Kotiyleisön kosiskelua ja nollatutkimuksia
Kuuminkin kesä päättyy joskus ja niin ovat epäilemättä ohi tämänkin vuoden ennätyshelteet. Muistiin tuli helteiden aikaan mutta kesämökin järvenrannan vilvoittamana merkittyä ajatuksia kahdesta sinänsä ihan eri asiasta, joita oikeastaan yhdisti vain se, että niiden pontimena oli Ylen radion ykkösaamu. Aikaa on kulunut ehkä liikaakin, vaikka olen yrittänyt noudattaa käytäntöä harkita asioita ennen kuin ryntään kommentteineni julkisuuteen. Poikkeuksiakin olen kyllä tehnyt, ja joskus niitä joutunut katumaankin.
Aamulla 12.7., siis jo runsaat kaksi kuukautta sitten, oli esillä presidentti Trumpin käyttäytyminen Naton huippukokouksessa, joka silloin oli vielä kesken. Ja olihan siinä päivittelemistä, vaikka voisi tietysti kysyä, miksi enää päivitellä tuollaisia puheita; päivittelyyn olisi pikemminkin aihetta, jos hän kerrankin käyttäytyisi tavallisen poliittisen johtajan tapaan. Sen jälkeenhän hän on jo ehtinyt ylittää entiset ennätyksensä ainakin kahteen tai kolmeen kertaan: Britanniaan vierailullaan, Helsingissä ja palattuaan Washingtoniin. Pahempaakin on paljastunut, kuten on ollut luettavissa niin Watergate-sankaritoimittaja Bob Woodwardin kirjasta kuin The New York Timesin op-ed -palstoiltakin.
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen Paavo Arhinmäki arveli silloin radion haastattelussa, että Trumpin kovat Nato-puheet oli tarkoitettu pikemminkin kotiyleisölle kuin Nato-kumppaneille. Saattoivat ollakin, mutta Arhinmäen lausunto herätti minussa reaktion: miksi ”kotiyleisölle puhuminen” on niin suosittu selitys silloin kun joku poliittinen johtaja tai johtaja ylipäätään puhuu kovaan tyylin tai törkeästi? Ilmeinen vastaus kysymykseen on, että hänen puheitaan halutaan tulkita parhain päin ja tilannetta rauhoittaa. Niin varsikin silloin kun törkeyksiä suustaan päästellyt johtaja on niin tärkeässä asemassa tai edustaa niin merkittävää tahoa, että välejä häneen tai tuohon tahoon ei ole varaa katkaista.
Mutta onkohan tällainen reaktio lopultakaan hedelmällinen? ”Kotiyleisölle” suunnatut kovat puheet, varsinkin silloin kun ”kova puhe” on vastapuolen, eikä vain vastapuolen vaan liittolaisten ja kumppanien, haukkumista ja vihamielisten asenteiden lietsomista näitä vastaan, ovat omiaan tuottamaan juuri noita asenteita. Moraaliselta kannalta vastenmielistä on ylipäänsä se, että puhutaan toisin kotiyleisölle kuin niille, joiden kanssa keskustellaan ja neuvotellaan. Kuitenkin tätä pidetään enemmän tai vähemmän normaalina. Massasta erottuisi sellainen johtaja, joka sanoisi törkeyksiä latelevalle, että siihen mitä sanot minusta kotonasi suhtaudun kuin olisit sanonut sen minulle.
Toinen, myös Ylen radion aamuohjelmasta kimmokkeen saanut reaktioni liittyy uutiseen, jossa selostettiin tehtyä mielipidetutkimusta suomalaisten suhtautumisesta johonkin asiaan, tällä kertaa taisi olla kysymys presidentti Putinin toiminnan vaikutuksista kansainväliseen ilmapiiriin tai jotain sinne päin. Se ei ollut ensimmäinen kerta, ja jo muutamassa päivässä tuon uutisen jälkeen vastaavia tuli monta. Mahtaako mikään muu kyselytutkimusaihe ollakaan enää yleisempi kuin sellainen, jossa selvitetään ihmisten suhtautumista johonkin asiaan, sen sijaan että tutkittaisiin itse sitä asiaa – tai ainakaan kerrottaisiin sellaisista tutkimuksista?
No, voihan tuollaistakin tutkia, ja jos tutkimus on tehty päteviä tilastollisia menetelmiä käyttäen, mikä ei kyllä aina ole asianlaita, voidaan sellaisella tosiaan saada selville tutkittavan populaation asenteita.
Mutta syvempi kysymys, ainakin minun mielestäni, on että entä siten? Jos saadaan selville, että presidentti Putinin toiminta on suomalaisten mielestä ollut – tai ei ole ollut – vahingollista, mitä se kertoo varsinaisesta asiasta eli siitä onko se todella ollut vahingollista vai ei? Vastaus on, että ei mitään.
Jos siinä olisi kaikki, olisi haitta pieni, vain ”tutkimukseen” käytetyn ajan ja rahan suuruinen. Siinä ei valitettavasti kuitenkaan ole kaikki. Tällaisilla mielipidetutkimuksilla ja niiden tuloksia hehkuttamalla luodaan – tahallaan tai tahattomasti – mielikuvaa siitä, miten on sen varsinaisen asiankin laita. Eli siteeraamassani tapauksessa, onko presidentti Putin toiminnalla ollut vaikutuksia kansainväliseen ilmapiiriin. Siis vaikka suomalaisten mielipiteet eivät kerro yhtään mitään siitä, miten sen asian laita on.
Mielipidetutkimuksia on ilmeisesti helppo ja halpa teettää, ja ehkä se on syy niiden leviämiseen. Mielipidetutkimuksilla mitattujen ilmiöiden selvittäminen sen sijaan on paljon vaativampaa ja kalliimpaa. Sitäkin kyllä tehdään, ja niidenkin tuloksista kerrotaan, mutta ne jutut tahtovat hukkua humpuukin massaan. Fake news -ilmiö ei ole vain valheiden ja totuuden samanarvoistamista, vaan myös yhdentekevien ja oleellisten asioiden samanarvoistamista.
Kommentit (0)