AnttiKuosmanen

Brexit, yhä vielä vain

Britannia ja EU-27 ovat saaneet neuvotelluksi erosopimuksen ensin mainitun lähtemisestä EU:sta. Se säätelee, kuten on oikein huomautettu, mutta ei välttämättä laajalti ymmärretty, vain itse eroon liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia, ei sitä, mille pohjalle Britannian ja EU:n suhteet tulevaisuudessa perustetaan. Kokonaan nämä kaksi asiaa, erosopimus ja tuleva suhde,  eivät tosin voi olla erillisiä, mutta niiden ero on kuitenkin selvä ja syytä aina muistaa. EU27 on hyväksynyt komission Britannian kanssa neuvotteleman erosopimuksen ja tulevaa suhdetta koskevan väljän poliittisen julistuksen, jonka ydinsanoma näyttäisi olevan, että se tulee olemaan vapaakauppasopimukseen perustuva. Lähiviikot tai ehkä kuukaudet näyttävät, miten tälle ”diilille” käy Britannian puolella.

585-sivuinen erosopimus on massiivinen asiakirja, vaikka riviväli näyttää olevan aika harva ja paljon tekstiä tarvitaan termien määrittelyyn ja muuhun sellaiseen ennen kuin päästään käsiksi varsinaiseen asiasisältöön. Se ei houkuttele perusteelliseen tutustumiseen, varsinkin kun on epävarmaa, tuleeko se koskaan voimaan. Erinäisiin eroprosessin yksityiskohtiin olen ottanut kantaa jo monta kertaa, Facebookissa vielä aivan viime aikoinakin. Yksi sopimusta pikaisesti silmäillessäni mieleen tullut asia, jota en ollut tullut ajatelleeksi enkä ole nähnyt kenenkään muunkaan ajatelleen, oli, että tässä on nyt mallisopimus myöhemmillekin eroille, jos niitä eteen tulee. Sen olemassaolo voi sekä alentaa (tai ehkä nostaa?) psykologista kynnystä eron ottamiseen että varmasti tekee erosta neuvottelemisen paljon yksinkertaisemmaksi.

Brexitin alullepanon syissä ja sen kuluessa tehdyissä virheissä riittää varmasti historioitsijoilla ja muilla asianharrastajilla pohtimiista vuosikausiksi, kunhan ensin johonkin lopputulokseen päästään. Tässä vaiheessa on ehkä hyödyllisempää kohdistaa huomio siihen, mihin tässä irrationaalisessa ja absurdissa, tietämättömyyden, tahallisten ja tahattomienkin väärinymmärrysten ja trollaustyyppisen demagogian täyttämässä prosessissa on nyt päädytty ja mitä vaihtoehtoja on edessä.

Jo nyt voidaan vetää johtopäätös, että moni asia, jota alussa pidettiin kaikkein vaikeimpiin kuuluvana, ei sitä ollutkaan. Britannian maksettavaksi tuleva ”eroraha” eli sen tekemät budjetti- ja muut sitoumukset, joita sen on kunnioitettava erostaan huolimatta ja joihin erosopimuksen arveltiin kaatuvan, saatiin sovituksin suhteellisen vaivattomasti. Ne ovat suorastaan hämmästyttävästi kadonneet eron seurauksia koskevasta väittelystä siihen nähden miten suurta melua niistä aikoinaan pidettiin. Toisaalta eroraha varmaan palaa kuvaan, jos päädytänkin eroon ilman mitään sopimusta.

Myöskään maassa jo asuvien EU-maiden kansalaisten asema Britanniassa eron jälkeen (ja Britannian kansalaisten asema EU:ssa), josta niin paljon melua pidettiin, ei ollut lopulta mikään ongelma. Arvelinkin, ja oikeassa olin, että ainoa mahdollinen tapa ratkaista asia on säilyttää heidän oikeutensa.

Sen sijaan kolmas asia, joka identifioitiin kiistakapulaksi jo varhaisessa vaiheessa, Pohjois-Irlannin ja Irlannin tasavallan raja, osoittautui juuri niin pahaksi ongelmaksi kuin arveltiinkin, itse asiassa pahemmaksikin. Se on myös erosopimuksessa mukana olevista asioista eniten tulevaan EU:n ja Britannian väliseen sopimussuhteeseen vaikuttava asia, millainen tuo suhde tuleekaan olemaan. Se on asia, jossa EU:lle niin ominainen valitettava mutta myös välttämätön taipumus, epämääräisten, monella tavalla tulkittavissa olevien kompromissien väsääminen, ei onnistu. Tulliraja on tulliraja eikä sen tosiseikan ympäri, että tulliraja on ”kova raja”, ole löytynyt kiertotietä. Tämä koskee kaikkia tullirajoja, mutta Pohjois-Irlannin tapauksessa asia on vielä vaikeampi, koska myös ihmisten liikkuminen tuon rajan yli vapaasti on oleellinen osa parikymmentä vuotta sitten aikaansaatua Pohjois-Irlannin de facto sisällissodan rauhanratkaisua.

Erosopimukseen sisältyvän siirtymäajan tai ”täytäntöönpanoajan” kuten sitä on Britannian puolelta haluttu nimittää, kaikkia syitä saati seurauksia ei julkisen debatin valossa tule helposti arvioineeksi tarpeeksi kokonaisvaltaisesti. Kyse on tietenkin siitäkin, mitä eniten korostetaan, että ostetaan aikaa neuvotteluille, joita tarvitaan EU:sta eronneen Britannian ja EU:n suhteiden järjestämiseksi. Kyse on myös, vaikka sitä ei ihan niin paljon korosteta, jäsenyysvelvoitteiden ja -oikeuksien kertakaikkisen lakkaamisen vaikutusten pehmentämisestä. Kyse on edelleen siitä, että mainittu Pohjois-Irlannin rajakysymyksen ratkaisemattoman ongelman kohtaaminen voidaan lykätä tuonnemmaksi pitämällä Britannia EU:n tulliliitossa ja sisämarkkinasäädösten soveltamisen piirissä (pääosin). Kaikki totta mutta ei koko totuus.

Viime kädessä siirtymäaika ja varsinkin se mitä se sisällöltään itse asiassa on, viestittää siitä, että Britanniassa vasta vähittäin ja pakon edessä on alettu tunnustaa, mitä ero EU:sta oikeastaan merkitsee, ”parhaimmassakin” tapauksessa. ”Parhain” tapaus näyttää olevan jääräpäisimmille Brexitin ajajille täysi ero vaikka ilman mitään erosopimusta (ja ehkä ilman tulevaa suhdejärjestelysopimustakin, vaikka sitä mahdollisuutta he eivät taida tunnustaa mahdolliseksikaan). Muiden kuin heidän mielestään se taas on pahinta mitä voi tapahtua, ja paras ratkaisu on sellainen, jossa Britannia säilyy niin lähellä EU:ta kuin mahdollista.

Mahdollisimman lähellä säilymisessä on vain se puute, että suuri määrä, itse asiassa suurin osa, jäsenyysvelvoitteista (ainakin mitä tulee sisämarkkinanormistoon mutta ei vain siihen) jää sitomaan Britanniaa, mutta yksi puuttuu ja sen mukana melkein kaikki: äänivalta EU:ssa ja mahdollisuus vaikuttaa juuri niihin normeihin, joista jäsenyysvelvoitteet koostuvat. Kummallisinta, joskin kovan Brexitin ajajien kannalta loogista, on, että erosopimukseen sisältyvässä siirtymäajassakin on tämä ominaisuus. Jos Britannia olisi halunnut säilyttää päätösvaltansakin, se olisi voinut pyytää (ja uskon että olisi saanutkin) perustamissopimuksen 50 artiklan säätämän kahden vuoden määräajan pidennystä, mutta koska se olisi merkinnyt EU-jäsenyyden jatkumista, he pitävät parempana jatkaa vain jäsenyysvelvoitteita, ei -oikeuksia.

Kautta koko Britannian EU-jäsenyyden on puhuttu siitä, että se ei koskaan oikein sopeutunut EU-maaksi eikä ymmärtänyt tai tahtonut hyväksyä, mihin oli liittynyt. ”Yhteisen kansan” osalta tämä on ollut ymmärrettävääkin, koska sille ei ole koskaan totuutta EU:sta kerrottu; itse asiassa EU:ta on sille mollattu ja siitä valehdeltu aktiivisesti ja aggressiivisesti viimeiset vuosikymmenet, ei siis vain erokampanjan aikana. Hämmästyttävämpää ja hälyttävämpää on, että myös niin sanottu ”poliittinen luokka”, establishmentti, näyttää olevan vailla ymmärrystä EU:n tärkeimmästä (jos minulta kysytään) perusominaisuudesta: että sillä on oma oikeusjärjestelmä, jonka muodostamassa puitteistossa kaikki sen aikaansaannokset on luotu, jota vasten oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainoa punnitaan ja jonka antamilla keinoilla niitä ylläpidetään ja kehitetään. Se on viimekätinen syy siihen, että EU:sta ei voi poimia rusinoita, kuten myös siihen, että EU on vastoin varsinkin mediassa esiintynyttä ihmettelyä pysynyt Brexit-prosessissa yhtenäisenä.

Tämä(kin) kirjoitus täytyy viimeistellä julkaisukuntoon sillä riskillä, että uudet äkkikäänteet osoittavat sen osuneen harhaan. Maaliskuun loppuun 2019 on vielä aikaa. Mikä tahansa lopputulos on vielä mahdollinen: Brexit raamit kaulassa, Brexit jossa Britanniasta tosiaan tulee ”vasallivaltio”, ja jopa katumus ja pysyminen EU:ssa, jos kohta täyskäännös kohti eron perumista välttämättömine kansanäänestyksineen sekä mahdollisesti parlamenttivaaleineen ja uusine hallituksineen alkaa tuntua mahdottomalta ennen maaliskuun loppua. Omalla rahalla en löisi vetoa yhdenkään vaihtoehdon puolesta tässä vaiheessa, mutta vasallin asema tuntuu todennäköisimmältä, jopa siirtymäajan jälkeenkin riippuen siitä, miten paljon lainsäädännön harmonisointia tulevaan sopimusjärjestelyyn sisällytetään. Muistettakoon, että ”Norjan mallikin”, Euroopan talousalue, josta on taas alettu puhua, on juridisesti vapaakauppasopimus.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Briteillä on taipumusta nähdä EU Sakan ja Ranskan hegemonisena establismenttinä, jossa suhteessa lienevätkö sitten kovin kaukana todellisuudesta.

Hyvin paljon asia näyttää siltä myös suomalaisesta mattimeikäläisestä. Näkyvimmät kasvot ja edustajat ovat poikkeuksetta Merkel ja Macron tilanteesta ja siitä riippumatta, että EU:ssa on myös 25 muuta suvereenia valtiota.

Lissabonin sopimus v. 2007 ei juuri muutosta asiaan tuonut.

Putiniakaan ei tunnu Unionissa ymmärtävän virallisesti kukaan muu, kuin Merkel.

Saksa on siinä mielessä outo tapaus. Kun EU vaatii virallisesti Venäjälle talouspakotteita agressioiden takia, Saksa ostaa samalla Venäjältä täydellä putkella kaasua ja rakennuttaa toista putkea edellisen viereen.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

"Labour shifts on a second referendum"

Eilisen Financial Times toi näkemystä tilanteen herkkyydestä. Kylläpä tämä keitos kiehuu ja kuohuu.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

EU tuntuu kyntävän nyt EMU:n myötä ongelmasta toiseen myös brexitin lisäksi. Seuraavat ongelmat ovat jo hyvin esillä Italiassa ja nousemassa väistämättä esiin Ranskassa. Nämä maat ovat varsin pian talouden kriisimaita monen jo aikaisemman lisäksi.

Unionia ei oikein voida rehellisin mielin todeta menestustarinaksi. Yhteisen puolustuksesta ja kriisinhallinnasta päätettiin jo 21 vuotta takaperin ja valmista on tullut...

Sauli Niinistö vain jaksaa edelleen puhua jo sovitusta asiasta, joka on käytännössä unohtunut ties minne.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Brexit-erosta ei löydy asiallista tietoa mistään. Kun ilmeisesti olet asiaan perehtynyt, niin kerropa, mitkä olivat brittien tavoitteet ja mitkä niistä eivät ole toteutumassa.

Minun käsitys asiasta on, että mitään Brexit-sopimusta ei ole olemmassakaan, vaan on päätetty, että jatketaan ikään kuin UK olisi EU:n jäsen ja helmikuuhun mennessä löydetään ratkaisu. Oikaise, jos olen väärässä.

Käyttäjän AnttiKuosmanen kuva
Antti Kuosmanen

Kyllä Brexitistä löytyy asiallistakin tietoa, mutta siihen liittyvä yksi ongelma on, että monet eivät hyväksy faktojakaan faktoiksi, jos ne sotivat omaa ennakkokäsitystä vastaan.

EU27 on hyväksynyt valmiiksi neuvotellun erosopimuksen, ja sen hyväksyi myös Britannian hallitus. Sopimus on siis kyllä olemassa, mutta se ei ole voimassa ennen kuin se on ratifioitu, EU:ssa sen sääntöjen mukaisesti, Britanniassa sen parlamentin toimesta. 29.3.2019 asti Britannia on EU:n jäsen, sen jälkeen ei, paitsi jos se pyytää määräajan siirtämistä ja EU27 siihen suostuu (EU27 ei sitä varmasti pyydä). Teoriassa Britannia voi myös vetää eroilmoituksen takaisin. EU:n tuomioistuin käsittelee parhaillaan kysymystä siitä, voiko se tehdä sen yksipuolisesti vai vaatiiko eron peruminen myös EU27:n suostumuksen.

Brittien tavoitteiden selostajiksi sopisivat parhaiten britit itse, en minä, tai tarkemmin sanoen ehkä ne britit (noin 52 prosenttia) jotka äänestivät eron puolesta. Vielä paremmin sen selittäminen kuuluisi sille pienelle aktivistijoukolle, joka oli vuosikymmenet johtanut kampanjaa EU:n mustamaalaamisseksi.

Jos kuitenkin yritän ulkopuolisena niitä listata, muutama keskeinen väite on tässä.

”Take back control”. Tämä voi tarkoittaa moniakin asioita, mutta kohdistuu ylipäänsä EU:n olemukseen, sen ylikansalliseen oikeusjärjestelmään, tuomioistuimen toimivaltaan ja Westminsterin parlamentin suvereniteetin palauttamiseen. Toisellakin tavalla tämän argumentin voisi varmasti ilmaista ja varmaan se ilmaistaankin, mutta näin minä sen kiteytän. Argumentti on sinänsä kiistämätön: EU:n sääntöjärjestelmä ja yhteiset politiikat todella rajoittavat jäsenmaan kansallista päätösvaltaa, mutta eron ajajat eivät tietenkään halunneet esittää kolikon toista puolta, pääsyä EU:n suurille markkinoille ja – mikä viime kädessä vielä tärkeämpää – oikeutta olla päättämässä säännöistä, joilla EU toimii.

Rahat. Väitettiin, että EU maksaa briteille 350 miljoonaa puntaa viikossa. Tämä väite on todistettu vääräksi ja valheeksikin sen voi todeta, sillä väittäjien on täytynyt tietää puhuvansa totuudenvastaisesti. Todellinen summa on alle puolet väitetystä, eikä sitäkään pitäisi arvioida vain budjettiteknisenä kysymyksenä. Rahaa vastaan tulee myös oikeus olla päättämässä niiden politiikoiden sisällöstä, joihin rahaa käytetään.

Maahanmuutto. Muista EU-maista on muuttanut Britanniaan runsaasti väkeä, ja runsaasti on muuttanut myös brittejä muihin EU-maihin. Hekin ovat varmasti aiheuttaneet ulkomaalaisvastaisuutta, mutta eroa ajaneet sekoittivat heidät mitä ilmeisimmin tarkoituksellisesti EU:hun suuntautuneeseen suureen pakolaisaaltoon vuosina 2015-16, aaltoon, joka ei käytännössä lainkaan tullut Britanniaan.

Eron myötä koittava vapaus tehdä vapaakauppasopimuksia muiden maiden kanssa ja ylipäätään kasvattaa kansainvälistä vaikutusvaltaa vapaana EU:n kahleista. Tämä argumentti oli ulkopuolisen silmin epärealistinen jo alun pitäen, ja kuluneet kaksi vuotta ovat sen sellaiseksi todistaneet. Britannian kansainvälinen vaikutusvalta perustui pitkälti juuri sen EU-jäsenyyteen ja ulkopuolisten olettamaan Britannian kykyyn vaikuttaa sen harjoittamaan politiikkaan. Niinpä se katosikin kutakuinkin kokonaan heti kansanäänestyksen jälkeen. Sopimuksia vapaakaupasta se voi tulevaisuudessa tehdä, jos suhteet EU:hun jäävät vapaakauppasopimuksen asteelle tai sopimusta ei synny lainkaan, mutta se tekee niitä 60 miljoonan asukaan maana, ei enää 595 miljoonan asukkaan EU:n osana. It will be a rule-taker, not a rule-maker, ulkomaankielellä itseäni ilmaistakseni.

Tämä lista on lyhyt eikä sisällä kaikkea. Koska se pohjautuu brexitin ajajien argumenttilistaan, siinä eivät myöskään tule ilmi ne monet muut asiat, joita brexitistä seuraa, ja jotka painavat vaa’an vääjäämättömästi eron vahingollisuuden puolelle.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Paljon laitoit sanoja peräkkäin, mutta vähän asiaa. Tarkoitus ei ollut, että kommentoit, onko jokin asia hyvä vai huono briteille.

Ota kantaa näihin asioihin:

1. Brexit tarkoittaa, että ihmiset eivät voi vapaasti liikkua EU:n ja UK:n välillä, vaan pitää olla passi ja työluvat. Toteutumassa vai ei?

2. Brexit tarkoittaa, että britit haluavat säilyä EU:n vapaakauppa-alueessa eli tulliliitossa. Toteutuuko vai ei?

3. Onko olemassa jokin muu oleellinen asia? Mielestäni ei. Maaraja UK:n ja Ir- lannin välillä ei ole oleellinen kysymys. Tai jos on, niin miten sitten rajat yleensä toimivat tässä maailmassa? Tästä on tehty elämää suurempi kysymys.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Ei muuta kuin voimassaolevat passit koko perheelle ja työnhakuun..Kannattaa kuitenkin odottaa pari viikkoa brittien äänestystä.Mikäli britit hyväksyvät brexit-asiakirjat ja siirtymäajan kuviot, niin sitten vasta alkavat neuvottelut suhteista 2022 jälkeen.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Tähän vielä eräs terminologia-asia. EU:ssa sisämarkkinat tarkoittavat ihmisten, tavaroiden ja palveluiden vapaata liikkumista. Britit haluavat vapaakaupan (=tulliliiton) eli tavaroiden ja palveluiden vapaan liikkumisen. EU:n kanta alunperin oli, että se ei käy. Vapaakauppa on ainut EU:n toimiva osa. Sitä ei haluta antaa briteille.

Tietääkö kukaan, mitä tästä on sovittu. Tietääkseni ei mitään lopullista.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Tämäkin olisi helppoa,jos EU miettisi vähän edes omaa toimintaansa. Silloin oltaisin rakennettu koko puulaaki vähän toisin.

Käyttäjän AnttiKuosmanen kuva
Antti Kuosmanen

Ollessani virkamies minuakin kutsuttiin toisinaan asiantuntijana kuultavaksi eduskunnan valiokuntiin. Silloin saattoi käydä niin, että yksittäinen kansanedustaja alkoi ahdistaa kysymyksillä, joista heti näki, että häntä ei tosiasiassa kiinnostanut oppia itse asiasta, vaan saada asiantuntija vastaamaan tavalla, joka teki tästä tahtomattaan – tai vastoin tahtoaan – edustajan oman näkemyksen, yleensä kielteisen, aisankannattajan. Jos asiantuntija ei tällaiseen rooliin tahtonut alistua, seuraus oli enemmän tai vähemmän peitelty ärtymys.

Tämä tuli mieleen lukiessani Antero Ollilan edellä olevat kommentit 6 ja 7. Kaikki mitä kirjoitin oli asiaa ja itse päätän, ei kukaan muu, mitä kirjoitan jos kirjoitan, kuten voi tehdä Ollilakin.

Vastaan kuitenkin hänen uusiin kysymyksiinsä, mutta jos vastaukset eivät miellytä, se ei tee niistä yhtään vähemmän tarpeellisia tai paikkansapitäviä.

Ihmiset eivät voi vapaasti liikkua Britannian ja EU:n välillä jos Brexit toteutuu. Milla tavalla he voivat liikkua riippuu siitä, tuleeko erosopimus voimaan vai ei, ja myöhemmin se riippuu siitä, millainen pysyvä suhdejärjestely syntyy EU:n ja Britannian välille. Aivan vapaata liikkuminen ei ole EU:n jäsenenäkään, sillä se vaatii työ- tai opiskelupaikan saamisen (perheenjäsenet ja eläkeläiset voivat vapaasti asettua asumaan toiseen EU-maahan). Nämä oikeudet koskevat EU:n kansalaisia, ei EU:n ulkopuolelta tulleita. Britannia ei kuulu Schengen-alueeseen, joten passit tarkastetaan sen rajoilla nytkin, kuten jokainen vaikka Lontossa käynyt tietää.

Tulliliitto ei ole sama asia kuin vapaakauppa-alue. EU on tulliliitto. Ero vapaakauppa-alueeseen on oleellinen, mutta en selosta sitä tässä; tieto on helposti löydettävissä. Erosopimuksen mukaan perustetaan myöhemmin vapaakauppa-alue EU:n ja Britannian välille; sitä tulee asiaa koskevan julistuksen mukaan täydentämään suuri määrä muitakin määräyksiä, mutta kuinka paljon niistä sisällytetään itse vapaakauppasopimukseen ja kuinka paljon erikseen tehtäviin muihin sopimuksiin, sitä ei varmasti kukaan vielä tiedä. Eron tapahtuessa (todennäköisesti 29.3.2019) alkaa vuoden 2020 loppuun kestävä siirtymäkausi, jonka aikana Britannia noudattaa edelleen suurta osaa EU:n jäsenyysvelvoitteista, mukaan lukien pysyy tulliliitossa. Äänioikeutensa se menettää siirtymäkaudellakin, koska ei ole enää jäsen. Jos erosopimusta ei hyväksytä, ei tule siirtymäkauttakaan.

On olemassa suuri joukko muita oleellisia asioita. ”Oleellinen” on tietenkin subjektiivinen käsite, mutta jos esimerkiksi lentoliikenne EU:n ja Britannian välillä lakkaa edes lyhyeksi ajaksi tai (mikä on todennäköisempää) Lontoon Cityn asema finanssikeskuksena vaarantuu, koska Britanniassa toimivat pankit eivät voi enää myydä palvelujaan muualle EU:hun, se on minusta hyvinkin oleellinen asia. Painajaismaisia näköaloja on edessä tavaraliikenteen maahantulotarkastusten tukkiessa Doverin sataman ja niin edelleen.

Raja Irlannin tasavallan ja Pohjois-Irlannin välillä on oleellinen kysymys, koska siitä tulee tulliraja EU:n ja Britannian välille, jos ja kun Britannia ei pysy EU:n tulliliitossa, mutta ei siinä kaikki, rajatarkastusten ilmaantuminen sinne voi herättää henkiin Pohjois-Irlannin konfliktin, jonka ratkaisun oleellinen osatekijä oli rajantarkistusten päättyminen. Se siis voi hyvinkin olla ”elämää suurempi kysymys”, sillä se voi johtaa jopa verenvuodatukseen.

Vapaakauppa ei ole ainoa EU:n toimiva osa ja sisämarkkinoihin kuuluu tavaroiden, palvelujen ja ihmisten vapaan liikkumisen lisäksi myös pääomaliikkeiden vapaus (se ei tosin ole Brexit-prosessissa ongelma). Vapaakauppa-termiä tosin käytetään hyvinkin löyhästi. Tarkkaan ottaen se tarkoittaa nimenomaan vapaakauppa-alueen muodostamista, ja sellainenhan on erosopimuksen mukaisesti tarkoitus nimenomaan perustaa. EU on paljon, paljon enemmän.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Keskusteltaessa brexitistä täytyy aina muistaa eräs lähtökohta, joka on: Britannia ostaa tavaroita ja palveluita muista EU- maista yli 100 miljardilla eurolla enemmän, mitä sinne vie.

Lontoon finanssikeskusten asiakkaat ovat pääsääntöisesti jo valmiiksi EU:n ulkopuolelta, mutta toki eurooppalaisiakin asiakkaita löytyy runsaasti.

Britannia on tällä hetkellä EU:n toiseksi suurin nettomaksaja yli 10 miljardin nettomaksuin vuotuisesti.

Käyttäjän AnttiKuosmanen kuva
Antti Kuosmanen

Britannian kauppatase oli argumentti, jota Brexitin ajajat mielellään käyttivät perustelemaan käsitystään, että EU27 kyllä taipuisi antamaan briteille hyvin ”diilin”. Nyt kun erosopimus on ratifiointia vaille valmis, väite on osoittautunut perusteettomaksi.

Britannian nettomaksaja-asema ja siitä seuraava EU:n budjetin rahoitusvaje on tietenkin rasitus EU27:lle, mutta ei se ole ollut eikä ole asia, jolla britit olisivat voineet itselleen mitään etua saada. Sehän seurasi automaattisesti heidän eropäätöksestään, ja se on vain nieltävä. Se tekee EU:n seuraavasta rahoituskehyksestä sopimisen hankalammaksi, mutta sekin on vain nieltävä. Sitä paitsi, jos tulee siirtymäaika, britit jatkavat maksujaan sen loppuun kuten jäsenmaa, ja lisäsi he erosopimuksen nojalla maksavat noin 39 mrd punnan ”erorahan”, vaikka Brexitin ajajat kivenkovaan väittivät, että puntaakaan ei tarvitse maksaa.

Monet suuret EU:n ulkopuoliset rahoituslaitokset, ennen muuta amerikkalaiset mutta myös esimerkiksi japanilaiset ja muutkin, ovat sijoittaneet Euroopan toimintojensa päämajan Lontooseen, koska ovat voineet sieltä käsin toimia yhdellä toimiluvalla koko EU:ssa. Tämä loppuu, ellei muuta sovita (enkä näillä näkymin usko että sovitaan), eron toteutuessa joko heti tai siirtymäajan jälkeen. Kilpa Lontoon korvaamisesta EU:n rahoitusmarkkinoilla on jo käynnissä. Ei City varmasti kartalta katoa, mutta kärsimään se joutuu.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Kilpa Lontoon korvaamisesta EU:n rahoitusmarkkinoilla on jo käynnissä."

Punta säilyy takuuvarmasti, mutta onko euroa olemassa parin vuoden päästä? Kuka sijoittaa varmaan häviäjään jolla on vain velkaa?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset