AnttiKuosmanen

Arvot ja aksioomat

EU:n perustamissopimuksessa säädetään unionin olevan perustetun joukolle arvoja, joita siinä luetellaan: ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Mutta miten juuri tähän arvoluetteloon on päädytty ja mitä loppujen lopuksi koko termillä ”arvo” tarkoitetaan? Tai ehkä olisi täsmällisempää kysyä, onko olemassa mitään kaikkien tai edes jotakuinkin kaikkien hyväksymää yhteistä käsitystä saati määritelmää ”arvolle”, ainakaan yhteiskunnallis/filosofisessa mielessä. Sanakirjassa arvolle annetaan useita merkityksiä, alkaen tavaran hinnasta, mutta se ei auta tässä yhteydessä.

Ilman että meillä on tällaista yhteistä käsitystä tai määritelmää jokainen voi tietenkin määritellä itse mitä arvoilla tarkoittaa. Tällöin termi helposti degeneroituu poliittisen newspeakin välineeksi, jolla voidaan leimata ja leimataankin eri mieltä olevia. ”He ovat tehneet arvovalinnan”, sanotaan kun arvostellaan eri mieltä olevien toimintaa, jolloin ei tarvitse ottaa huomioon niitä syitä, joihin nojaten nuo eri mieltä olevat ovat ratkaisuihinsa päätyneet. Kuulostaako tutulta vaikkapa viime vuosien sote- ja maahanmuuttoriitelyä seuranneelle? Oikeastaan siinä sanotaan, että minä arvoineni olen hyvä, sinä arvoinesi olet huono, tai pikemminkin paha. Sellaista ei sovi poliittisesti korrektissa diskurssissa sanoa suoraan (vielä, mutta odotetaanpa vain kun Donald Trumpin tyyli voittaa alaa täälläkin), mutta tällä tavalla sen voi sanoa.

Saatuani tämän sanotuksi kysyin kuitenkin itseltäni, voisiko tätä arvokysymystä lähestyä tavalla, joka mahdollistaisi ainakin yrittää löytää joukko perustavanlaatuisia arvoja, jotka jokainen voi sellaisiksi hyväksyä. Tätä pohtiessani tuli mieleeni, olisiko logiikasta mitään apua. Ajatus voi kuulostaa hullunkuriselta, sillä voiko ylipäänsä mikään olla kauempana logiikan ankarasta järjestelmällisyydestä kuin reaalimaailman ristiriitojen täyttämä, emootioiden hallitsema ja sotkuinen poliittinen prosessi, jossa lopputuloksen ennustaminen on toivotonta. Arvelin kuitenkin, että jonkinlainen analogia arvojen kanssa saattaisi olla olemassa, ja jos on, sitä voisi etsiä aksiooman käsitteen kautta.

Loogisissa järjestelmissä on kaksi peruselementtiä. Ensimmäinen on aksiooma, asia joka on niin ilmeisesti totta, että sen paikkansapitävyyttä ei tarvitse todistaa. Toinen elementti ovat päättelysäännöt, joiden avulla aksioomista johdetaan teoreemoja. Nekin siis pitävät paikkansa, mutta vain jos ne on todistettu oikeiksi. Molempia on vuosituhansien aikana pitkällisen ja vaivalloisen ajatustyön tuloksena täydellistetty, ja lopulta kävi ilmi sellainenkin seikka, että mikään tällainen ”looginen järjestelmä” ei voi olla täydellinen, sillä niissä piilee aina teoreemoja, jotka siis ovat tosia, mutta eivät järjestelmän säännöillä tosiksi todistettavissa.

Olisiko mikään tästä analogisesti sovellettavissa arvoihin ja arvojärjestelmiin? Sikäli arvojen ja aksioomien rinnastaminen tuntuu houkuttelevalta, että aksioomien tapaan arvot tuntuvat ”viimekätisiltä”, perimmäisiltä asioilta, jotka eivät enää seuraa mistään muusta. Ensivaikutelma tosin saattaa pettää, sillä ainakaan evoluutiobiologisesti asennoituneet tuskin pitävät niitä perimmäisinä asioina, vaan luonnonvalinnan tuottamina. Toisaalta, ehkäpä juuri evoluutioteoria tuottaakin niitä perimmäisiä arvoja, esimerkiksi oikeuden elämään, sillä vaikka sen mukaan ”oikeus” elämään on vain niillä, jotka pärjäävät parhaiten, on elämän säilyttäminen ja jatkaminen kuitenkin ainakin evoluutioteorian identifioima perimmäinen tarve. Mitään logiikan ankaran järjestelmällisiä päättelysääntöjä vastaavaa ei ainakaan meikäläinen pysty ihmispopulaation käyttäytymistä säätelevistä voimista löytämään.

Arvojen rinnastaminen aksioomeihin törmää myös toiseen, vakavaan ongelmaan. Aksioomien on oltava toisistaan riippumattomia; jos aksiooman voisi päätellä logiikan sääntöjen mukaan muista aksioomeista, se ei olisikaan aksiooma vaan teoreema. Mutta jos tarkastellaan arvoina yleensä mainittuja asioita, tätä vaatimusta ei pystytä täyttämään eikä ole edes ajateltu täyttää. Kun esimerkiksi katsoo EU:n perustamissopimuksessa olevaa arvoluetteloa, jo ensimmäisen siinä mainitun arvon, ihmisarvon (joka muuten englanninkielisessä alkutekstissä on ”human dignity”, eri asia kuin ”ihmisarvo”), voi katsoa sisältävän kaikki listalla seuraavat arvot. Ja samoin voisi sanoa useista muistakin ellei suorastaan kaikista muistakin siinä luetelluista arvoista.

Arvot eroavat aksioomeista fundamentaalisella tavalla siinäkin, että arvoissa on viime kädessä kysymys oikeasta ja väärästä (moraalisessa, ei faktuaalisessa mielessä). Toisaalta niiden toisistaan riippumattomuutta voisi ainakin yrittää parantaa tilastomatemaattisilla keinoilla, ennen muuta faktorianalyysilla, vähän samaan tapaan kuin on pyritty identifioimaan yhteiskunnan sosioekonomisia ryhmiä. Eri asia on, millaisen vastaanoton arvovalikoima, joka näin löytyisi, saisi poliittisessa taistelussa, jota arvojen ja niitä koskevien mielikuvien avulla käydään.

Palaan EU:hun ja sen arvoja korostavaan debattiin, jota käydään noita arvoja uhkaavien vaarojen näkökulmasta. Tähtäimessä ovat erityisesti eräät jäsenmaat, joissa valtaan ovat nousseet voimat, jotka kiistävät ainakin jotkut unionin sopimuksiin ja lakeihin sisällytetyt arvot, ja jotka myös omissa maissaan niitä vaarantavat. Lisäksi on liikkeellä hankkeita ”kaapata” EU sisältäpäin tuottamalla Euroopan parlamenttiin ellei enemmistö niin kuitenkin todellista päätösvaltaa omaava vähemmistö näille poliittisille liikkeille. Miten tähän olisi vastattava, ja ennen kaikkea, miten siihen olisi vastattava, että vastaus myös tehoaisi?

Voi olla, että vaara kohdistuu demokratian perusteisiinkin. Onhan ennenkin tapahtunut, että totalitäärinen ideologia pääsee valtaan demokraattisin menetelmin, voittamalla vaalit. Mutta toisaalta pitäisi ymmärtää, että pelkästään vetoaminen arvoihin, varsinkin jos siitä näkyy ja tuntuu läpi raadollinen pyrkimys leimata vastustajat huonommiksi ihmisiksi, ei riitä vastaukseksi. En usko, että äänestäjät Unkarissa, Puolassa tai Italiassa (tai Saksassa ja Ranskassa, sen puoleen) olisivat ajatelleet nimenomaan hylkäävänsä omien maidensa perustuslaeissa vahvistetut ja vallitsevassa yhteiskuntamoraalissa hyväksytyt arvot äänestäessään populistis-demagogisia puolueita ja niiden johtajia. He ovat etsiytyneet näiden puoleen, koska heillä on omaa jokapäiväistä elämäänsä ja tulevasuttaan koskevia huolia, pelkoja ja katkeruutta. Ne taas liittyvät työhön, toimeentuloon, tulevaisuuden toivottomuuteen, sekä konkreettisiin epäkohtiin kuten julkisiin palveluihin ja niiden puutteisiin, rikollisuuteen, ynnä muuhun sellaiseen. Jos niihin ei löydy vastauksia, abstraktit arvot eivät pärjää poliittisessa kilpailussa näiden ihmisten äänistä. Vasta kun se kilpailu on hävitty pidemmän aikaa, noiden arvojen mureneminen alkaa tuntua ihmisten elämässä niin konkreettisesti, että he sen huomaavat. Silloin on liian myöhäistä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän ialybr kuva
Juhani Heiska

"Ehkä olisi täsmällisempää kysyä, onko olemassa mitään kaikkien tai edes jotakuinkin kaikkien hyväksymää yhteistä käsitystä saati määritelmää ”arvolle”, ainakaan yhteiskunnallis/filosofisessa mielessä". Eikö tämmönen juttu ole aika laajasti hyväksytty:
Arvot jäsentyvät seuraavaan neljään pääluokkaan seuraavin esimerkein:
- Arvokkaaksi koettavat: Luottamus, ystävyys, kunnioitus, läheisyys, omakulttuurisuus, sopusointuisuus tai vaikkapa rakkaus.
- Arvostettavat: Esimerkiksi tavaroiden, taitojen, oppineisuuden, kunniamerkkien, terveyden, tieteiden ja taiteiden arvostus.
- Ihanteena pidettävät: Esimerkiksi rehellisyyden ihanne, nöyryyden ihanne, ahkeruuden ihanne, tasa-arvoisuuden ihanne, elämän kunnioittamisen ihanne, hyödyn maksimointi ja tehokkuuden ihanne.
- Varsinaiset arvot: Esimerkiksi kauneus, puhtaus, totuus, vapaus, oikeudenmukaisuus, pyhyys, moraalinen hyvä, kärsimyksen lievittyminen ja tasapuolisuus, jotka ovat tietynlaisia lopullisia arvoja. Muiden pääluokkien arvoilla nimittäin päästään näihin. ???

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Sanoisin, että arvot ("päämäärät sinänsä") ja keinot erottaa toisistaan kysymällä: Mitä sillä saavutetaan?

Jos kysymykseen on olemassa vastaus, kyseessä on keino. Jos kysymys jää ilman vastausta, on kyseessä arvo.

Jos kysymykseen annetaan vastaus, vastauksesta käy ilmi, mikä on se päämäärä (lopullinen tai välillinen), jota kyseinen keino palvelee.

Keino ja päämäärä ovat tietyssä suhteessa toisiinsa ja usein muodostavat pitkän ketjun, jossa jokainen lenkki on keino suhteessa seuraavaan lenkkiin ja edeltävän lenkin suhteellinen päämäärä. Kun päädytään ketjun viimeiseen lenkkiin, ollaan löydetty arvo, joka motivoi koko ketjun.

Toisin sanoen, jos joku ehdottaa jotain konkreettista toimenpidettä, voimme kysyä, mitä sillä saavutetaan. Kun vastaus annetaan, voimme tehdä jatkokysymyksen ja kysyä mitä sillä sitten saavutetaan. Tätä toistetaan lenkki lenkiltä kunnes lopulta vastaus jää saamatta. Olemme silloin saaneet selville, mikä on se arvo, joka pohjimmiltaan motivoi sen ehdotetun konkreettisen toimenpiteen ja koko sen keinojen ketjun, joka kysymysten ja vastausten avulla tuli valaistuksi.

(Jos jonkin tahon julistama arvokokoelma on sisäisesti ristiriitainen, seurauksena on, että ei ole olemassa keinovalikoimaa, joiden avulla koko arvovalikoima voitaisiin saada toteutumaan käytännössä. Käytännön esimerkki nykymaailmasta voisi olla vaikkapa se, että jos halutaan tyydyttää kaikkien perustarpeet ja samalla sallia yksien rajaton rikastuminen, voi hyvinkin olla, että keinoja noiden molempien toteuttamiseen ei ole olemassa. Tuollainen sisäisesti ristiriitainen arvokokoelma kuulostaa kauniilta mutta on kokonaisuutena tarkastellen sanahelinää, joka palvelee vain juhlapuheiden pitämistä.)

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

EU:n arvot ovat hyvinkin mukautuvaisia. Muunmuassa ihmisoikeudet ovat tärkeitä vain jos ne oikeudet eivät aseta unionia huonoon valoon.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset