AnttiKuosmanen

Suomen linna ja puolustuslinjat 2020-luvulla

Presidentti Sauli Niinistön turvallisuuspolitiikan sanotaan – ja niin hän on itsekin julkisissa lausunnoissaan sen kuvannut – perustuvan neljään ”pilariin” (ehkei hän ole luonnehtinut niitä täsmälleen kuten minä seuraavassa mutta kutakuinkin kuitenkin). Ne ovat itsenäinen kansallinen puolustus, läntiset kumppanuudet kuten Ruotsi, Nato ja Yhdysvallat, hyvien suhteiden ylläpitäminen Venäjään sekä YK ja muut kansainväliset järjestöt.

Tästä nelipilarisuudesta johtui mieleeni, että Alvar Aallon klassinen pikku jakkara oli kolmijalkainen. Kolmijalkaisen jakkaran mikään jalka ei voi jäädä ilmaan ja siten aiheuttaa jakkaran keikuntaa puolelle tai toiselle. Toisaalta jokainen sillä jakkaralla istunut tietää, että se ei ole kovin vakaa: jos istuja nojaa vähänkään enemmän sivuun, siinä keikahtaa nurin ja häntäluu iskee kipeästi lattiaan. Nelijalkainen jakkara, joita Aallon jakkaran kopiot yleensä ovat, on vakaampi, mutta siinä nuo jalat eivät välttämättä kaikki tapaa lattiaan ja se keikkuu siitä syystä helposti. Turvallisuuspoliittisen ”jakkaran” alla taas alustakaan ei pysy vakaana, vaan voi liikkua ja kupruilla, minkä takia jakkaraa on koko ajan säädettävä, jotta se pysyisi pystyssä.

Niinistön nelijalkaisessa turvallisuusjakkarassa kuitataan kahdenväliset suhteet eri maihin pelkällä Venäjällä; se vaikuttaa nykymaailmassa hieman oudolta, kun on kuunnellut hänen itsensäkin puheita esimerkiksi Kiinan merkityksestä. Mutta ei siitä enempää tässä kirjoituksessa. Tuon jakkaran kaikki osaset tai ainakin useimmat niistä voisi sisällyttää myös toisenlaiseen hahmotelmaan turvallisuuspoliittisesta tavoitteistosta ja välineistöstä, nimittäin samakeskisiin kehiin tai puolustuslinjoihin. Minun hahmotelmassani ne olisivat seuraavanlaiset.

Uloimpana puolustuslinjana olisivat Niinistönkin hahmotelmaan kuuluva YK ja kansainväliset järjestöt, mutta ei vain YK, vaan koko niin sanottu sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä. YK:n ja YK-järjestöjen lisäksi siihen kuuluvat kansainväliset taloudelliset järjestöt ja laitokset kuten Maailman kauppajärjestö, Kansainvälinen valuuttarahasto, ”keskuspankkien keskuspankki” BIS (Bank of International Settlements) ja ylipäänsä ne monet kymmenet ja sadat kansainväliset järjestöt ja yhteenliittymät, joiden kokonaisuudesta ”sääntöpohjaisuus” koostuu. Ja vaikka järjestelmän varsinaisia osallistujia ovatkin valtiot ja niiden elimet, tosiasialliselta merkitykseltään kenties jopa suurempi tekijöitä ovat yritykset ja niiden arvoketjut, ja yritystenkin joukossa erityisesti koko se pitkälti julkisuudelta näkymättömissä oleva finanssijärjestelmä, jossa toimivat niin keskuspankit kuin koko pankki- ja muiden rahoituslaitosten muodostama kokonaisuus kautta maailman. Eikä kyse ole vain järjestöistä ja järjestelyistä, vaan myös politiikasta, esimerkiksi aseidenriisuntapolitiikasta ja nyttemmin yhä tärkeämmästä ilmaastopolitiikasta sekä kehityspolitiikasta, konflikteja tuottavan kurjuuden ja toivottomuuden vähentämisestä.

Turvallisuuspoliittiselta kannalta katsottuna – unohtamatta, että sen arvo ja tarve ei ole pelkästään turvallisuus sanan perinteisessä mielessä – ”ulkokehä” paitsi nostattaa aggressiivisen käyttäytymisen kynnystä myös poistaa sellaisen käyttäytymisen tarvetta; edellyttäen että se on toimiva ja koetaan riittävän tasapuoliseksi. Se on iso edellytys, ja tänä päivänä on pakko vetää johtopäätös, että sääntöpohjaista järjestelmää ei enää koeta yhtä toimivaksi ja tasapuoliseksi kuin vielä pari vuosikymmentä sitten.  Silti se on varsinkin pienemmille ja voimiltaan heikommille valtiolle elintärkeä, ja joskaan ei ehkä elintärkeä niin ainakin tärkeä myös suurimmille ja voimiltaan vahvimmille. Eri asia on, mieltävätkö viimemainitut asian enää näin, ainakaan kaikki niistä.

Toisen, sisemmän linjan muodostaisi se, mitä Niinistö kutsuu kumppanuuksiksi. Ehdoton ykkönen tässä linjassa on Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö Nato. Jäsenyys siinä poistaisi Suomen turvallisuuden ainoan eksistentiaalisen uhkan, sotilaallisen hyökkäyksen ja sillä uhkaamiseen perustuvan poliittisen ja ehkä taloudellisenkin alistamisen. Nato-jäsenyyden tiellä on kuitenkin kolme estettä (vielä jokin aika sitten olisin listannut vain kaksi). Ensimmäinen on oman kansan kannatuksen puuttuminen. Ilman kannatusta ei voida jäseneksi yrittääkään, ja vaikka jollain konstilla saataisiinkin hakemus aikaan, miksi Nato-maat ottaisivat jäseneksi maan, jonka oma kansa on asiassa pahasti jakaantunut? Toinen mahdollinen este on että, Nato-maat eivät kannattaisikaan yksimielisesti Suomen jäsenyyttä. Eräät Nato-maat ovat tässä suhteessa tasa-arvoisempia kuin toiset, mutta jokaisella niistä on periaatteessa asiassa veto-oikeus. Rukkaset Natolta olisi niin suuri isku Suomen turvallisuudelle, että sellaista riskiä ei voi ottaa. Kolmas este, ehkä vielä tänä päivänä etäinen mutta kasvava, on Naton itsensä uskottavuuden heikkeneminen jäsentensä turvallisuuden takaajana. Tässä suurin kysymysmerkki on sen perustaja ja ylivoimaisesti tärkein jäsen, Yhdysvallat.

Niinpä jäljelle jää nykytilanteessa ”option” ylläpitäminen ja Nato-jäsenyyttä vähäisemmät kumppanuudet niin Naton itsensä kuin esimerkiksi Ruotsin ja Yhdysvaltain kanssa, EU:n puolustusulottuvuuden rakentelu sekä omien puolustusvoimien harjoittaminen ja varustaminen tavalla, joka on mahdollisimman yhteensopiva yhteisiin operaatioihin, niin avun antamineen kuin vastaanottamiseen siinä toivossa, että tarvittaessa apua tulisi myös ei-jäsenelle. Se on aika heiveröistä, mutta parasta, mitä toistaiseksi voidaan saada aikaan.

Kolmas, sisin linja on omat puolustusvoimat ja niihin nojautuminen. Tämä puolustuslinja tarvitaan joka tapauksessa, myös ”kakkoskehällä”, sillä ei liittoutuneena tai kumppaninakaan pysty toimimaan, ellei ole oma pesä kunnossa niin omaa puolustusta kuin kumppanien (tai liittolaisten) kanssa tehtävää yhteistyötä silmällä pitäen. Jopa uloimmalla linjalla sitä tarvitaan esimerkiksi rauhanturvaamista ja kriisinhallintaa varten; nehän on myös laskettava tuon uloimman kehän ulottuvuuksiin.

Turvallisuuden kovin ydin on kuitenkin niin vahvat ja hyvin koulutetut puolustusvoimat, että mahdollisen hyökkääjän on syytä katsoa kynnys liian korkeaksi hyökkäyksellä tai sillä uhkaamisella saavutettavien hyötyjen kannalta. Suomella on voimavarat rakentaa kohtalaisen vahva puolustuskyky – materiaalisesti siihen on suurempi kapasiteetti kuin mille poliittinen konsensus on saatavissa aikaan. Oma käsitykseni kuitenkin on, että sitä ainoaa potentiaalista uhkaajaa vastaan, joka todellisuudessa voisi uhkaamaan ryhtyä, Venäjää, vastaan se ei olisi riittävä. Jos ja kun edellytykset Nato-jäsenyyteen kuitenkin puuttuvat, sitä enemmän on oltava valmis tämän sisimman kehän ja kynnyksen eteen uhraamaan. Sellainen käsitys (jota tietoisesti ruokitaankin), että oman puolustuskyvyn vahvistaminen jotenkin vaarantaa hyvien Venäjä-suhteiden ylläpitämisen, on naiivi harhaluulo ja osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä valtioiden välisten suhteiden luonteesta ylipäänsä ja Venäjästä erityisesti.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Yleisesti ottaen Suomen asemaa ymmärretään maailmalla ja yleisesti ottaen Suomen sodan jälkeistä ulko- ja puolustuspolitiikkaa näihin päiviin asti pidetään viisaana.

NATO:on liittymättömyyden ainoa "viisaus" on kuitenkin siinä, että ei haluta tehdä liian räikeästi kansan galluptulosten vastaisia suuria liikkeitä. Puolustusvoimien, puolustusministeriön ja todennäköisesti myös ulkoministeriön taholla jäsenyyteen oltaisiin valmiit.

Tässä tilanteessa suuri viisauden osoitus on kuitenkin ollut "mukaan meneminen" NATO:on. Se on toteutettu matalalla profiililla, mutta lähes täydellisesti. Suomihan ei vastaavasti "saanut lupaa" liittyä EFTA:n jäseneksi aikoinaan 60-luvulla ja sen sijaan "assosioiduttiin" EFTA:an. Kun tilanne oli kypsä, 80-luvulla allekirjoitettiin jäsenyyspaperi ilman, että kansa tai edes Neuvostoliitto sitä juuri huomasikaan.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Itse olen kritisoinut Niinistön pilareita melkein samalla tavalla ja kiinnittänyt huomiota Venäjän osuuteen ylipäätään missään pilarissa. Olen myös pitänyt kolmipilarista ratkaisua kolmijalkajakkarana tukevampana ratkaisuna kuin Venäjän varaan laskettua horjuvaa nelijalkajakkaraa.

Venäjä pitää jättää kokonaan pois Suomen ulkoturvallisuuskuvioista. On jopa ääliömäistä antaa ainoalle Suomen potentiaaliselle uhkaajalle sananvaltaa ulkoturvallisuusratkaisuissa tai ylipäätään laskea mitään Venäjän varaan. Venäjä kuuluu yhtenä lukuisista maista hyviin ulkosuhteisiin ja se on riittävä ratkaisumalli Venäjän osalta.

Niinistön ongelma on että hän pitää nelipilareita järkevänä siitäkin huolimatta että yksi turvallisuuspilari jätetään surutta Venäjän harkintavallan piiriin. Niinistö luulee että jos Venäjä alkaa käyttäytymisellään heikentää yhtä pilaria, muut pilarit kuulemma vahvistuvat. Typerää ajattelua presidentiltä: Jos Venäjä alkaa rettelöidä, muista pilareista ei joko ole apua riittävästi (oma puolustus) tai ollenkaan (Naton ja länsisuhteiden takaama puolustus ja kaikkein vähiten YK:lta saatu apu). Siinä vaiheessa kun rettelöinti alkaa, muita pilareita ei ole edes mahdollisuutta tai aikaa vahvistaa.

Suomi myös luulee että se pystyy ennakolta havaitsemaan sotilaallisen uhkan kehittymisen vaikka uhka voi kehittyä nykyaikana tunneissa tai päivissä. Sotilaallisen uhkan käsite on sekin auttamatta museotavaraa. Täällä katsotaan että kun sotilaallista uhkaa ei ole, on turha valmistautua tulevaan. Uhka syntyy määritelmän mukaan kun kykyä ja tahtoa uhkailuun syntyy. Täällä ei tajuta että tahtotilan syntyyn voi riittää Venäjällä yksi kokous, kykyähän Venäjällä jo on. Kun uhkan syntyminen Suomea kohtaan on Venäjän harkintavallan piirissä, on täysin käsittämätöntä, että Venäjä on yksi Suomen ulkoturvallisuuspilareista.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Mielestäni Suomessa ajattelu pohjautuu aivan liikaa Venäjän totaaliseen uhkaan Suomen valtiollista itsenäisyyttä kohtaan. Lähtökohtana nähdään Suomen valloittaminen ja alistaminen Venäjän täyteen kontrolliin.

Tärkeämpää olisi pohtia Venäjän painostusvoimaa ja vaikutusta Suomen päätöksiin - siis Suomen suvereniteettiin, jota Venäjä loputtomasti haluaa kaventaa. Tällöin pv:n ja suomalaisten kokema uhkakuva suuntautuu täysimääräisen hyökkäyksen torjuntaan.

Kuitenkin oletettavampaa on Venäjän suorittama pienimuotoinen aluevaltaus, josta on paljon esimerkkejä muiden Venäjän naapurimaiden kohdalla. Näillä toimenpiteillä Venäjä on pystynyt pitämään liittoutumattomia naapureitaan näpeissään. Suomen kohdalla pelkkä uhka on riittänyt pitämään kansan sekä poliitikot ruodussa ja tekemään Venäjän kannalta mieleisiä ratkaisuja.

Natoon kuuluvat Venäjän naapurit ovat irrottautuneet tuosta riippuvuudesta, josta suomalaiset eivät uskalla irtaantua.

Hyvää pohdintaa Kuosmaselta, jolta olin aiemmin ajatellut suoraan tivata tämän omaa kantaa Natoon.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Pienen alueen haltuunotto ei Suomesta ole käytännössä mahdollista Suomen armeijan monipuolisen iskukyvyn takia. Minkä tahansa alueen valtaaminen Suomesta vaatii valtavan määrän kalustoa, voimaa ja hyvän turvatun huoltoväylän. Ellei näitä varmisteta kymmenien kilometrien etäisyydeltä, Suomi murskaa tulijat nykykalustollaan jo pelkin tykein ja raketinheittimin, muista vastaiskuista puhumattakaan. Jos taas alue ja huoltoväylät turvataan riittävästi, puhutaan jo massiivisesta maahantulosta ja isoista alueista. Suomi pystyy tukkimaan nykykalustollaan liikenteen Suomenlahdella, hoitamaan Ahvenanmaan ja pyyhkimään rannikolletulijat pois kartalta melko helposti jopa kauempaa.

Venäjä ei lähde kokeilemaan Suomea pikkuporukalla koska pikkuporukka hoidetaan myös Suomessa pikkuporukalla plus sen jälkeen täällä on iso porukka hereillä ja vastassa. Ydinaseuhkailu on sekin turhaa koska yksikään poliitikko Suomessa ei halua tulla muistetuksi maanpetturina joka antoi Venäjälle uhkailun seurauksena alueita edes yrittämättä tehdä mitään. Jäljelle siten jää massiivinen yllätysisku joka lamauttaa koko Suomen sekä melko laaja alueiden haltuunotto turva-alueineen ja huoltoväylineen.

Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Ari Pesonen

Olisiko kirjoitukseen sopivampi otsikko "Suomen linja ja puolustuslinjat 2020-luvulla" kuin nyt käytetty?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Luulinkin ensin, että kyse on Suomenlinnasta.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Päivitetään valtiomme uhat. Tehkäämme Suomenlinnasta aikanaan toiminutta Ellis Islandia vastaava vastaanottokeskus.

Lisään. Nykymuotoinen ihmisten vapaa, paperiton liikkuvuus vesittää WHOnkin työn saavutukset. Jotain hyvää; koirilta toki edelleen maailmaa matkatessaan vaaditaan rokotustodistukset.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset