AnttiKuosmanen

Ulkoministeri Soinin luottamusfarssi

Opposition lanseeraama epäluottamuslause ulkoministeri Soinille ja siitä seurannut tapahtumaketju eduskunnassa ja sen liepeillä koukuttaa sen verran, että en malta olla siitä kirjoittamatta, vaikka se jo päättyikin luottamuslauseeseen Soinille ja vaikka hallituspuolueetkin näyttävät palanneen päiväjärjestykseen, ainakin päällisin puolin.

Sikäli kuin pystyin asiaa seuraamaan, tapahtumakulku ja siihen eniten vaikuttaneet asiat olivat jotakuinkin seuraavat: 1) Soini meni ja osallistui Kanadassa abortin vastustajien tilaisuuteen; 2) sinisten hallitusryhmän valtiosihteeri Samuli Virtanen julkisti osallistumisen somessa ja teki siitä – epäilisin tarkoituksella mutta varmasti en tiedä – poliittisen teon, vaikka Soini väitti olleensa paikalla yksityishenkilönä; 3) syntyi some- ja muukin meteli mukaan lukien valitus oikeuskanslerille Soinin menettelystä, jonka väitettiin tapahtuneen ministerin ominaisuudessa ja merkinneen toimimista vastoin Suomen (ja hallituksen) omaa ulkopoliittista linjaa; 4) oikeuskansleri antoi Soinin menettelystä kriittisen lausunnon, mutta ei pitänyt sitä lainvastaisena; 5) vasemmisto-oppositio, johon RKP yhtyi, esitti Soinille epäluottamusta eduskunnassa; 6) siniset ilmoittivat, että jos Soini saa epäluottamuslauseen, hallitus kaatuu; 7) kolme kokoomuksen naiskansanedustajaa ilmoitti ei-voivansa äänestää luottamuksesta Soinille, eivätkä äänestäneetkään, vaan olivat teknisesti ”poissa” äänestyksestä; 8) Soini sai luottamuslauseen hallituspuolueiden (miinus mainitut kolme) ja kristillisdemokraattien äänillä perussuomalaisten äänestäessä tyhjää. Tyhjää äänesti tai oli poissa myös muutama muu yksittäinen kansanedustaja.

Luottamuslauseen jälkeen meteli jatkui ja siinä yhteydessä esitettiin väitteitä muun muassa pääministeriä vastaan; hänen katsottiin painostaneen lausunnoillaan kokoomuksen edustajia äänestämään luottamuksesta Soinille, ja tästä muka pöyristyttiin. Laajemminkin on myös varsinaisten poliittisten piirien ulkopuolella levinnyt ja kai levitettykin käsitystä, että oli väärin ja törkeää edellyttää hallituspuolueenkaan kansanedustajien äänestävän puolueensa mukana hallituksen kaatamisyritystä vastaan, ja että ääni Soinin luottamuksen puolesta merkitsi asettumista abortin vastustajien kannalle. Pääministeri puolestaan moitti arvostelijoitaan, mukaan lukien kokoomuksen eduskuntaryhmää, vääristä väitteistä ja taustalta johdetusta vääristelykampanjasta.

Tapahtumat ja niiden farssimainen luonne provosoivat seuraaviin kommentteihin. Ensinnäkin, ministeri Soinin tempaus mennä kyseiseen tilaisuuteen ei ollut ensimmäinen kerta kun hän demonstroi aborttikantaansa, ja kaipa hänen vakaumuksensa asiassa on aito, vaikka kysyä voi, miksi sitä ei voi pitää yksityisasiana, jolla ei tee politiikkaa. Jos ei muu niin se, että Soinin valtiosihteeri teki tuohon kyseiseen tilaisuuteen osallistumista julkisen, todisti politiikan tekemisestä. Täytyihän heidän tietää, että he altistivat Soinin juuri siihen mitä seurasikin, varsinkin kun vaalit ovat lähestymässä ja sinisten poliittinen asema on se mikä se on. Jos tarkoitus oli kannatuksen kasvattaminen vaaleja silmälläpitäen, operaatio ei tainnut onnistua, ei ainakaan viimeisimmän mielipidemittauksen valossa. Tosin sinisten kannatus on niin pientä, että sen muutoksia eivät luultavasti mitkään mittausmenetelmät (paitsi vaalit) pysty selvittämään.

Toiseksi, vaikka epäluottamuslauseen esittäminen Soinille oli ilmiselvää poliittista peliä, jolla tähdättiin ensi sijassa hankalan tilanteen luomiseen hallituspuolueille ja niiden kansanedustajille, oli se sinänsä normaalia parlamentarismia. Sitä voidaan kuitenkin kysyä ja olisi syytäkin kysyä, oliko normaalia parlamentarismia se, että hallituksen pystyssä pysymisestä vastuussa olevia, ensi sijassa pääministeriä mutta myös muita, moitittiin siitä, että he tosiaan pyrkivät hallituksen pystyssä pitämiseen. Ja sehän oli mahdollista vain varmistamalla Soinille luottamuslause. Tosin sinisten uhkauksesta, että hallitus kaatuu Soinin kaatuessa, ei tiukasti ottaen olisi tarvinnut hallituksen kaatumista seurata. Hallitus kaatuu vain jos koko hallitus (tai pääministeri) saa epäluottamuslauseen tai jos pääministeri omasta aloitteestaan päättää erota ja vie sillä tavalla hallituksen mukanaan (siinäkin on tosin presidentillä hieman sananvaltaa). Tosiasiallinen poliittinen seuraus sinisten vetäytymisestä hallituksesta olisi kuitenkin tällä kertaa ollut hallituksen kaatuminen, joten uhkaus oli tehokas.

Syytökset painostamisesta tässä yhteydessä, varsinkin pääministeriä kohtaan, olivat kyllä tekopyhiä. Nehän olivat ensinnäkin vääriä, kuten kokoomuksen itsensä lisäksi jopa Helsingin Sanomat, joka ei ole mikään tämän hallituksen sympatisoija, on myöntänyt, koska ”painostaminen” oli kohdistunut vain hänen omaan eduskuntaryhmäänsä. Toisekseen, mitä moitittavaa olisi ollut sen kaltaisessa painostamisessa jota pääministerin käyttämät sanonnat edustivat, vaikka se olisi kohdistunut kokoomukseenkin? Eikö hän tosiaankaan olisi saanut edes odottaa omiensa, ja omiin hän voi katsoa tässä kuuluvan kaikkien hallituspuolueiden kansanedustajien, tukevan sitä hallitusta, jonka samat henkilöt olivat eduskunnassa äänestäneet valtaan? Olisiko hänen tosiaan pitänyt antaa hallituksensa kaatua muutaman moraalipolitikoinnilla asemansa säilyttämiseen pyrkivän kansanedustajan takia?

No, minä tiedän ja niin tietävät kaikki muutkin, joilla on silmät ja korvat päässä, että tosiasiassa tässä metelissä oli kysymys muusta kuin Soinin aborttikannan moraalisesta paheksumisesta. Hallituksen kaatamisestakaan ei ollut kysymys: sen pystyssä pysymisen tiesivät etukäteen niin välikysymyksen esittäjät kuin hallituspuolueet. Kysymys oli, kuten edellä sanoin, mielialan nostattamisesta hallitusta vastaan ja sen sisäisen yhtenäisyyden rikki repimisestä. Kokonaan siinä ei onnistuttu, mutta ei kokonaan epäonnistuttukaan. Tietysti mielessä olivat myös tulossa olevat vaalit, ja ihme olisi, jos hallituksen luottamuksen puolesta äänestäneitä ei vaalikampanjoissa korvennettaisi syytöksillä naisten oikeuksien polkemisesta yleensä ja aborttioikeuden vastaisuudesta erityisesti.

Hybridivaikuttamisena pidetään normaalisti vieraan valtion tekemiä horjuttamisyrityksiä omaa maata vastaan. Ehkä määritelmää pitäisi laajentaa: juuri tällä tavoin ja tällaisissa asioissa sitä voidaan käyttää ja käytetäänkin myös kotimaisia vastustajia vastaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset