AnttiKuosmanen

Irtisanomislaki

Olen tähän tällä palstalla jättänyt tähän asti rauhaan sellaiset kuohuttavat asiat kuin sote-uudistus, kiky-sopimus, aktiivimalli jne., vaikka äänestäjänä niihinkin ainakin välillisesti on kantaa otettava, kunhan vaalit taas koittavat. Samaan sarjaan on kuulunut pienen yrityksen työntekijän irtisanomisen kriteereiden helpottamista koskeva hallituksen lakihanke. Siinäkin on varmasti seikkoja, jotka mielelläni tuntisin paremmin kuin tunnen, mutta kommentoinpa sitä kuitenkin, edes lyhyesti. Tämä performanssi tosin etenee niin kiemuraisesti ja ulkopuoliselle arvaamattomasti, että koko postaus voi jäädä tapahtumien jalkoihin heti sen jälkeen, kun olen sen blogialustalle klikannut.

Ensimmäinen kommentti: oliko perusteltua jakaa yritykset kahteen kategoriaan koon perusteella ja määrätä irtisanomisperusteet väljemmiksi pienissä yrityksissä? Pidän tätä ongelmallisena, jopa epäonnistuneensa ideana. Tosin perustelu, että pienissä työpaikoissa yhdenkin huonon rekrytoinnin seuraukset ovat vakavammat kuin suuressa, on sinänsä pätevän tuntuinen. Vaikeus päästä eroon työntekijästä, joka joko ei suoriudu tehtävistään, ei haluakaan niistä kunnolla suoriutua ja joka lisäksi ehkä pilaa työyhteisön ilmapiirin käyttäytymisellään, voi nostaa ja varmaan nostaakin kynnystä ylipäätään rekrytoida uusia työntekijöitä tällaisessa yrityksissä ja siksi tosiaankin voi vaikuttaa työllisyyteen, joskin luultavasti vähän verrattuna varsinaisiin taloudellisiin ja tuotannollisiin syihin.

Itse toimin valtaosan työurastani suuren työnantajan (ulkoministeriön) palveluksessa. Se, ja uskon että hyvin monet muutkin suuret organisaatiot, koostuu suuresta määrästä työyhteisöjä, jotka ovat melko pieniä (ja monet hyvinkin pieniä) ja toimivat varsin erillään muista vastaavista, vaikka tietysti kuluvat yhteen ja samaan kokonaisuuteen. Näin varsinkin ulkomailla olevat toimipisteet. Niinpä ne kohtaavat samantapaisia ongelmia kuin kokonaan pienet yritykset. Epäilemättä suuri työantaja voi periaatteessa helpommin löytää uusia sijoituspaikkoja yhdessä firmansa yksikössä epäonnistuneeksi paljastuneelle rekrytoinnille, mutta tätä ei pidä liioitella. Niin kyvykkyys kuin kyvyttömyyskin – sopeutuvuudesta ja sopeutumattomuudesta puhumattakaan – tapaa olla ”kokonaisvaltaista”: jos työntekijä ei kykene tekemään firman yhtä työtä, hän ei usein kykene tekemään toistakaan, ja jos hän ei sopeudu yhteen porukkaan, hän ei useinkaan sopeudu toiseenkaan.

Ison ja pienen firman ongelmat ovat siten samankaltaisemmat kuin ehkä luullaan. Siksi toisekseen, isolla firmalla on niitä ongelmatapauksia aina suurempi määrä. Ehkä uskallan tässä kohden kertoa keskustelusta, joka minulla oli aikoinaan EU:n komission hallintoasioista vastaavan komissaarin kanssa. Olin itse osastopäällikkö (Director) EU:n neuvoston sihteeristössä ja valitin komissaarille, että minulla oli osastossani 2-3 ongelmatapausta. ”Antti, minulla on niitä 200-300”, tokaisi komissaari.

Toinen kommentti: Näiden käytännöllisten näkökohtien lisäksi, tai ehkä pitäisi sanoa niitä periaatteellisesti tärkeämpikin, on tasapuolisuusnäkökohta. AY-liike on oikeassa sanoessaan, että hallituksen alun perin ajama laki olisi asettanut yritykset ja työntekijät epätasa-arvoiseen asemaan, ja vieläpä tavalla, jota on vaikea tasapuolisuusperustein puolustaa.

Käynnissä olevassa kovassa poliittisessa taistelussa vallasta, mistä tässä on tosiasiassa kysymys ja jossa tämäkin asia on aseena käytössä, tasa-arvonäkökohdan käyttö tosin taitaa olla ainakin yhtä paljon taktinen kuin periaatteellinen argumentti, mutta niinpä hallitus tässä antoikin vastustajilleen oivan taktisen aseen käteen, ja sitä he tietenkin häikäilemättä käyttävät. Valtataistelu on monitahoinen: yhdellä tasolla käydään eduskuntavaalitaistelua, toisella tasolla AY-liike taistelee hallitusta ja eduskuntaa vastaan vallasta määrätä työelämän normeista ja omiensa eli jäsentensä (ja, ironista kyllä, myös suurten järjestäytyneiden työnantajien) esikoisoikeuksista, kolmannella Suomen Yrittäjät taistelee pääsystä työmarkkinatoimijoiden isoisten liigaan.

Pääministerin veto saattaa asia luottamuskysymyksenä eduskuntaan oli sekin tietenkin taktinen liike, voisi sanoa psykologista sodankäyntiä, ja ehkä se jotain vaikuttikin. Se ei tietenkään heivauttanut AY-liikettä, joka ajoi, hallituksen tavoin, itsensä sellaiseen nurkkaan, että sieltä on ollut hyvin vaikea peruuttaa pois ilman, että jompikumpi osapuoli joutuu taipumaan ja siksi menettää kasvonsa. AY-liike (ja demarit) taisivat tuntea olevansa vahvoilla ja laskivat taipumattomuuden satavan kannatuksena niiden laariin vaaleissa, ja katsoivat siksi voivansa vaatia hallitukselta totaalista perääntymistä eli että vain se menettää kasvonsa. Hallituspuolueet, varsinkin keskusta, jonka syyksi tämä(kin) asia näköjään pääasiassa laitetaan, tietysti ymmärsivät tämän, ja ovat siksikin olleet myös taipumattomia.

Kompromissi, joka lopulta harsittiin kasaan, näyttää sellaiselta, että mikään ei oikeastaan muutu. Tätä päivittelevien kannattaa muistaa, että kysymys oli pääasiassa muusta kuin pienten yritysten työntekijöiden irtisanomissuojasta tai työllisyysasteen nostamisesta, tai ainakin muuksi se kamppailun aikana muuttui. Kyse oli siitä, kuka on näissä asioissa korkein vallankäyttäjä Suomessa. Käytiin siis englanninkielistä ilmaisua käyttääkseni proxy war, ja se päättyi tällä kertaa ratkaisemattomaan, välirauhaan, kuten sitä on luonnehdittukin. Mikä merkitsee, että sota ei suinkaan ole loppunut, eikä ole kaukana ajatus, että se alkaa uudestaan sillä hetkellä, kun lain perustelujen kolmikantainen valmistelu karahtaa kiville. Eihän siitäkään taida enää ole yhtä mieltä, miten kolmikantaisesti valmistellaan.

Ilman lakia tai ainakaan esitystä eduskunnalle ei kuitenkaan jäätäne. Hallituksella ei ole varaa sellaiseen tappioon. Eri asia selviääkö esitys eduskunnassa äänestykseen asti ja vaikka selviäisikin, seuraava hallitus sen sitten äänestyttää nurin, mikä olisi uusi pohjanoteeraus poliittisen kulttuurin luisussa kohti yhä masentavampia tasoja. Meillähän ei vielä ole ollut tapana, että seuraava hallitus alkaa järjestelmällisesti peruuttaa edeltäjänsä aikana säädettyjä lakeja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt

Lain perusteluthan alunperin oli "koska me päätettiin tehdä tälläinen" ei ollut sanallakaan mainintaa ensimäisessä esityksessä mikä on se ongelma johon laki tuo parannuksen.

Suomessa on helppo päästä työntekijästä eroon jos vain jaksaa tutustua lakipykäliin ja toimia niiden puitteissa, jos on vähääkään epävarma niin palkkaa aluksi vaikka määräaikaisella sopimuksella. Ainakin kovin annetaan kuvaa että tämä koskisi vain uutta työntekijää, vaikka laki antaisi mahdollisuuden irtisanoa helpommin sen 20 vuotta työsuhteessa olleenkin henkilön.

Nyt kun uhraat hetken miettimällä sitä sitä jokainen meistä voi ryhtyä yrittäjäksi, tuo titteli ei tuo johtajan taitoja eikä lakitietoutta sillä samalla sekunnilla kun yritys on pystyssä, vaan kaikki on uutta ja pyrittävä oppimaan samalla kun työt painaa päälle. Siihen stressiin kun ottaa ensimmäisen uuden henkilön lähelle johon sen myös purkaa todennäköisesti joten henkilödynamiikka voi olla koetuksella.

Miten mikään laki parantaisi tuota? Siis taikaiskusta tekisi jokaisesta yrittäjästä johtajan vailla vertaa.

Tämä laki on tarkoituksella luotu poliittinen kiistakapula jolla hallitus tarkoituksella rupesi hämmentämään soppaa vaalien alla, ei hallitusta kiinnosta pienet yrittäjät, oma jatkoon pääsy se heitä huolestuttaa.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

EKP omistaa euron ja määrää siitä. Tämän myötä kansainvälistä kilpailukykyämme ei voi pitää yllä muutoin kuin sisäisellä devalvaatiolla ja lainsäädäntöä uudistamalla. Ay-liikkeen vaikutusvalta palkankorotuksiin on lähinnä kosmeettinen. Jäljellä ei ole itse asiassa muuta kuin yritys vaikuttaa lainsäädäntöön. Nykytilanne on itse asiassa odotettu looginen seuraus siitä, kun Suomi meni mukaan rahaliittoon. Ay-liike yrittää taistella vallasta lainsäädäntöön puuttumalla.

Suomi-neito näyttäisi olevan siirtymässä ”kolmikantalainsäädäntöön.” Perustuslakimme ei kuitenkaan tunne tällaista menettelyä, jossa yritetään vähentää eduskunnan lainsäädäntövaltaa. Se on vastoin parlamentaarista demokratiaa, jossa äänestäjät ovat valinneet edustajansa vaaleilla eduskuntaan. Äänestäjät eivät ole äänestäneet ay-liikettä ”äänettömäksi yhtiömieheksi” eduskuntaan.

”Kolmikantalainsäädäntö” ei ole muutoinkaan hyväksi tässä velkatilanteessa, kun valtionvelka on Valtiokonttorin tietojen mukaan yli 104 miljardia euroa. Se voinee johtaa jossain vaiheessa ”yksikantalainsäädäntöön,” jossa säätäjä troikka (EU, EKP, IMF) päättää toimista maan rajojen ulkopuolelta Kreikan malliin. Kansainväliset luottoluokittajat seuraavat kaiken aikaa, mitä tässä maassa tapahtuu. Siitä ei ole epäilystäkään.
Valtiokonttorin sivulta voimme lukea: ”Lainanotto tapahtuu kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla: sekä pankit että sijoittajat tulevat suurimmaksi osaksi Suomen ulkopuolelta.”

http://www.valtiokonttori.fi/fi-FI/Valtionvelka_ja...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset