EU ja Ranska-Saksa -akseli

Jean Monnet visioi Euroopan integraation Ranskan ja Saksan kumppanuuden pohjalle. Hänen motiivinsa eivät varmasti olleet pelkästään ihanteelliset, sillä Saksan uudelleen nousu ja vaaraksi muodostuminen eivät suinkaan olleet olemattomia huolia 1940-50 -lukujen vaihteessakaan, eivät edes Saksassa. Vuosisataisen kilpailun ja vihollisuuden (joka ulottui kauas Saksan valtakunnan syntymistä edeltäneisiin aikoihin), poistamiseen oli kuitenkin paitsi reaalipoliittisia myös syvästi eettisiä perusteita.

Monnet’n muistelmista selviää, että konstruktiossa olisi kuulunut olla myös Ison-Britannian. Benelux-maat ja Italia olivat viime kädessä toissijaisia, vaikka ei niiden mukaan ottamiseen varsinaista estettäkään ollut. Iso-Britannian EY-jäsenyys jäi odottamaan 1970-lukua emmekä siis koskaan kokeneet asetelmaa, jossa nämä kolme maata olisivat enemmän tai vähemmän tasaveroiselta pohjalta muodostaneet Euroopan integraation ytimen. Näkemättä jäi tietysti sekin, olisiko sellaisesta asetelmasta mitään tullut.

Ranskan ja Saksan muodostama ydin kuitenkin toimi, on toiminut näihin päiviin asti, moottorina, jonka varassa integraatio on suuntansa ottanut ja rajansa kohdannut. Jo kauan ennen kuin Suomen vuoro tuli, muodostui myös meillä Euroopan integraatiota työkseen tai harrastuksekseen seuraaville käsitys, että mitä nuo kaksi kumppanuudestaan huolimatta niin erilaista ja eri asioita tavoittelevaa maata pystyivät keskenään sopimaan, se ei voinut olla kovin paha asia muillekaan. Eikä useimmiten ollutkaan, varsinkin kun ne, ja varsinkin Saksa, kahdestaankin toimiessaan ottivat huomioon myös ne muut, jotka olivat lopullisia päätöksiä EU:ssa tekemässä.

On kuitenkin seikkoja, jotka pakottavat kysymään, voiko Ranska-Saksa -akseli enää tuottaa tuloksia samaan tapaan kuin ennen. Itse listaisin niitä viisi.

Ensinnäkin, natsimenneisyyden ja hävityn sodan takia Saksa oli isommasta koostaan huolimatta akselin kakkosmaa. Ainakaan se ei hevin asettunut avoimesti vastustamaan Ranskan tahtoa ja oli valmis rahoittamaan yhteisöä, ja yhteisön myötä Ranskaa. Esimerkiksi Ranskan maataloutta EU:n yhteisen maatalouspolitiikan ja kauppapolitiikan keinoin. Yhdistymisen myötä Saksa kasvoi niin suureksi, että tasaveroisuuden fiktiota alkoi olla yhä vaikeampi ylläpitää. Vähitellen ovat lisäksi Saksassa väistyneet sukupolvet, jotka kantoivat sieluissaan synkän menneisyyden taakkaa, ja vaikka Saksassa yhä tehdään yllättävänkin paljon henkistä tilintekoa menneisyydestä, on selvää, että koko- ja voimasuhde-ero ei voi olla vaikuttamatta yhä selvemmin sen kykyyn ja haluun myötäillä Ranskan EU-poliittisia pyrkimyksiä.

Toiseksi, EU ei ole enää kuuden, ei yhdeksän, ei kahdentoista, ei viidentoista, vaan 28 maan unioni, ja vaikka se ehkä muuttuu 27 maan unioniksi, entiset ajat eivät kuitenkaan palaa. Tällaisessa joukossa ei yksinkertaisesti ole mahdollista ajaa läpi kahden maan keskenään sopimia ratkaisuja entiseen tapaan, vaikka kaikki jäsenmaat olisivat integraation suhteen kutakuinkin yhtä myönteisiä.

Kolmanneksi, kaikki jäsenmaat eivät tosiaankaan ole integraation suhteen kutakuinkin yhtä myönteisiä. Jokainen laajentuminen on monimutkaistanut päätöksentekoa, mutta kvalitatiivinen hyppäys tapahtui Itä-Euroopan entisten kommunistimaiden tultua jäseniksi. Hankaluuksien esille tulo kesti pidempään kuin olisi voinut luulla, mutta esille ne kuitenkin tulivat kuten Puolan, Unkarin, Romanian ja ehkä hieman pienemmässä määrin Tšekin, Bulgarian ja Slovakian tapaukset todistavat.

Neljänneksi, myöskään ”vanhat” jäsenmaat, edes perustajajäsenet, edes Ranska ja Saksa, eivät ole entisellään. Niiden yhteiskuntakehitys on mullistanut poliittisia asetelmia, joissakin jopa koko perinteisen puoluekartan. Tilalle nousevat ja jo nousseet voimat kyseenalaistavat aivan keskeisimpiäkin unionin perusteita aina sen hajottamispyrkimyksiä myöten. Tällaisissa oloissa on kyseenalaista, pystyvätkö Ranska ja Saksa enää ylipäätään sopimaan sellaisesta minkä voisivat tuoda koko unionin päätettäväksi. Jos ne jostakin pystyvät sopimaan, on kyseenalaista, onko se enää mittakaavaltaan sellaista, millä on todellista reaalista merkitystä suhteutettuna EU:n haasteisiin ja uhkiin. Ja jos olisikin, muiden jäsenmaiden saaminen hyväksymään sellaisia päätöksiä on yhä epävarmempaa.

Viidenneksi, samalla kun kaikki edellä oleva vaikeuttaa niin suunnan valintaa kuin päätöksiä valittuun suuntaan menemiseksi, ulkopuolinen maailma on muodostumassa EU:n kannalta yhä hankalammaksi. Yhdysvallat, jonka tuki oli hyvin pitkään elinehto, jotta Monnet’n unelma olisi voinut edes lähteä liikkeelle saati toteutua, on etääntymässä Euroopasta. Donald Trump tekee sen selväksi piittaamattomalla ja sivistymättömällä tyylillä, mutta itse asia ei riipu vain yhdestä miehestä, vaan voimasuhteiden muuttumisesta maailmassa. Niitä taasen muuttaa eniten Kiina, ja sivustatukea se saa revanssihenkisestä, hybridivaikuttamisessa taitavalta Venäjältä. Kriisipesäkkeitä on naapurissa niin idän kuin etelänkin suunnilla. Halu vaurastua kuluttaa resursseja, ja globaalit uhkat kuten ilmaston lämpeneminen, luonnon tuhoutuminen ja kaikkia näitä ruokkiva väestönkasvu etenevät ilman, että niihin olisi tosiasiassa pystytty kunnolla puuttumaan.

Jotta EU voisi nimenomaan EU:na, ei vain jäsenmaidensa ristiriitaisten pyyteiden kokoelmana, toimia tehokkaasti ja periaatteessa – mutta ei käytännössä – käytössään olevien resurssien mahdollistamalla voimalla, sillä pitäisi olla siihen toimivaltuudet. Niitä se voi saada vain jos jäsenmaat suostuvat niitä sille luovuttamaan. Kutakuinkin kaikki mikä helposti voidaan luovuttaa, on luovutettu, ja se mitä vielä pitäisi luovuttaa merkitsisi valtion keskeisten attribuuttien siirtämistä jäsenmailta unionille. Tähän ei ole valmiutta enkä näe, että sitä olisi tulossakaan. Hintansa sillä olisikin, niin kuin kuntaliitoksillakin on ollut hintansa siellä, missä omasta kunnasta on pitänyt luopua. Ilman kuntaliitoksia olisi kuitenkin kokonaisuuden saattanut käydä vielä huonommin kuin on käynyt, ja niin se varmaan on Euroopankin tasolla.

AnttiKuosmanen
Helsinki

Filosofian maisteri, suurlähettiläs

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu