Polarisaatio politiikassa ja yhteiskunnassa
Helsingin Sanomien toimittaja Juha Akkanen kirjoittaa kolumnissaan 9.9.2018, että polarisoituminen uhkaa Suomenkin politiikkaa. Itse kirjoituksesta ei tosin saanut kunnolla selvää, onko polarisoituminen Akkasen mielestä todella uhka vai ei. Hänen toimialallaanhan se ei sitä ole: mitä kärjekkäämmät vastakkainasettelut, sitä myyvämpiä tarinoita voi julkaista. Niinpä juuri media, eikä vain sosiaaalinen media, on myötävaikuttanut polarisaatioon kärjistymiseen enemmän kuin mikään muu, vaikka sen syvimmät syyt ovatkin yhteiskunnallisissa kehityskuluissa, jotka voimme nähdä vain osittain ja joita ymmärrämme huonosti jos ollenkaan, paitsi ehkä kauan jälkeenpäin.
Tämä aihe nostatti minussa kommentointitarpeen kuitenkin jo aikaisemmin, ja varsinaisen kimmokkeen sain muutama viikko niin ikään Helsingin Sanomista, sen Washingtonin kirjeenvaihtajan Laura Saarikosken artikkelista, jossa tämä esitteli graafia poliittisten mielipiteiden jakaantumisesta Yhdysvalloissa. Itse asiassa graafeja oli kaksi. Toinen kuvasi tämänhetkistä tilannetta, toinen tilannetta parikymmentä vuotta sitten. Niiden ero oli selkeä ja hälyttävä. Poliittinen ”keskusta” (jolla ei tarkoitettu sen nimistä puoluetta) oli dramaattisesti supistunut ja ääripäät vastaavasti kasvaneet, minkä lisäksi ne olivat myös etääntyneet toisistaan, tulleet entistä ”ääripäisemmiksi”.
Ilmiö ei itse asiassa ole Yhdysvalloissa uusi. Itse sain siitä havahduttavan opetuksen eräällä matkallani viitisentoista vuotta sitten ollessani vielä virassa ulkoministeriössä. Amerikkalainen, asioissa hyvin sisällä ollut tarkkailija kertoi, että Yhdysvaltain senaatin rakennuksessa oli niin sanottu ”conviviality room”, tila, jonne senaattorit voivat vetäytyä vapaahetkinään ja jossa heillä oli tilaisuus tutustua toisiinsa ja myös keskustella luottamuksellisesti aloitteista, joita sitten ajettaisiin yhteistyössä ”over the aisle” kuten sanonta siellä kuuluu. Tällainen yhteistyö on ollut Yhdysvalloissa äärimäisen keskeinen osa poliittista prosessia, koska siellä hallituksen ei tarvitse nauttia parlamentin luottamusta samalla tavalla kuin esimerkiksi Suomessa.
Tämä ”conviviality room” oli jo 15 vuotta sitten alkanut jäädä tyhjäksi. Senaattorit eivät enää tarvinnet toisen puoleen apua, tai vaikka olisivat tarvinneetkin, eivät sitä halunneet tai uskaltaneet hakea. Jo silloin oli näkyvissä ääripäistymiskehitys, jossa suurin osa vaalipiireistä on erilaisilla vippaskonsteilla varmistettu jommankumman puolueen pysyväksi läänitykseksi, jolloin varsinainen vaalitaistelu käydään puolueen ehdokkaaksi pääsystä. Sen taas useimmiten voittaa suppean mutta aktiivisen puolueaktivistijoukon suosikki, usein sieltä änkyräisimmästä päästä.
Ilmiön perimmäinen syy ei tietenkään ollut eikä ole vaalipiirijako ja muut sellaiset seikat, vaan yhteiskunnassa syvemmällä tapahtuva polarisoituminen. Sen syitä on monia, ja kuten alussa tunnustin, niitä on mahdoton kaikkia nähdä, saati niiden merkitystä ymmärtää.
Suomessa ei olla yhtä pitkällä kuin Yhdysvalloissa ja meidän vaalijärjestelmämme ehkäisee (tai ainakin hidastaa) ihan samanlaisen asetelman syntymistä, mutta samalla tiellä kuitenkin ollaan. Kärkevää ja faktavapaata poliittista retoriikkaa on tosin aina ollut olemassa, ja on ollut aikoja jolloin se oli vielä kärkevämpää ja faktavapaampaa kuin nyt. Mutta kyllä tämä päättymässä oleva vaalikausi on merkinnyt vajoamista, etten sanoisi tietoista laskeutumista, uudelle, masentavalle tasolle, jolla ei ainoastaan ratsasteta etenevällä polarisaatiolla, vaan sitä tietoisesti lietsotaan.
Hallituskokoonpano on varmasti yksi, nimenomaan tällä vaalikaudella polarisoivaa kielenkäyttöä lisännyt syy. Vasemmiston ja oikeiston rajaviivan ylittävät hallituskokoonpanot olivat omiaan pirstomaan opposition ja vaimentamaan, ellei suorastaan hämärtämään ideologisen vastakohta-asetelmaa ja väittelyn kiihkeyttä. Tämä vaimennin poistui Sipilän hallituksen kokonpanon takia. Lisäksi siinä mukana olleet perussuomalaiset ja sitten näistä erkaantunut sinisten ryhmä oli omiaan kärjistämään kielenkäyttöä.
Tämä asetelma tuskin on kuitenkaan ollut ratkaiseva, eikä se ainakaan ole perussyy kielenkäytön karkeutumiseen ja henkilöön käyvien poliittisten hyökkäysten tavanomaistumiseen. Taustalla olevat syyt olisin taipuvainen jakamaan kahteen pääryhmään. Ensimmäinen on se tosiseikka, että myös Suomessa ovat yhteiskunnalliset vastakohdat aidosti kasvaneet, vaikka ne vielä ovatkin vähäisempiä kuin useimmissa muissa kehittyneissä maissa ja varsinkin anglosaksisessa maailmassa. Talouskriisin pitkittyminen lähes vuosikymmenen pituiseksi antoi tälle kehitykselle polttoainetta nimenomaan Suomessa.
Toinen syy tai syyryhmä on vaikeasti hahmottuva – tai ainakin minun on vaikea pukea se ytimekkäästi sanoiksi. Se ei myöskään ole kokonaan erillään edellä mainitusta, teknologisiin mullistuksien tuottamista työhön, toimeentuloon ja vaurauden jakautumiseen liittyvistä pelon ja epävarmuuden tunteista.
Ilmiön osatekijöitä näyttäisivät olevan äärimmäinen individualisoituminen yhteisyyden tunteen ja tarpeen kustannuksella, hedonismi, välittömän tarpeentyydytyksen vaatimus pitkän tähtäimen elämänhallinnan kustannuksella, sisäisen ja ulkoisen muuttoliikkeen ja kaupungistumisen aiheuttama juurettomuus ja yksinäisyys, jota korvaamaan on noussut ja nousee uudenlaisia, osin ”virtuaalisia” yhteisöjä, joissa perinteiset sopivaisuusnormit joko puuttuvat tai ovat korvautuneet jollain muulla, tähänastisen katsannon valossa jopa perversseillä uusilla ”normaaleilla”. Ja niin edelleen. Ehkä ne ovat lopunajan (ei kylläkään uskonnollisessa mielessä) merkkejä, ehkä ne ovat jonkin uuden aikakauden alkamisen merkkejä. Uusien ”maailmankausien” kuten ennen sanottiin, alkamiset ovat kuitenkin kutakuinkin aina sisältäneet väkivaltaisia murroksia, jopa aivan valtavaa väkivaltaa. Sekö on nyt edessä?
Globaalilla tasolla markkinatalouden ja sosialismin kamppailu on korvautunut demokraattisen ja autoritäärisen yhteiskuntamallin kilpailulla.
Läntisten yhteiskuntien tasolla vasemmisto/oikeisto -akseli on menettänyt relevanttiuttaan, koska palkansaajien asema ja elintaso ovat ratkaisevasti kohentuneet menneisiin vuosikymmeniin verrattuna. Sen tilalle on noussut rationaalisen ja populistisen näkökulman välinen kamppailu, jossa ensin mainittu yrittää sopeutua globalisaation mukanaan tuomiin ongelmiin ja populistit utopioivat mystisestä kansallisesta suvereenisuudesta, jonka puitteissa muka voisi vain nyppiä rusinoita maailmanpullasta.
Ilmoita asiaton viesti
”Sen tilalle on noussut rationaalisen ja populistisen näkökulman välinen kamppailu, jossa ensin mainittu yrittää sopeutua globalisaation mukanaan tuomiin ongelmiin ja populistit utopioivat mystisestä kansallisesta suvereenisuudesta, jonka puitteissa muka voisi vain nyppiä rusinoita maailmanpullasta.”
Näyttäisi tuo ”rationaalinen järkiuskonto” saavuttaneen lakipisteensä (huippunsa) selitysmalleineen utopiasta ”Globaalista yhdenvertaisuudesta”.
Utopiat ovat eräänlaisia aikuisten satuja jolla kuvitellaan maailma paremmaksi ja kestämään elämää. Realimaailmassa utopioilla on paha taipumus muuttua Kakotopioiksi(pieleen mennyt Utopia). Näin on käynyt Utopioille koko ihmishistorian ja tulee myös käymään ultraliberialismille (pieleen mennyt sosialismi).
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos tästäkin kirjoituksesta! Korkeatasoisia ja asioita laajalti ja syvällisesti pohtivia tekstejäsi on ilo lukea.
Ilmoita asiaton viesti
Näen ympärilläni paljon vaaroja – USA on menettämässä valtaansa, Venäjä on taloudellisesti heikko mutta ärjyy kuin leijona, Kiina toimii hitaasti mutta varmasti kasvattaen vaikutusvaltaansa. Läntisten/demokraattisten maiden sisäinen vastakkainasettelu on kärjistynyt syistä jotka kirjoittajakin mainitsee – epävarmuus ja pelot tulevaisuuden suhteen, keskiluokan supistumunen, pääomien kasaantuminen pienelle porukalle, köyhien lisääntyminen, maahanmuuton liian nopea lisääntyminen ym…
Pelkään pahoin että tulemme jälleen näkemään sotia Euroopassa. Toivon kuitenkin ettei näin käy vaan saamme riittävän viisaita päättäjiä, jotka löytävät ulostien…
Ilmoita asiaton viesti
Esko Valtaoja kirjoitti hyvin kolumnissaan:
”Ankea totuus on, että arvoja ei ole annettu meille jumalansanana, eikä niitä voida johtaa logiikasta tai luonnonlaeista. Ne ovat viime kädessä valintoja.”
…
”Ainoa järkevä tapa edetä on tarrautua jälleen kerran tietoon ja kysyä, mitä eri vaihtoehdoista seuraa. Historian kuluessa olemme kokeilleet mitä erilaisimpia arvovalintoja. Populistien lähtökohtana on me vastaan ne. Keskeinen ihmisarvon mitta on joukkoon kuuluminen: oletko sitä vaiko tätä? Amerikka suureksi taas, Ruotsi ruotsalaisille, suomalaiset ensin.”
”Mutta juuri tämä on pyörittänyt koko sotaisaa historiaa: me vastaan ne. Vasta viimeisen vuosisadan aikana olemme alkaneet nousta kohti maailmaa, jossa luovumme joistain meidän oikeuksistamme ja eduistamme, mutta saamme vastineeksi paremman yhteisen tulevaisuuden. Se toimii, kuten toisen maailmansodan jälkeinen aika on osoittanut, kaikista puutteistaan ja erehdyksistään huolimatta. Populisteilla on tarjolla vain paluuta vanhoihin hyviin aikoihin, kaikkien sotaan kaikkia vastaan. Sitä on jo kokeiltu ihan tarpeeksi.”
https://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/4096560/Esk…
Aika näyttää onnistummeko palaamaan paremmalle tielle vai voittaako vastakkainasettelu, mikä mielestäni lopulta johtaa siihen väkivaltaiseen murrokseen.
Ilmoita asiaton viesti
Omasta kiinnipitämisen ei pitäisi olla ongelma. Toisen omasta kiinnipitäminen taas kyllä. Globaali sosialismi ei toimi yhtään sen paremmin kuin lokaalikaan.
Ilmoita asiaton viesti
Valtaoja puhuu asiaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Keskeinen ihmisarvon mitta on joukkoon kuuluminen: oletko sitä vaiko tätä? Amerikka suureksi taas, Ruotsi ruotsalaisille, suomalaiset ensin.”
Jos Kaistakorpi hetken miettisi niin mikään näistä ei edellytä vastakainasettelua ja sotaa. Trump vaatii jenkeille työtä eli haluaa poistaa Kiinan dumppauksen, ruotsalaiset saa pitää Ruotsin ja suomalaiset Suomen, nämäkään eivät edellytä sotaa tai väkivaltaa vaan pitäytymistä omissa kulttuurisissa vahvuuksissaan. Perhe on yksi joukkoon kuulumisen mitta, haluaisiko Kaistajärvi hävittää tämänkin perinteen muiden yhteskunnallisten perinteiden mukana?
Ilmoita asiaton viesti
Niin, jospa nyt pidetään perheet erossa tästä asiasta. Myös se Kaistajärvi mikäli sellainen on olemassa.
Kun valtio ryhtyy kovin nationalistiseksi siitä käytännössä seuraa usein konflikteja, joissa toinen osapuoli tai osapuolet eivät ole samaa mieltä. USA taistelee Kiinan kanssa – samalla vaikkapa Euroopassa USA:n suuryritykset Applesta Googleen tekevät mitä huvittaa eikä kaupankäyntiä yms voi kutsua sielläkään reiluksi. Otetaan vaikka Suomesta suuri urheiluvälinevalmistaja Nike, joka holdinyhtiöiden kautta hoitaa asian niin ettei se maksa käytännössä veroja Suomeen lainkaan.
Eivät edellytä, mutta käytännössä ovat useimmiten johtaneet konflikteihin. Saksa saksalaisille – ja vielä sopiville saksalaisille. Suomessakin on runsaasti vähemmistöjä, joiden ”suomalaisuus” voidaan yllättäen kyseenalaistaa.
Yhteiskunnalliset perinteet – kehitys on jatkuvaa perinteiden murtamista. Uusi tapoja tulee ja vanhoja menee – maailma muuttuu. Kuka sitten on se, joka sanelee säilytettävät ja määrittelee mikä ja millainen on hyväksyttävä suomalainen. Mitä tehdään niille, jotka eivät määritelmää täytä? Perussuomalaisetko? Ryhdytäänkö suomettamaan saamelaisia, kuten aikanaan oli perinteenä tehdä?
Susoittelen lukemaan Jonathan Gloverin kirjan ihmisyys – 1900-luvun moraalihistoria. Se saattaa avata vaikkapa kuinka paljon tällaisella nationalistisella poliitikkojen lietsonnalla on saatu murhenäytelmiä aikaan varsin lähellä kuten entisen Jugoslavian alueella.
Joten eivät edellytä, mutta historian valossa ovat huomattavasti useammin johtaneet konflikteihin ja niistä jopa sotiin kuin pysyneet vain oman maan sisäisinä.
Mistä muuten Kiinan ja USA:n välissä on kyse kuin vastakkainasettelusta? Ajatteletko vain Kiinan olevan kaikessa väärässä ja Trumpin oikeassa, jolloin ei ole vastakkainasettelua vai mitä ihmettä?
Ilmoita asiaton viesti
”Otetaan vaikka Suomesta suuri urheiluvälinevalmistaja Nike, joka holdinyhtiöiden kautta hoitaa asian niin ettei se maksa käytännössä veroja Suomeen lainkaan.”
Ehkä Nike voi haluta julistaa sodan Suomelle jos hallituksemme vaatisi sitä maksamaan veroja Suomeen, muuten höpinäsi oli pelkkää mielikuvituksesi lentoa ilman mitään perusteita.
Ilmoita asiaton viesti
Sota-aikana ja vielä sen jälkeenkin oli sanonta ”kaveria ei jätetä.” Nyt se on muuttunut entistä enemmin muotoon ”kaverille ei jätetä.” Ei ihme, jos polarisaatio on lisääntynyt. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Polarisoituminen synnyttää eripuraa.
Muistui mieleen tarina Paavo Ruotsalaisesta. Hänen vaimonsa leipoi leipää. Paavo sanoi vaimolleen jotenkin tähän tapaan ”Laita mukaan petäjäistä.” Vaimon tätä ihmetellessä Paavo totesi ”Naapurissa on käynyt kato.”
Marsalkka Mannerheim kirjoittaa muistelmiensa loppusanoissa mm. seuraavaa:
”Se opetus, minkä ennen kaikkea tahtoisin painaa tulevan sukupolven tietoisuuteen, on tämä: eripuraisuus omissa riveissä iskee tuhoisammin kuin vihamiehen miekka, ja sisäiset riidat aukaisevat oven ulkoa tulevalle tungettelijalle.”
Monella on mitä ilmeisemmin syytä mennä seisomaan peilin eteen ja ajattelemaan näitä marsalkka Mannerheimin viisaita sanoja.
Ilmoita asiaton viesti
Pieni korjaus: tarkoitat Runebergin runoa Saarijärven Paavo; alunperin ruotsiksi kirjoitettua Bonden Paavo- tai Högt bland Saarijärvis moar -runoa. Näin Saarijärvellä syntyneenä täytyy puuttua epäolennaiseen 🙂
Ilmoita asiaton viesti