"Säästyisi muutamia miljardeja"

Professori Roope Uusitalo ei ollut ensimmäinen, joka kyseenalaisti hävittäjähankintojen tarpeen, tai ainakin tarvittavien hävittäjien määrän, mutta kolumnissaan Suomen Kuvalehdessä hän antoi hankinnan kyseenalaistamiselle ja -alaistajille runsaasti lisää uskottavuutta asemansa takia. Itse asiassa juuri hänen takiaan hankintojen kyseenalaistaminen sai uskottavuuteensa, koska niillä jotka sitä olivat aikaisemmin jo tehneet, ei juuri ole uskottavuutta. He ovat joko ääriasenteellisia friikkejä ja haihattelijoita, jonkin asialla olevia trolleja tai maanpuolustuksen ideologisista syistä (koska kapitalismia ei ole syytä puolustaa) kyseenalaistavia poliitikkoja.

Kuitenkin voisi varsinkin professorilta odottaa jonkinlaista analyyttista otetta kun hän jotain sanoo, vaikka hyväksyisikin sen, että hän sanoo jotain asiasta, josta ei välttämättä tiedä sen enempää kuin kuka tahansa kansalainen. Uusitalo ei kuitenkaan ainakaan kolumnissaan sanonut yhtään mitään analyyttistä, tokaisipa vain, että jos hankittaisiin vain 47 hävittäjää 64:n asemesta, ”säästyisi joitakin miljardeja”.

Niin Uusitalo – kuten myös hänen kannanottoaan kärkkäästi hyväksi käyttäneet – työnsivät todistustaakan omasta kannastaan vastapuolelle. Hän myös – joko tahtoen tai tahtomattaan – käänsi huomion hävittäjien käyttötarkoituksesta niiden hintaan, ikään kuin olisi yhdentekevää, mitä niillä on tarkoitus tehdä. Sehän on myös hankintaa ideologisista syistä vastustavien tapa argumentoida: paasataan suurista kustannuksista ikään kuin maan puolustuskyvyllä ei olisi mitään merkitystä. (On tosin niitäkin, jotka väittävät, että ilmapuolustuksen voisi paremmin hoitaa maasta käsin, mutta en pysty sisällyttämään kaikkea tähän lyhyeen kirjoitukseen.)

Miksi professori Uusitalon mielestä juuri 47 hävittäjää olisi riittävä määrä? Miten hän järjestäisi ilmavalvonnan ja -puolustuksen 47 hävittäjällä? Sama kysymys pitää esittää myös muille hankinnan kyseenalaistajille, jotka vaativat ”kriittistä keskustelua” hankinnasta. Hankinnan ”politisoimistakin” on vaadittu, samalla ilmeisellä tarkoitusperällä, tehdä hankinnasta tavanomainen budjettikiistelyn välikappale.

Sinänsä tietenkin kaikki, mikä vaatii poliittisten elinten päätöksiä, on määritelmällisesti ”poliittista”. Selkokielellä kyse on valinnoista: onko ilmapuolustuskyvyn säilyttäminen tärkeämpi päämäärä kuin jotkut muut asiat; tai pikemminkin, onko se vähäisempi päämäärä kuin jotkut muut asiat. Siihen vastaamiseksi on kohdattava kysymys siitä, mitä ilmapuolustuskyvyn (tarkoituksellisesta) heikentämisestä, kenties romuttumisesta, seuraisi verrattuna siihen, mitä seuraisi noille muille asioille, jos sen ei annettaisi heikentyä.

Puolustusministeri Niinistön asiantuntemus puolustusasioissa oltiin kyllä kärkkäitä kyseenalaistamaan, vaikka voisi luulla, että hän olisi kolmen ja puolen vuoden ministeripestin aikana niistä jotain oppinut, mutta professori Uusitalon omaa asiantuntemattomuutta, jota mikään hänen opinnoissaan tai toimissaan ei ole mitenkään korjannut, ei kukaan muu kuin juuri Niinistö kyseenalaistanut. Niinistön tapa vastata Uusitalolle oli tosin sävyltään yliolkainen ja väittelytaktisesti huonosti harkittu, koska se voitiin sävynsä takia mitätöidä, vaikka totuuden ilmaisikin. Toisaalta, menihän viesti perille paremmin kuin korrekti kielenkäyttö.

Minä olen esittänyt omat perusteluni hävittäjien tarpeellisuudesta blogeissani, enkä käy niitä enää toistamaan. Korostan vain tässäkin, että sekä niiden tarpeellisuutta puolustavien että niiden, jotka sen kiistävät, olisi perusteltava näkemyksensä sotilaallista suorituskykyä koskevilla argumenteilla. Vastustajista niiden, jotka ylipäänsä kiistävät sotilaallisen puolustuskyvyn tarpeen tai ainakin hävittäjien merkityksen sen ylläpitämisessä, olisi myös perusteltava, miksi Suomi ei tarvitse ilmataistelukykyä. Ja koska tämä näkökohta kytkeytyy erottamattomasti näkemykseen siitä, millaista kansainvälistä asemaa debatööri pitää Suomelle tavoiteltavana, olisi tuotava selvästi esille se, mitä he tässä suhteessa tavoittelevat.

Niiltä, jotka kyseenalaistavat hävittäjien hankinnan tarpeellisuuden Venäjän takia, pitäisi erikseen vaatia selvitystä siitä, miksi he perustelevat kantaansa kahdella toisensa poissulkevalla väitteellä: 1) Venäjän sotilaallinen kyky on niin heikko, että sen hyökkäystä ei tarvitse pelätä eikä sitä vastaan siis tarvitse varustautua; 2) Venäjän asevoimat, eritoten ilmavoimat, ovat niin voimakkaat, että ne tuhoaisivat Suomen hävittäjät jo kentille – ja kun näin on, ei kannata varustautua. Ajatusmalli on sama kuin niillä, jotka sanovat, että ilmastonmuutos on luonnon aiheuttama ja koska sille ei siksi voi mitään, voidaan ihan hyvin ollakin tekemättä mitään.

Tiedoksi niille, jotka mahdollisesti haluavat haasteeseeni vastata: se väite, jota myös viljellään, että kyseessä on hyökkäysaseiden hankinta ja että Suomi on ryhtynyt aggressiivisen roistovaltion, Yhdysvaltain, käsikassaraksi Venäjää vastaan, ei pure eikä sitä siis kannata toistaa. Yhdysvalloilla on oma syntitaakkansa kannettavanaan, mutta hyökkäyssodan valmistelu Venäjää vastaan ei siihen sisälly. Salaliittoteorioilla, jotka kummallisen hyvin muistuttavat tsaarin Venäjän salaisen poliisin 1800-luvun lopulla kasaan kyhäämää ”Siionin viisaiden pöytäkirjaa” juutalaisten maailmanlaajuista salaliitosta, ei ylipäänsä kannata yrittää vastata.

Hävittäjälaivasto on kallis hankkia ja ylläpitää, ja on selvää, että myös sen uusimisen kustannukset on pidettävä mukana kuvassa kun valintaa suoritetaan. Sekin on selvää, että valinnalla on vaikutuksia siihen, miten Suomeen suhtaudutaan eri puolilla sotilaallisena toimijanana ja kumppanina (ja potentiaalisena vastustajana). On hankittava edullisinta mitä näiden premissien ehdoilla on saatavissa, ja on aivan oikein vaatia hankintaa valmistelevilta pitävät perustelut valinnalleen, kun niin pitkälle päästään.

Olisi kuitenkin aivan vastuutonta – tai vielä pahempaa – rinnastaa puolustuskyvyn ja kansainvälisen aseman kannalta keskeinen hankinta mihin tahansa määrärahanahisteluun, jossa voidaan tehdä mitä tahansa kompromisseja, jotta ”säästyisi joitakin miljardeja”. Voi jospa maailma olisikin sellainen, että moisia vekottimia ei lainkaan tarvittaisi. Mutta kun se ei ole sellainen.

AnttiKuosmanen
Helsinki

Filosofian maisteri, suurlähettiläs

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu