AnttiKuosmanen

Mikä ruokkii protektionismia

Ollessani kymmenkunta vuotta sitten Pekingissä koitti Tšekin tasavallan EU-puheenjohtajuus. Se oli heille ensimmäinen kerta ja siis suuri asia, jota he halusivat myös juhlia. He järjestivät suuren gaalaillallisen tansseineen päivineen yhdessä Pekingin hienoimmista hotelleista: kultaa, kimallusta ja suuria kynttiläkruunuja. Prahasta tuotu suuri big band soitti, lähinnä 1920 luvun reipasta musiikkia, mukaan lukien ragtimea. Kiinalainen ministerikin saatiin tanssilattialle, no small feat.

Minulle tuli salissa kummallinen tunne – ehkä siksi, että suuren finanssikriisin kumu kuului jo taivaanrannassa. Sanoin tšekkikollegalleni, joka juhlat isännöi: Viktor, minusta tuntuu kuin olisimme Titanicin ensimmäisien luokan tanssisalongissa. Viktor siihen: Antti, niin minustakin!

Tämä on silloin tällöin muistunut mieleen viimeisten kymmenen vuoden kuluessa ja taas kun olin – taas kerran – Ulkopoliittisen instituutin seminaarissa, tällä kertaa aiheena maailman kauppajärjestelmä. Presidentti Trump sai aiheestakin pahan pojan roolin sen romuttajana, mutta olisiko kuitenkin niin, että syyt ovat syvemmällä ja kauppapolitiikan kriisikin osa isompaa, koko kansainvälistä järjestystä horjuttavaa kriisiä? Jos niin on, kuten uskon, mistä se sitten on peräisin? Kolme asiaa tuli mieleen.

Ensimmäinen on haastajien ilmaantuminen. Vuosikymmeniä, itse asiassa pari vuosisataa, länsimaat menestyivät valistuksen hengessä luomalla demokraattiset poliittiset järjestelmät, eikä vain poliittisia järjestelmiä vaan yhteiskuntia. Ne ja vapaaseen kilpailuun perustuva markkinatalous kehittyivät ja niitä kehitettiin rinta rinnan teollisen vallankumouksen tuottamien resurssien turvin, ja vaikea on sanoa, kumpi tuotti kumman vai onko molempien taustalla muita, kätköön jääneitä sosiaalisia voimia.

Tällä voittokululla ei ollut 1800-luvulla eikä pitkään sen jälkeenkään todellisia haastajia: teollisesta vallankumouksesta paitsi jääneet yhteiskunnat, olivat ne Aasiassa, Amerikassa tai missä vain, eivät siihen pystyneet. Myöhemmin haastajaksi nousi sosialismi Neuvostoliiton johdolla, ja se panikin pitkään kampoihin, mutta hävisi kuitenkin. Aasiasta tuntuu nyt kuitenkin löytyneen yhteiskuntamalli, joka on menestyksekkäästi yhdistänyt markkinatalouden tehokkuuden autoritääriseen yhteiskuntajärjestelmään. Kiina ei ole ainoa, jolle tämä onnistui – Singapore on vielä menestyksekkäämpi – mutta Kiina on kokonsa takia se, joka pystyy mullistamaan koko kansainvälisen järjestelmän. Elintasomme, jopa elämäntapamme, on uhattuna, tai sitä ainakin yhä useampi meistä pelkää.

Toinen kriisin selittäjä on läntisten yhteiskuntien sisäinen kehitys. Syystä on sanottu, että on tehtävä ero kapitalismin ja markkinatalouden välillä. Markkinatalous vaati toimiakseen tehokasta ja demokraattisesti asennoituvaa julkista valtaa; kapitalismi ei sitä kaipaa, se kaipaa minimalistista valtiota ja sillä on sisäsyntyinen pyrkimys kilpailun, toimivan markkinatalouden välttämättömän edellytyksen, tukahduttamikseen. Tämän ohella ja kenties juuri tämän takia sillä on myös taipumus tuottaa erittäin epätasainen tulojen ja varallisuuden jakautuminen. Sellainen onkin palaamassa, ja 1900-luku uhkaa osoittautua poikkeukseksi pitkässä historiassa. Haastajilla on siihenkin osuutensa, mutta pääsyy on kuitenkin sisäinen. Seuraus on eriarvoisuus, niin todellinen kuin koettu, viimemainittu luultavasti yhtä tärkeä ellei tärkeämpikin kuin ensin mainittu. Se jäytää meitä.

Kolmas kriisiyttävä asiakokokonaisuus on teknologinen kehitys, jolla on aina taitekohdissaan ollut taipumusta murtaa vakiintuneet yhteiskuntarakenteet ja tuottaa epätasa-arvoa, resurssien niukkeneminen väestönkasvun takia sekä ympäristön pilaantuminen, mistä ilmaston lämpeneminen on vain yksi joskin tärkeä osatekijä. Siirtolaisuus ja pakolaisuus on yksi seuraus näistä ilmiöistä, koska ne myös tuottavat sotia, luonnonkatastrofeja ja elinmahdollisuuksien kaventumista.

Seurauksena näistä kehityskuluista on ollut länsimaissa yhteiskunnallisten jännitteiden kiristyminen. Pitkään se oli latenttia, mutta on muutaman viime vuoden aikana ”purskahtanut” pintaan poliittisina protestiliikkeinä, jotka ovat saavuttanet melkoista menestystä ja päässeet jo hallitsevaan asemaankin yhä useammassa maassa. Sanon ”yhä useammassa”, koska näyttää siltä, että niiden voittokulkua ei mikään pysty kokonaan estämään, vain ehkä paikoitellen ja ajoittain hidastamaan. Näiden liikkeiden tarjoama ”resepti” on rajojen sulkeminen, vastakohtaisuuksien lietsominen ja autoritääristen järjestelmien pystyttäminen myös länsimaihin. Resepti houkuttelee yhä useampia, kuten mielipidetutkimukset todistavat.

Protektionismi yksittäisinä käytännön toimenpiteinä mutta myös koko kauppajärjestelmään kohdistuvana sabotaasina on yksi ilmaus näiden voimien esille noususta, mutta viime kädessä uhka kohdistuu koko niin sanottuun sääntöpohjaiseen kansainväliseen järjestelmään, jota eivät enää uhkaa vain Kiinan, Intian ja muiden ”nousevien” maiden ambitiot, ei myöskään Venäjän kaltaisen, järjestelmää sabotoimaan pyrkivien maiden toimet, vaan myös sen luojien ja ylläpitäjien, etunenässä Yhdysvallat, luopuminen siitä.

Historia ei toista itseään sellaisenaan, mutta eipä siitä oppiminenkaan näytä olevan helppoa, ja kuten on sanottu, jos siitä ei opita, rangaistuksena on sen toistuminen jossain muodossa. 1930-luvullakin pidettiin kansainvälinen konferenssi toisensa perään tarkoituksella päästä suuren lamakauden niskan päälle, mutta turhia ne ponnistelut olivat kuten nyt tiedämme, sillä toiseen suuntaan vetivät paljon vahvemmat voimat. Konferensseja ja kokouksia ei nytkään puutu – itse asiassa niitä ei ole ollut koskaan niin paljon kuin nyt, mutta on vaikea voittaa vaikutelmaa, että taas ovat vahvemmat voimat pelissä, ja että käynnissä ei suinkaan ole maailmanjärjestyksen uudisrakentaminen vaan sen purku-urakka.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

Erinomainen, mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos.

Tartun / tuon lisää muutamiin kohtiin:

"Aasiasta tuntuu nyt kuitenkin löytyneen yhteiskuntamalli, joka on menestyksekkäästi yhdistänyt markkinatalouden tehokkuuden autoritääriseen yhteiskuntajärjestelmään."

Tuo sanavalinta "menestyksekkäästi" voi olla hiukan arveluttava, jos sitä tarkastellaan ihmisoikeuksien näkökulmasta. Lisäksi siihen on nähdäkseni liitettävä käsite "valtavat ihmisresurssit" – Kiinalla on mistä ottaa (tuotantotyöntekijöitä). Yksi jos uupuu, niin toinen otetaan tilalle. Ja tätä voi Kiinassa jatkaa loputtomasti.

Mutta toki, myös kova kuri, tuo "autoritäärinen yhteiskuntajärjestelmä" tuottaa tulosta. Muistaakseni Hongkongissa, jos pudotat roskan kadulle, saat 100 euron sakot – tai jotakin siihen suuntaan.

Kovan kurin rinnalla kulkee nähdäkseni myös vuosituhansien ajalta periytyvä, yhteisökeskeinen ajattelu, so. yhteisö on aina tärkeämpi kuin yksilö. Tämä vahvistaa toimintaa in corpore. Ja saman tekee käänteisellä mekanismilla sensuuri, jota Kiina harjoittaa.

– – –

Teknologian kehitys on ollut nopeampaa kuin mitä edes sitä sisältä käsin, kehitystyössä mukana olleiden taholta uskottiin. Sen yhteiskuntia muuttava vaikutus on pilottijakso, jota parhaillaan seuraamme. Teknologialoikat, joita kolmansissa maissa mahdollisesti otetaan... mitä ne mahtavatkaan tuoda tullessaan?

Täsmällisen tiedon nopea singahtelu ympäri maapalloa ravisuttaa ihmisyhteisöjä.

– – –

Mitä luontoon tulee, se noudattelee edelleen omia lakejaan, mutta niiden lakien alaisuudessa voi syntyä myös ns. "mustia joutsenia", jollaisten olemassaolosta meillä ei aikaisemmin ole ollut minkäänlaista käsitystä. Erilaiset geenimutaatioihin liittyvät kokeilut ovat osa "mustan joutsenen" aluetta.

Zoonooseja viruksia voi nousta esiin ihan niinkin yksinkertaisesta syystä, että joltakin eläinpopulaatiolta (esimerkiksi lepakot) viedään niiden luontainen asuinalue ja ne joutuvat hakeutumaan tilanpuuttessa lähelle ihmisiä ja eläimiä.

– – –

Koen mielenkiintoisena sen, että yhdistät protektionismin sabotaasiin.

Vien tämän ihan ruohonjuuritasolle: Jossakin vaiheessa suomalaisissa kaupoissa myytiin vain suomalaisia Arabian astioita. Vaikka ne maksoivat paljon, niitä oli ostettava, koska muuta ei ollut tarjolla.

"Osta kotimaista" oli vielä joskus 60-luvullakin vahva hokema.

Sammakkoperspektiivistä tarkasteltuna protektionismi eli kotimarkkinoiden varjelu ei näyttäydy sabotaasina vaan järkevänä taloudenpitona: pidetään raha pyörimässä kotimaassa – myydään ja ostetaan keskenään.

– – –

Luonnossa ei ole olemassa standardinomaista lähtöasetusta tai "tilaa, johon palata". Luonnossa asiat vain menevät eteenpäin (equilibrium) keskellä elinehtojen muutosta.

Hengenmiehenä tunnettu yhdysvaltalainen David Wilkerson on esittänyt v.1974 julkaistussa kirjassaan "Näky" (The Vision), että jossakin vaiheessa maapallolla mennään yhteisvaluuttaan.

Kirjoituksessasi hahmottelemasi tilannekuva ei viittaa tähän mitenkään, mutta halusin nostaa esiin tämänkin vaihtoehdon. Jos se - globaali valuutta - olisi ruutu, jota kohti oltaisiin menossa, miten nykyinen asetelma järjestäytyisi pelikentällä, jotta tämä tulisi mahdolliseksi?

Käyttäjän AnttiKuosmanen kuva
Antti Kuosmanen

Kiitos mielenkiinnosta kirjoitustani kohtaan. Pari selvennystä. ”Sabotaasilla” tarkoitin pienempää asiaa kuin ehkä tekstistäni voisi päätellä. Yhdysvallat on presidentti Trumpin aikana alkanut systemaattisesti estää WTO:n, siis Maailman kauppajärjestön toimintaa estämällä uusien jäsenten nimittämisen sen riitojenratkaisuelimeen, mikä pian halvaannuttaa riitojenratkaisujärjestelmän toiminnan. Viimekätinen pyrkimys voi tietenkin olla – ja uskonkin olevan – romuttaa koko multilateraalinen kauppajärjestelmä, ei vain tältä yhdeltä, kylläkin tärkeältä osin.

Koko maailman yhteinen valuutta on utopistista fantasiaa – tai ehkä dystooppista fantasiaa, sillä valuutta-alue edellyttää toimiakseen varsin syvää taloudellista integraatiota, jonka puuttuminen on ollut ja on yhä EU:n talous- ja rahaliiton ongelmien taustalla. Jos EU ei ole riittävän pitkälle integroitunut yhteisen valuutan toimimiseksi, miten sitten koko maailma? Ja nythän on käynnissä maailmanlaajuisen järjestelmän rappeutuminen, ei suinkaan kehittyminen kohti yhteisen vakuutan vaatimaa integroitumisastetta.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

#3

Ok. Mennyt minulta kokonaan ohi tämä asetelma WTO/riitojenratkaisujärjestelmän rampauttaminen.

– – –

Mitä maailmanlaajuiseen yhteisvaluuttaan tulee, niin kallistuisin dystopian puolelle :-)

Hiukan Arthur C. Clarken "Lapsuuden lopun" hengessä :-)

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Kuosmasen kirjoitus ottaa asioita esiin niin laajalla skaalalla, että joudun kommentoimaan vain paria niistä...

Kiinan mallin nousun takana on näihin päiviin saakka ollut pitkälti se, että halpatyövoimaa on ollut saatavilla ja runsaasti. Niinpä Kiina on rohmunnut paljon tuotannollista työtä ja siten saanut huomattavia valuuttatuloja. Lännen virhe - näin jälkikäteen ajatellen - oli ottaa Kiina mukaan vaurastumaan. Osan kansasta vaurastuessa Kiinaan muodostui huomattavan vahva markkina läntiselle tuotannolle, ja sitä (=ahneutta) Kiinan hallinto on käyttänyt härskisti hyväkseen.

Kiinassa on kuitenkin suorittavan työn hinta alkanut nousta ympäröiviä maita korkeammaksi, joten Kiinan nousu saattaa alkaa hyytymään.

Lännessä taas yhteiskuntien rahoitus oli palkkaverojen lisäksi muodostunut pitkälti aineelliseen tuotantoon perustuvien yritysten verotukseen. Tässä kohtaa Länsimaat eivät verotuksessa pysyneet omien uusien teknoyhtiöidensä perässä, koska yhtiöiden luomaa arvonlisää on ollut nykyverotuksen puitteissa vaikea kohdentaa minnekään. Niinpä yhtiöt ovat itse näyttäneet arvonlisänsä siellä, missä sitä on vähiten verotettu.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset