainen kuva
Atso Eerikäinen

Uusimman modaalilogikan kannalta puhe "mahdollisuudesta" on pelkkää spekulaatiota, jonka sanan monikkomuoto selvästi sanoo. Kukaan ei tiedä huomisesta mitään, vaan korkeintaan näkee päiväunia.

Reaalisessa todellisuudessa on vain "loogisesti välttämätön" ja "loogisesti mahdoton". Asiantila on välttämätön, jos ja vain jos sen negaatio on mahdoton.
(A state of affairs is logically necessary if and only if its negation is logically impossible, Peter van Inwagen).

Länsimaisessa logiikassa on perusperiaate: tertium non datur (kolmannen poissuljetun laki), jota tietokoneet noudattavat: 0 ja 1. Neuvostoliitossa sitä lakia ei noudatettu (materialistinen dialektiikka), eikä sitä noudateta yleensä mitä idemmäksi menemme. Siellä tulee vastaan ns. "sumea logiikka", jossa totuus on jotakin 0 ja 1 välillä.

Hallitusohjelma edustaa lähinnä "sumeaa" logiikkaa, mutta ei sen matemaattis-loogista teoriaa, vaan yhdessä on päätetty unelmoida maailman onnellisimman maan ja kansan päiväunia.

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

Hieno kirjoitus.

Antti Kuosmanen: "Toinen silmiin pistänyt lause hallitusohjelman ulkopoliittisessa osassa (ja se on itse asiassa toistettu puolustuspolitiikan osiossa) on julkisuudessakin jo kommentoitu ilmoitus, että Suomi ei salli aluettaan käytettävän vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan."

Tuossa hallitusohjelman lauseessa suorastaan tyrkytetään Venäjälle mahdollisuutta tulkita "vihamielisyys" omalla vääristelevällä tavallaan. Sanavalinnan takapiruna täytyy olla Kremlin luottorenki Erkki Tuomioja.

Rinteen hallitusohjelman puolustuspolitiikan johtoajatus on kristallinkirkas: Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan promäärinen ja itse asiassa ainoa tarkoitus on Venäjän miellyttäminen, ei Suomen turvallisuuden takaaminen.

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

Kirjoitusvirheen korjaus edelliseen: sana "promäärinen" pitää olla "primäärinen".

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Tullaanko Nato-joukkojen osallistuminen sotaharjoituksiin Suomen aluella peräti vielä lopettamaan Rinteen hallituksen toimesta? Niiden vähentämistä lienee joka tapauksessa luvassa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset