AnttiKuosmanen

”…and they have a plan”

Takavuosien TV-sarjassa ”Battlestar Galactica” tekoplaneetalle pelastautuneet ihmiskunnan rippeet taistelevat ihmisenkaltaisten olentojen, cylonien, sivilisaatiota vastaan. Cylonit olivat alun perin ihmisen työntekijöikseen kehittämiä kyberneettisiä robotteja (nykyisin termi kai olisi tekoäly), mutta ne ovat evolutoituneet omaksi lajikseen, jolla on ylivoimainen teknologia; sen avulla ne (he?) ovat hyökänneet maapallolle ja miltei tuhonneet ihmislajin. He pitävät ihmistä syntisenä lajina, kelvottomana elämään (paitsi jotkut harvat, jotka ovat luopuneet tästä uskosta), ”… and they have a plan”, luki ruudussa pahaenteisesti sarjan jokaisen jakson alussa.

Kiinalaiset eivät ole tuhonneet miltei koko ihmiskuntaa, vaan ovat päinvastoin osa, hyvin suuri osa sitä. Tuskinpa he ovat koskaan pitäneet muuta ihmiskuntaa syntisenä lajina, joka ei ansaitse elää. Eihän kiinalaisilla ole varsinaisesti ollut uskontoakaan, ei ainakaan sellaista, johon kuuluisivat synnit ja niiden anteeksi antaminen jumalallisena suorituksena. Kyborgeja he eivät myöskään ole. Jotkut kiinalaiset paleontologit ovat kuulemma tosin sitä mieltä, että kiinalaiset eivät periytyisi Afrikasta peräisin olevasta homo sapiensista, vaan olisivat kokonaan oma homo-perheen haara. Läntisten suurvaltojen ja Venäjän imperialististen valtapyyteiden kohteeksi he kyllä joutuivat, ja heitä käytettiin myös vuokratyövoimana muun muassa Amerikan rautatietyömailla 1800-luvulla. Tämän kaltaiset kokemukset ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat varmaan edelleenkin siihen, millä silmällä he entisiä alistajiaan katselevat. Jotkut harvat (paljon harvemmat kuin aktivistit ja idealistit lännessä haluavat uskoa) ovat Kiinassakin toisinajattelijoita ja pitävät lännen järjestelmää omaansa parempana.

Entä onko heillä ”suunnitelma”? On, on itse asiassa montakin suunnitelmaa. Vuosisatoja he pitivät omaansa niin paljon muita kulttuureja ylempänä, että eivät katsoneet tarpeelliseksi mitään niistä oppia, ei edes tietääkään. Se kostautui karvaasti (cylon-saagasta en tiedä, sisältääkö se mitään vastaavaa), ja tuotti alennuksen tilan yli vuosisadaksi. Kommunistien otettua vallan ja päästyä destruktiivisen Mao-vaiheen yli heillä on vastaavasti ollut sadan vuoden suunnitelma – tai ehkä oikeammin tavoite – tehdä Kiinasta maailman johtava valtio tämän vuosisadan puoliväliin mennessä.

Tärkeä osa, itse asiassa Kiinan nykyisen johdon – ehkä nimenomaan johtajan eli Xi Jinpingin – näkemyksissä ydinhanke ainakin siltä osin kuin kyse on Kiinan kansainvälisen vaikutusvallan kasvattamisesta, on antiikin ajoilta keskiajalle käytettyjen karavaanireittien verkostosta nimensä lainannut silkkitie tai -tiet. Nykyisin sitä kai pitäisi kutsua nimellä Belt and Road Initiative (BRI). En ole nähnyt iskevää suomenkielistä käännöstä, joten käytän silkkitietä.

Alun alkaenkin silkkitiehanke oli mittasuhteiltaan valtava, vaikka myös epämääräinen, konkreettiselta sisällöltään jopa tyhjän tuntuinen. Koska se lanseerattiin vain muutama vuosi talouskriisin alkamisen jälkeen, kriisin, josta Kiinakin kärsi teollisuuden vientikysynnän laskun aiheuttaman ylikapasiteetin takia, motiivina oli tai ainakin arveltiin olevan vientimarkkinoiden avaaminen käyttämällä Kiinan suuria valuuttavarantoja infrastruktuuri-investointeihin ennen muuta Keski- ja Kaakkois-Aasiassa. Tämän motiivin ohella hankkeella arveltiin alusta alkaen olevan myös poliittinen tarkoitus, hankia lisää kansainvälistä vaikutusvaltaa.

Ajan myötä silkkitiehanke on laajentunut niin maantieteellisesti kuin siihen käytettäväksi tarkoitettujen varojen muodossa. Saman voi sanoa sen poliittisista ambitioista. Kun sen piiriin laskettiin alkujaan kuutisenkymmentä maata (sekin mahtava määrä), niitä on nyt jo laskutavasta riippuen jopa 130. Maantieteellinen kate on laajentanut myös siten, että alkuperäisten kahden ”haaran”, Keski-Aasian kautta Euroopan porteille ja meritse Afrikan itärannikon kautta Välimerelle, lisäksi siihen on sisällytetty arktinen reitti Jäämerta pitkin. Viimemainittu on kuitenkin tietenkin riippuvainen siitä, missä määrin tuota reittiä on tosiasiassa vielä mahdollista kulkea ja Jäämeren luonnonvaroja hyödyntää. Kovin paljon ei vielä ole.

Myös silkkiteihin investoitavat pääomat ovat kasvaneet hankkeen edetessä, mutta on äärimmäisen vaikea muodostaa luotettavaa kuvaa siitä, mikä on lujalla todellisuuspohjalla, mikä julistuksellista. Ainakin hankkeen alkuaikoina ja varmaan vielä nykyäänkin tapahtuu sellaista, että kun se oli korkeimmalta poliittiselta tasolta lanseerattu, kaikki kynnelle kykenevät tahot Kiinassa yrittivät keksiä perustelun, jolla heidän mieliprojektinsa olisi voitu luokitella silkkitiehankkeeksi, ja siksi paljon sellaista mikä oli tekeillä muutenkin, laskettiin mukaan silkkitien kokonaisuuteen. Näilläkin varauksilla kyse on jättiläismäisistä summista, vähintään useista sadoista miljardeista dollareista, ja suurimmat arviot liikkuvat tuhansissa miljardeista. Niihin voi suhtautua varauksella, sillä Kiinankaan valtavat valuuttavarannot eivät sentään ole kuin kolmisen tuhatta miljardia, eikä niitä kaikkia varmasti haluta silkkiteille kylvää.

Suuruusluokastaan huolimatta silkkitiehanke tai -hankkeet ei ole kuin osa keinoista, joilla Kiinan tavoittelee maailmaan johtavan valtion asemaa. Tärkein tapahtuu Kiinassa, mutta se tarvitsee siihen resursseja rajojensa ulkopuolelta. Niinpä jo kauan ennen kuin silkkitiestä mitään puhuttiin, kiinalaiset investoivat suuria summia kehitysmaihin raaka-aineiden saantia varmistaakseen, ja yllättivät housut kintuissa varsinkin Euroopan Afrikkaan tekemillään panostuksilla. Erottamaton osa tätä pyrkimystä on myös Kiinan asevoimien jo vuosikymmeniä jatkunut modernisointi ja iskuvoiman kasvattaminen, missä kaukotoimintaan pystyvän laivaston osuus on ollut keskeinen. Se taas on mahdollistanut tavoitella merireittien turvaamasta Intian valtameren yli aina Afrikan rannikoille ja Lähi-Itään. Tukikohtakin Kiinalla on jo Djiboutissa. Ilman asevoimien kasvanutta suorituskykyä Kiina ei voisi luoda tapahtuneita tosiasioita Etelä-Kiinan merellä, jonka se haluaa valvontaansa, jos ei suorastaan aluevesikseen. Viimekätinen päämäärä on selvästikin Yhdysvaltain hallitsevan aseman murtaminen ensin lähialueilla, sitten koko Tyynellämerellä.

Kaikki tämä tietenkin edellyttää talouden jatkavan voimakasta kasvua, ja sen turvaamiseksi teknologiaa, eikä ja niinpä Kiina satsaakin johtavaan asemaan myös siinä suhteessa eikä häikäile keinojen valinnassa, kuten sen teollisuus- kauppa- ja muu politikka ja myös valtionyhtiöiden kuten Huawein toiminta osoittavat.

Historiansa kuluessa Kiina on ainutlaatuisuudestaan huolimatta sotinut ja valloittanut, eikä ole siinä suhteessa paljon poikennut muista. Jos se kuitenkin nyt valloittaa maailman – mikäli tällaista tapaa hankkiutua johtoasemaan voi valloittamiseksi kutsua - tulee se tehneeksi teon, jolle ei muistu mielen vertaista. Yhdysvaltojen johtoasema toisen maailmansodan jälkeen tosin perustui teknologiseen, taloudelliseen ja kulttuuriseen ylivoimaan, mutta ennen kuin se pääsi niitä täysin hyödyntämään, sen oli voitettava kaksi maailmansotaa (tosin puolustautujana, ei hyökkääjänä, mikä muistettakoon). Kiinan ei ole tarvinnut niin tehdä eikä se varmasti haluakaan niin tehdä, mutta vastareaktio Kiinan nousuun on nyt, varsin myöhään, todella kasvamassa, ja voi johtaa suureen konfliktiin, johon verrattuna nyt lyövät kauppasodan laineet ovat vain pientä väreilyä. Seuraukset olisivat hirveät, mutta historia osoittaa, että hirveimpienkään seurausten uhka ei ole välttämättä konfliktia estänyt.

Suomi on kaukana Kiinasta ja kiinalaisessa katsannossa vähäinen tekijä. Tännekin sen katse on kuitenkin yltänyt. Nokian kaltaista ihmetyksen ja ihailun aihetta Suomessa ei enää ole, vaikka nykyinen Nokia onkin maailman toiseksi tai kolmanneksi tärkein telekommunikaatioalan teknologian valmistaja, ja niinpä kiinalaiset ovat kohdistaneet katseensa siihen luonnonvaraan, jota meillä on runsaasti ja josta jalostettuja tuotteita se myös tarvitsee muualta maailmasta: metsiin. Ehkä heiltä riittää vielä varoja ja kiinnostusta myös silkkitietyyppisiin hankkeisiin kuten rautatiehen Jäämereltä Helsinkiin ja sieltä edelleen tunneliin Tallinnaan, vaikka näiden liiketaloudelliseen mielekkyyteen on vaikea uskoa, ja Kiinan kannalta strategistakaan motiivia on vaikea nähdä. Selluloosa, sekä perinteisen paperin, kartongin ynnä muun sellaisen raaka-aineena että uusien, eksoottisen tuotteiden lähtöaineena on sen sijaan jo todistanut hyödyllisyytensä ja lupaavuutensa. Siinä selitys kiinalaisten kiinnostukselle tuolla sektorilla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Kiinalaiset ovat todellakin lähteneet satsamaan ihan globaalissa mittakaavassa logistiikkainfrastruktuuriin, mikä on säikäyttänyt etenkin länsimaissa. Kiinan toimissa on nähty monenlaisia sotilaallisia uhkakuvia, joihin ei kriittisen tarkastelun kautta löydy kitenkaan paljoakaan villoja.

Ei ole uskottavaa, että vaikkapa satamainvestointi Euroopassa voisi kääntyä uskottavaksi turvallisuusuhaksi asemamaalleen. Toki Kiina voi käyttää tuollaisia fasiliteetteja vaikkapa sotalaivastonsa huolto- ja täydennyssatamina, mutta sittenkään ei viljellyt uhkakuvat lähimainkaan toteudu.

Kiinan investoinnit ulkomaisiin satamiin lienevätkin lähtökohtaisesti liiketoimintaperusteisia. Satamaoperaattorit ovat merirahtaajia selvästi kannattavampia, ja Kiina pystyy ohjaamaan omaa vientiä omiin satamiinsa ja siten keräämään satamaoperaattorien rahat itselleen.

Satama ja vastaavat toki mahdollistivat myös harmaamman alueen etuja Kiinalle. Kun paikalla on paljon kiinalaisia, heidän sekaansa on helppo ujuttaa paljon valtion väkeä erinäisiin tiedustelu- ja vaikutustehtäviin.

Suurempi vaikutus ehkä kuitenkin tulee Kiinan saavuttaman välillisen vaikutusvallan kautta. Kun kohdevaltiossa on merkittävä kiinalainen logistiikkahubi, kohdevaltio altistuu automaattisesti pehmeän painostamisen kohteeksi. Tällöin kohdevaltio joutuu tarkkaan miettimään omia linjauksiaan ja mielenilmauksiaan Kiinaa kohtaan, koska Kiina voi vastatoimena siirtää logistiikkavirtoja toisaalle.

Mitä tulee kiinalaisten investointiAIKEISIIN Suomessa, niin kuva alkaa hahmottumaan.

Ensin oli Kaidi (0,9 mrd €), sitten ilmestyi investointiaikeet Kemijärvelle sekä Kuopioon (useita mrd €) ja kirsikkana kakun päälle Tallinnatunneli (n. 16 mrd €). Kaidi ja sellutehdashankkeet ovat olleet "vireillä" useita vuosia - ilman edistymistä. Tunneli on huuhaata jo alusta alkaen.

Noilla investointiLUPAUKSILLA Kiina kuitenkin on saanut Suomen polvilleen itsensä edessä. Pehmeää vaikutusvaltaa on saatu aikaan pelkillä lupauksilla mahdollisista suurinvestoinneista, eikä Suomessa paljon uiguurien vainosta ääneen puhuta...

Eli BRI tähtää Kiinan pehmeän vaikutusvallan kasvattamiseen - ei sotilaallisen iskuvalmiuden saavuttamiseen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset