AnttiKuosmanen

Äly, tekoäly ja elämä

Laitoin jo Facebookiin postauksen reaktiona Hesarin vieraskynä-palstalla tänään (4.11.2018) julkaistuun professori Jussi Rintasen kirjoitukseen tekoälyn rajallisuudesta verrattuna ihmisen älyyn. Siltä varalta, että näitä blogikirjoituksiani lukevat muutkin kuin ns. Facebook-kaverini, julkaisen postaukseni myös tässä.

Tämä professori kiistää jyrkästi tekoälyn pystyvän samanlaisiin suorituksiin kuin ihmisäly; se ei ylipäänsä hänen mukaansa ole äly, vaan pelkkää mekaanista laskemista, joskin kyllä erittäin tehokasta ja suuria datamääriä käsittelemän kykenevää. Siitä hän ei lausu mitään, että pisimmälle kehitetyt tekoälyt pystyvät jo itse ”oppimaan”, muuttamaan ohjelmistoa, softaa, joka niiden toimintaa säätelee.

Tieteiselokuvien fantasiat – eikä ainoastaan jo 1960-luvulla kuviteltu HAL-9000, vaan paljon myöhemmät versiot – ovat tietenkin fantasiaa eikä todellisessa elämässä tosiaankaan ole nähty mitään sellaista laitetta tai laitteistoa ohjelmistoineen, joka pystyisi olemaan tietoinen itsestään ja luovaan ajatteluun. Professorin Rintanen luo tahtoen tai tahtomattaan kuitenkin vaikutelman, että se olisi periaatteellisestikin mahdotonta, ja siitä en ole lainkaan varma, ainakaan hän ei esitä siitä mitään todisteita. Vaikeaa se varmaan olisikin, sillä käsittääkseni tiede ei tiedä, mitä tietoisuus lopulta on, eikä luovuuden olemuksen selvittäminen taida olla yhtään pidemmällä.

Tieteiskirjailijat ovat harvoin filosofeja, mutta joillakin heistä on kyllä ollut filosofisestikin kiinnostavia ideoita. Käsillä olevan aiheen kannalta mielenkiintoinen oli Arthur C. Clarken, HAL-9000:kin keksijän, vuonna 1976 kirjoittamassa ”Imperial Earth” -nimisessä kirjassa esitetty määritelmä elämälle. Romaanihenkilö esittää asian näin: missä on ainetta ja energiaa, siellä on ennen pitkää myös järjestystä (organization). Ja kun järjestys saavuttaa riittävän monimutkaisuuden, sitä voidaan kutsua elämäksi (ja kun se siitä monimutkaistuu vielä lisää, sitä voidaan kutsua älylliseksi elämäksi).

Clarken määritelmä elämälle on yleisin mitä olen nähnyt. Se on myös – ehkä ilman että hän olisi niin tarkoittanut – algoritminen, sillä tuo ”monimutkaisuus” kuulostaa algoritmin monimutkaisuudelta.

Tähän sopii myös toinen Clarkelta peräisin oleva huomautus: hänen mukaansa mikä tahansa teknologia, joka on tarpeeksi paljon edellä havaitsijan omaa teknologista tasoa, tuntuu taikuudelta.

Kun nämä kaksia asiaa, elämän määritelmä tarpeeksi yleisellä tasolla ja teknologian tekemä vaikutus sellaiseen, joka ei sitä (vielä pitkään aikaan) hallitse, yhdistetään, on pakko kysyä, millä perusteella ihmisen aivoja, jotka ovat kuitenkin vain materiasta koostuva elin, ja niiden toimintaa ohjaava ”softaa”, millainen se lieneekin, olisi pidettävä jollain perustavalla, teknisen kehityksen tavoittamattomissa olevalla tavalla erilaisena kuin muita materiaalisia laitteita ja niiden toimintaa ohjaavan softaaa? Mitä takeita meillä on siitä, että ihmisen aivot eivät olisi algoritmisesti toimiva laite, vain niin paljon kehittyneempi kuin koneemme, että niiden toiminta tuntuu ”taikuudelta”, vaikka emme enää tätä termiä käytäkään?

Ei meillä ole siitä takeita, mutta ei meillä ole takeita vastakkaisestakaan. Antiikin Kreikassa jotkut harvat oivalsivat, että ihmiset tekevät jumalistaan itsensä kaltaisia (”jos kolmioilla olisi jumalia, ne olisivat kolmion muotoisia”). 1600-luvulla René Descartès kuvasi ihmisen mekaanisena laitteena, ja miksi? Siksi, että mekaaniset laitteet, ennen kaikkea kellolaitteet, olivat silloin kehityksen viimeisin sana. Nyt viimeisin sana on (vielä) universaalinen Turingin kone, jota me kutsumme tietokoneeksi. Niinpä nykyinen kuvamme ihmismielestäkin on kuva universaalista Turingin koneesta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Kvanttitietokoneet tarjoavat "mekaaniselle" älylle uuden ulottuvuuden ylittäen perinteisen algoritmisen tiedonkäsittelyn, joka bittitasolla perustuu yksinkertaisiin ja rajallisiin loogisiin operaatioihin sekä yksikäsitteisissä tiloissa oleviin tietorekistereihin. Algoritmisen koneen on saatava sekä käsittelemänsä informaatio että informaation käsittelyohjeet jostakin ulkopuolelta "syöttölaitteelta". Informaation käsittely perustuu tekemällä peräjälkeen lukemattomia loogisia vertailu ja informaation siirto-operaatioitta, mikä vie aina aikaa ja resursseja. Tosin tälläkin menetelmällä voidaan päästä hämmästyttäviin tuloksiin.

Kvanttitietokone puolestaan kykenee jäljittelemään intuitiivista päättelyprosessia ja voi selkeästi vähentää merkitykselliseen lopputulokseen tarvittavien iteraatioiden määrää. Superpositiossa olevat tietoalkiot, ”kubitit” ja niistä muodostetut rekisterit pitävät sisällään lukemattoman joukon ratkaisuja ilman, että niitä pitäisi hakea ”askel kerrallaan” raksuttavien algoritmien kautta. Perinteinen tietokone kun voi olla vain yhdessä numeerisessa tilassa yhden kellojakson aikana.

Jonkun, joka ymmärtäisi paremmin kvanttitietokoneiden toimintaa, pitäisi avata tätä maailmaa ja uskoisin, että sieltä löytyy uusia polkuja tekoälyn maailmaan. Oma tietämykseni tällä alueella on korkeintaan Havukka-Ahon ajattelijan luokkaa.

Olli Kankaanpää

Ikävä, olemme tilanteessa, jossa keinoäly voittaa ihmisen. Sivilisaatiot ovat tuhonneet itsensä pommeilla tai hallitsemattomalla tietokonevoimalla.

En ihmettele, että emme saa radiosignaaleja muualta maailmankaikkeudesta

Käyttäjän hoikanpoika kuva
Ari Mikkola

Minusta ihmisen ymmärrystä kuvaa keksimäni älynväläys.
Ennen ihminen on ainoa älyllinen ja tiesi että maailma on pannukakku, sitten tuli ymmärrys että ihminen on ainoa älyllinen ja että maailma on pallo jota muu maailma kiertää. Sitten seurasi ymmärrys että koko maailmankaikkeudessa on vain yksi älyn määritelmä ja se on meillä, universumissa, yksinoikeudella.
Nyt elämme ehkä sen kynnyksellä että meidän täytyy alkaa pohtimaan että mitä äly ja ymmärrys ja jopa itse inhimillisyys tarkoittaa.
Voiko ihmisyyden siirtää koneeseen tai koneelle kehittyä ihmisyys.
Tai onko muilla älyn ilmenemismuodoilla mikä merkitys ja onko edes ihmisen älyn ilmenemismuodoilla jokin erityinen arvo. Elikkäs juuri nämä tieteiskirjallisuuden peruskysymykset.
Ps:ajatteleeko kivi.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Olen koko elämäni pitänyt ihmistä koneena.

Ihmisen aivot ei myöskään ole mitenkään erityisen ainutlaatuinen muuten paitsi kapasiteeltaan, vaan kyseessä on funktioapproksimaattori mikä on rakenteeltaan neuroverkko.

Se juttu mikä saa ihmiset toimimaan miten toimivat on sitten se perusjuttu jota kutsutaan evoluutioksi.

Että jos ihminen laittaisi sen funktioapproksimaattorin laitteeseen mikä monistaa itseään jossa päämääränä on selviytyminen, niin siitähän sitten tulisi inhimillinen äly.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Ilman (elämää) havainnoijaa (ymmärtäjää) maailmankaikkeutta ei edes olisi. Tai siis olisi aivan sama vaikka ei olisi. Mutta tässä se ja me vaan nököttää. On todisteltu että emme elä Matrixsissa, toisaalta Ihminen simuloi todellisuutta livenä omassa mielikuvitusmaailmassaan. Maailma on muutaman hataran aistin luoma maalaus, jostakin.

En lähde väittämään, että me olemme keinotekoisia, tekoälyjä, mutta uskonnoista lähtien sekä lennokkaiden sci-fi juttujen kirjottajat ovat paljon sitäkin asiaa pohtineet. Toistaiseksi nyt uskonnot vain edelleen jatkavat väitteittään luoduista olennoista. Outo kvantti-ilmiö todisti: Me emme elä jonkun simuloimassa Matrixissä >>> https://tekniikanmaailma.fi/outo-kvantti-ilmio-tod...

Älykäs elämä on niin harvinaista, että me saatamme todellakin olla tällä hetkellä tämän universumin ainoat älypäät. Tämä yllättävä seikka johtuu ainoastaan siitä, että kohdallamme historiassa on sattunut hyvin hyvin monta onnenkauppaa, jotka sitten 13,8 miljardin vuoden tapahtumaketjuissa johtivat meihin.

Vaikka planeettoja on yhdessäkin galaksissa triljoonia, älykäs elämä vaatii syntyäkseen vieläkin enemmän onnenkantamoisia, niin siksipä, siksi hyvin harvassa jopa lähes äärettömän harvassa paikassa sellainen ihme pääsee koskaan ilmestymään.

Multiversumiteorian mukaan kaikki tapahtuu mitä voi tapahtua, jopa tämä kirjoittelu usarissa, loputtomina variaatoina. Mutta se ei taas ole kovin mielekästä pohdintaa, koska ensin pitää todistaa sellaisen multisysteemin olemassaolo.

Itse pidän melko loogisena että ihminen kehittäisi itseään fiksumman selviytyjän. Biologinen sotaisa otus ei pärjää pidemmän päälle avaruuden karuissa olosuhteissa, ei edes Telluksella. Mutta oppiva tekoäly voisi alkaa rakennella siltoja tähtiin, ja selvityä miljardeja vuosia, lapsenamme. Luommeko siitä sitten "jumalan" vai "perkeleen", aivan sama, koska sillä ei ole kellenkään mitään merkitystä, kun niitä muita ei ole ;D

Älymme ja hahmomme harvinaisen ainutlaatuisuuden pitäisi myös puhutella syvällisesti noita sotahulluja, jotta oppisivat kunnioittamaan sitä. Se onkin yksi aspekti tulevissa rauhanneuvotteluissa. Jumalten sodat on sodittu, ihminen ottakoon vastuun tekemisistään ja alkakoon itse jumalaksi, vaikka sitten tekoälyn hahmossa.

Käyttäjän jariojala kuva
Jari Ojala

Meitä ohjaavat geenit ja meemit. Onkin mielenkiintoista ajatella asiaa niin, että kuinka paljon todellisuudessa pystymme itse päättämään? On helppo sanoa, että päätämme kaikesta, mutta onko todella niin? Syötetäänkö meihin dataa samoin kuin koneisiin? Mikäli syötetään, niin paljonko sitten eroamme koneista?

Mistä ero tulee? Uskon, että kaikki laskettavissa oleva pystytään koneeseen/koneeseemme syöttämään. Eroavaisuuksia tulee, kun aletaan puhumaan tunteista ja niiden seurauksista. Alammeko tässä kohtaa puhumaan yksilöstä ja ihmisestä? Muuttuuko ajatus, että ajattelen siis olen, muotoon tunnen siis olen?

Esimerkiksi silloin, kun sanomme, että ruoka on suolaista, niin mitä silloin sanomme? Suolamäärä voidaan mitata ja kertoa tulos tarkasti, mutta silti sama suolamaäärä on jokaiselle yksilölle erilainen kokemus. En usko, että koneet voivat tuntea samoin, vai voivatko?

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Vähän tunnettu suomalainen kirjailija Erkki Ahonen on käsitellyt aihetta romaanissa Paikka nimeltä Plaston. Tekoäly on ottanut kaukaisella planeetalla hallinnan.

Käyttäjän jesper kuva
Tero Ruokamo

Se tietoisuuden ongelman vaikea kysymys on, miksi tai miten aivot synnyttävät subjektiivisen kokemuksen? Koska tietoisuus on mysteeri, ei tekoälyn mahdollisesta tietoisuudesta oikein voi mitään varmaa sanoa.Ehkä voimme vain testata tekoälyjä esim. Turingin testillä. Vielä ei Turingin testiä ole kai läpäisty.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Tietoisuus on olennaisesti sitä, että hermosto saa syötteeksi myös oman tilansa eikä vain sitä mitä aistit syöttävät.

Tietoisuus on siis tavallaan aisti.

Käyttäjän jesper kuva
Tero Ruokamo

Tietoisuus ei ole aisti, vaan päinvastoin, subjektiiviset aistisisällöt ovat olennainen osa tietoisuutta. Asiaa ei vain tule ajatelleeksi, koska se liian "lähellä".

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #12

Niin siis tarkoitan tällä sitä, että hermosto saa syötettä silmistä, korvista, ihosta, nenästä... joka puolelta.

Ja saa myös syötettä itsestään, jollain tavalla. Tarkemmin en tiedä miten mutta tuo mekanismi miten se niinkuin biologiassa on, tekisi mieli ymmärtää paremmin.

Käyttäjän erkkilaitila1 kuva
Erkki Laitila

Olen tehnyt tekoälyprojekteja 1980-luvulta asti ja väitellyt asiaan liittyvästä aiheesta ja kehittänyt systeemistä ymmärrystä yhteiskunnasta noin 10 vuotta.

Tämä keskustelu ei ole asiantuntevaa, vaan pomppimista sinne tänne kirjoittajien aivoissa: musta -- valkea, sinne -- tänne.
En ala täällä omia käsityksiäni esittämään juuri siitä syystä, että tulee varmuudella väärinymmärretyksi itse.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Oisko tuo merkittävin ongelma keskustelussa kuitenkin se, että mikä määritellään tekoälyksi...

Äkkiseltään mietittynä en tiedä virallista vastausta mutta...

Biologiassa on jotain tämänsuuntaista: https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/8/8...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset