AnttiKuosmanen

Äänioikeusikäraja on liian alhainen

Äänioikeusikäraja on, niin kuin tiedetään ja taas ylihuomenna konkreettisesti koetaan, Suomessa 18 vuotta. Niin se on useimmissa muissakin maissa. Se on samalla yleensä myös täysi-ikäisyysraja. Ajoitan tämän kirjoituksen tahallani juuri eduskuntavaalien edelle.

Silloin tällöin, oikeastaan aika useinkin näkyy julkisuudessa ehdotuksia, jopa vaatimuksia äänioikeusikärajan alentamisesta. Jotkut haluaisivat sen 16 vuoteen kaikissa vaaleissa, jotkut muut ainakin kunnallisvaaleissa. Kaikilla heillä on kauniilta kuulostavia perusteluja kannalleen. Minua ne eivät kuitenkaan vakuuta.

Liikkeelle pitäisi lähteä siitä, että äänioikeus pitää olla ”aikuisilla”, aikuisen ihmisen tiedoilla, taidoilla, elämänkokemuksella ja niiden mahdollistamalla arvostelukyvyllä varustetuilla ihmisillä. Joka tätä ei hyväksy, sen ei kannata lukea eteenpäin. Ensimmäisen näistä edellytyksistä, tiedot, täyttävät nykyisin varmasti hyvinkin nuoret verrattuna siihen, miten hyvin sen täyttivät ketkään silloin kun yleinen äänioikeus Suomessa toteutettiin. Taidotkin ovat varmaan parantuneet, vaikka tarvittavien taitojen muuttumista muunlaisiksi voi olla vaikea erottaa siitä, miten paljon ne ovat lisääntyneet.

Elämänkokemuksen ja arvostelukykyyn suhteen asiat eivät ole samalla tolalla. Tosin tämä riippuu siitä, millä tavalla itse kukin katsoo elämänkokemusta ja arvostelukykyä kertyvän. Kyllähän nuoret nykyaikana pystyvät hankkimaan monenlaisia kokemuksia paljon enemmän kuin menneinä vuosikymmeniä, mutta kaikki kokemukset eivät tuota sellaista elämänkokemusta, joka minun mielestäni kypsyttää äänioikeuden kaltaisen yhteiskunnallisen oikeuden käyttöön.

Millainen elämänkokemus siihen sitten parhaiten kypsyttää? Mielestäni paras mittari on se, onko ja kuinka pitkään ihminen ollut itse vastuussa toimeentulostaan. (Ja varmuuden vuoksi: tällä en siis tarkoita esimerkiksi varallisuusasemaa, joka oli aikoinaan kunnallisen äänioikeuden edellytys, vaan nimenomaan kokemusta toimeentulon hankkimisesta ihan itse.) Muitakin mittareita voitaisiin etsiä ja löytää, mutta koska tässä on pakko olla melko kaavamaisia, tämän on minusta käyttökelpoisin.

Jos äänioikeusikärajaa tarkastellaan tältä pohjalta, on Suomessa – ja tietenkin muissakin maissa – itse asiassa tapahtunut takaperoinen kehitys. Vuonna 1906 äänioikeus annettiin 24-vuotiaille. Pientä yläluokkaa lukuun ottamatta silloin kaikki nuoret joutuivat töihin lyhyen kansakoulun jälkeen, ehkä keskimäärin noin 14-vuotiaina. Äänioikeuden saadessaan he olivat siis olleet töissä vuosikymmenen ja oppineet ymmärtämään sen, mitä toimeentulon hankkiminen elämässä vaatii.

Vuosikymmenten mittaan lisääntyvät kouluvuodet ja niitä seuraavat ammatilliset tai akateemiset opinnot ovat johtaneet siihen, että enää vain pieni vähemmistö nuorista siirtyy täysimittaisesti työelämään alle 20-vuotiaina ja varsin suuri vähemmistö ellei suorastaan enemmistö, vasta yli 25-vuotiaina. Samalla äänioikeusikäraja on laskettu 18 vuoteen. Lähestytään siis jo tilannetta, jossa äänioikeuttaan ensi kertaa käyttävät eivät vielä kymmeneen vuoteen ala saada kunnon tuntumaa siihen, mitä toimeentulo elämässä vaatii.

Äänioikeusikäraja olisi nostettava jonnekin 35 vuoden tienoille, jotta palattaisiin siihen, mistä aloitettiin.

No, minä en vaadi, että siihen olisi palattava, ja olen taipuvainen uskomaan, että korkean äänioikeusrajan vaatijoilla oli vuonna 1906 muitakin motiiveja kuin aikuisen ihmisen arvostelukyvyn puuttuminen alle 24-vuotiailta. On arveltu, että äänioikeuden tosiasiallisella rajoittamisella noin puoleen työväestöstä – tai oikeammin rahvaasta, sillä enemmistöhän eli silloin maataloudesta – pyrittiin estämään sen liian suureksi uhaksi koettu valta-asema. Kun on päädytty 18 vuoteen, ei kannata yrittää hilata rajaa ylöspäin, vaikka siihen olisi syytäkin.

Mutta äänioikeusikärajan alentaminen vaikkapa 16 vuoteen olisi minusta vastuutonta. Ironista ja surullista on, että poliitikot, jotka haluavat sitä alentaa, ovat samalla ajamassa oppivelvollisuuden jatkamista, siis käytännössä koulupakkoa näille samoille lapsille. Jos pitää käydä koulua, on määritelmällisestikin vielä kypsymätön aikuisuuteen.

Vauraissa länsimaissa joskaan ei enää pelkästään niissä, väestö on vanhenemassa, mutta nuoruuden ihannointi tuntuu silti lisääntyvän. Ehkä ensin mainittu aiheuttaa jollain psykologisella mekanismilla viimemainitun. Ja onhan nuoruudessa, sen optimismissa (ainakin useimpien nuorten) ja sen ehdottomuudessakin on jotain tarttuvaa, mikä resonoi varttuneimpienkin ihmisten tunteisiin. Mutta niin viehättävää kuin heidän ehdottomuutensa onkin, sen viehättävyyden edellytyksenä on tunne sen vaarattomuudesta. Jos ehdottomuus saa todellista valtaa yli muiden, se muuttuu kauhistuttavaksi fanaattisuudeksi – tai ainakin voi muuttua sitä hyväksi käyttävien häikäilemättömien vallantavoittelijoiden käsissä. Useita vuosia sitten minua havahdutti ja kavahdutti, kun nuorelta kysyttiin miksi hän oli ollut mukana väkivaltaisiksi äityneissä mielenosoituksissa: no kun muu ei auta. Tällaista voisi ymmärtää, kun noustaan kansaansa sortavaa hallintoa vastaan, mutta demokratiassa se kertoo haluttomuudesta hyväksyä sitä, että oma kanta ei saavutakaan riittävää kannatusta tullakseen toteutetuksi.

Ei se ole sattuma, että kaikki diktaattorit ovat nojanneet valtansa nuoriin ja että diktatuureissa vallanhaltija on mobilisoinut juuri heitä käsikassarakseen. Siksi(kin) elämänkokemuksen ja arvostelukyvyn vaatiminen yksilölle poliittisen vallan antavan äänioikeuden edellytyksenä on myös demokratian puolustamista, ei sen väheksymistä. Tietyn iän saavuttamisen perusteella annettu äänioikeus ei ole mikään täsmäase sen varmistamiseksi, mutta paras mitä on käytettävissä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Psykiatrina täysin samaa mieltä. Perheellisillä voisi olla matalampi, sinkuille vähintään kolmekymmentä, tai tarvitseeko niiden äänestää ollenkaan? Vaihtoehtona lisää ääniä lasten lukumäärän mukaan.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Äänioikeusikäraja on liian alhainen. Se laskettiin 18 ikävuoteen vuonna 1972. Tällöin maata johti SDP-vetoinen hallitus. Vasemmistonuorten piirissä poliittinen aktiivisuus oli silloin suurempaa kuin oikeistonuorissa. Kysymyksessä oli silloin puhtaasti poliittisesta vallasta, jota haluttiin äänioikeuden alentamisella vahvistaa. Nuoret ihmiset ovat helpommin ”vietävissä.”
Tämä tulee esille tänä päivänä ilmastonmuutosvouhotuksessa, jossa asiallisille faktoille ei anneta mitään painoarvoa. Esiintyy ”papukaija-ajattelua.” Hoetaan hokemiseen perään ja ei oteta asioista itse selvää. Viittaan tässä Auringon aktiivisuusvaihteluihin, joilla on ollut ja on edelleen merkitystä kotiplaneettamme ilmastolle. IPCC:n raportti on laadittu niin niin kuin Auringon vaikutusta ei olisi olemassakaan.

Minusta äänestysikärajan alentaminen 18 vuoteen on ollut ja on edelleen ristiriidassa ihmisaivojen elinkaarikehityksen kanssa. Mitä ihmisaivoihin tulee, niin niihin voi tutustua mm. Wikipedian kautta (Ihmisaivot – Wikipedia). Mielenkiintoista on lukea, miten aivojen elinkaari muodostuu.

Nuoruusiällä ”Teini-iässä tilallisiin, sensorisiin, kuulo- ja kielialueisiin liittyvät päälaki- ja ohimolohkot kypsyvät. Prefrontaalinen aivokuori on kuitenkin vielä kehittymätön, minkä seurauksena nuorilta puuttuu usein arvostelukyky ja impulssinhallinta.”

Aikuisiällä ”Prefrontaalisen aivokuoren kehityttyä aivojen osista viimeisenä 30 vuoden ikään mennessä myös ihmisen korkeammat kognitiiviset kyvyt kuten kyky harkita tekoja ja seurauksia kehittyvät valmiiksi.”
18 ikävuodesta on aika pitkä matka 30 ikävuoteen. Tässä on luonnollisesti huomioitava myös se, että kehitys on yksilöllistä ja perintötekijöillä on merkitystä. Paluu 21 ikävuoteen valtio- ja kuntavaaleissa olisi suotavaa, mutta sitä tullaan tuskin koskaan tekemään. Päinvastoin uskon, että tässäkin asiassa mennään toiseen suuntaan. 16 vuotiaat eli holhouksen alaiset teini-ikäiset saavat äänestää tulevaisuudessa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

70-luvun alussa suuret ikäluokat olivat aikuistuneet ja janosivat valtaa yhteiskunnassa. Koska heitä oli paljon sen ikäisiä nuoria, he myös ottivat sen vallan. Esimerkiksi Ulf Sundqvist nimitettiin opetusministeriksi vuonna 1972 27-vuotiaana. Paavo Väyrynen oli niihin aikoihin myös jo uimassa kovaa vauhtia kohti Kekkosen sisäpiiriä j.n.e.

Koko se ilmiö, jota kutsutaan eri puolilla maailmaa esiintyneiksi 60-luvun lopun hulluiksi vuosiksi, johtuu pohjimmiltaan siitä, että sodan jälkeen syntyi miltei kaikkialla samat suuret ikäluokat ja yhteiskuntakehitys on hyvin pitkälti riippuvaista demografisista tekijöistä.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#3

Niin..... eikö 70- luvulla tehty myöskin se muutos lainsäädäntöön, että lapset eivät enää ole vastuussa vanhemmistaan. Yhteiskunta alkoi hoitaa vanhuksia.
Nyt moni ihmettelee, tuliko tehtyä oikein?

" Yksi äiti kykenee hoitamaan viisi lastaan, viisi lasta ei kykene hoitamaan yhtä äitiä."

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #6

Mutta niillä viidellä lapsella voi olla omat viisi lastansa hoidettavina myös. Ja kun verotus on mitoitettu sen mukaan, että yhteiskunta voi mm. huolehtia vanhuksista, niin ne viisi lasta nykyään sitä kautta huolehtivat myös omasta äidistään, mikä ei välttämättä aiemmin ollut asianlaita tätä kautta.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

>.....Liikkeelle pitäisi lähteä siitä, että äänioikeus pitää olla ”aikuisilla”, aikuisen ihmisen tiedoilla, taidoilla, elämänkokemuksella ja niiden mahdollistamalla arvostelukyvyllä varustetuilla ihmisillä....

ooo

Juuri noin. Hyvä.
Nykynuorilla on järkeä, koulutusta, kielitaitoa, laitteita yms, mutta miten on henkisen kypsyneisyyden laita.
Yksinkertaisemmin: minkälainen on todellisuuden taju.

¨¨¨¨¨¨
Tuttavani lähti nuorena pois kotoa, muutti pojan kanssa asumaan. Nyt hän vuosikymmenten jälkeen sanoo
- isä ja äiti unohtivat laittaa nuken kainaloon.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Ei ole sattuma että asevelvollisuuden ikäraja on yleensä tuossa 20 ikävuoden paikkeilla. Sen ikäisiä on helppo komennella. Vanhat miehet käskevät, nuoret tottelevat.
Entä, jo ikäraja olisi vaikkapa 35:ssä. Usein jo perheelliset miehet alkaisivat kysellä, mitäs tässä oikein touhutaan, kenen ehdoilla, onko tämä _varmasti_ oikein. Voitaisko vielä kerran miettiä?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset