Saako naisia neuvoa varomaan?

Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Mari Rantanen on moraalisesti suuttunut (kts. hänen blogikirjoituksensa US Puheenvuorossa 19.7.2018) siksi, että joku, vieläpä nainen, on neuvonut tyttöjä olemaan pukeutumatta liian houkuttelevasti ja paljastavasti ulos mennessään. Hänen mielestään on aivan uskomatonta, että tyttöjä tällä tavalla syyllistetään ahdistelluksi joutumisesta.

Valtuutettu Rantasen sananvalintoja tarkemmin katsomalla selviää, että hänen ärtymyksensä aiheuttaja ei pääasiallisesti kuitenkaan ollut tuo kehotus sinänsä, vaan se, että kehottaja oli viitannut jollain tavalla maahanmuuttajamiehiin erityisenä riskinä. Rantasta kuohuttaa se, että suomalaisten naisten ja tyttöjen pitää varoa juuri näitä. Taka-ajatus, tai ehkä se ei ole niin takanakaan, on, että maahanmuuttajamiehet ne nimenomaan ahdistelevat ja raiskaavat ja että heistä on siis päästävä eroon. Ohitan tässä kuitenkin tuon ulkomaalaisvastaisuusaspektin, sillä naisille annettu varovaisuuskehotus on aiheuttanut ristiriitoja sellaisenaankin, feministisestä näkökulmasta.

Ärtyminen, etten sanoisi raivostuminen siitä että joku julkeaa varoittaa naisia asettamasta itseään vaaranalaiseen asemaan omalla käyttäytymisellään, ei ole uutta. Itse muistan vielä hyvin esimerkiksi vuonna 2003 vuoden poliisiksi valitun konstaapeli Marja Vuennon tapauksen. Tämä poliisi oli ansainnut meriittinsä nimenomaan naisiin ja lapsiin kohdistuneiden rikosten tutkijana. Hän erehtyi jossain haastattelussaan antamaan sellaisen neuvon, että naisten ei kannattaisi lähteä yömyöhällä kännissä tuntemattomien miesten matkaan. Siitä syntyi hirveä äläkkä, ja juuri samalla teesillä kuin valtuutettu Rantanen käyttämä: että naisilla on luovuttamaton oikeus pukeutua ja käyttäytyä juuri niin kuin halusivat ja että tällaisella neuvolla heistä tehdään osasyyllisiä rikokseen, joka heihin voi kohdistua.

Tapasin Vuennon sattumalta seuraavana vuonna Helsinki-Vantaan lentoasemalla, jossa olin viran puolesta vastaanottamassa Thaimaan tsunamissa surmansa saaneita vainajia. Puhuimme lyhyesti tästä asiasta, joka oli silloin vielä tuoreena niin hänen kuin minunkin mielessäni. Siksi kai se tuli nytkin mieleeni.

Ensinnäkin, onko se jotenkin yksilön oikeutta loukkaava, että häntä kehotetaan välttämään käyttäytymistä, joka lisää hänen riskiään joutua rikoksen uhriksi? Syyllistetäänkö hänet silloin jo etukäteen, jos hän sitten joutuu rikoksen uhriksi, koska ei ole tällaisista varoituksista välittänyt? Onko niin, että jotkut rikokset ja jotkut potentiaaliset uhrit ovat sellaisia, että saa varoittaa, jotkut muut eivät?

Ihan tavallista on, että varoitetaan taskuvarkaista, autovarkaista tai ilkivallasta. Aika tavallista on, että varoitetaan menemästä alueille, joilla tiedetään olevan kasvanut riski joutua ryöstetyksi, tai jopa kaapatuksi terroristisessa tai muussa tarkoituksessa. En ole koskaan kuullut kenenkään, feministienkään, väittävän, että tällaiset varoitukset tekisivät kenestäkään, edes naisista tai tytöistä, osasyyllisiä, jos he tällaisten rikosten uhriksi joutuvat. Mutta jos se rikos on naisen (tai tytön) häirintä, ahdistelu tai raiskaus ja jos syyllinen on saanut siihen yllykettä uhrin omasta käyttäytymisestä, oli kyse pukeutumisesta, kännistä tai muusta sellaisesta, silloin tällaisen kohtalon välttämiseksi annetut neuvot loukkaavatkin feministien mielestä naisen luovuttamattomia oikeuksia.

Eihän se oikeudellisesti muuta tilannetta miksikään, että uhri on tyhmyyttään tai (omasta mielestään) luovuttamattomia oikeuksiaan toteuttaakseen kasvattanut riskiä joutua rikoksen uhriksi. Tekijä on silti syyllinen ja uhri on syytön, vaikka onkin faktisesti myötävaikuttanut uhriksi joutumiseensa. Rikollisen on kuitenkin helpompi löytää uhrikseen se joka ei varo kuin se joka varoo. Sitä eivät mitkään oikeudet, olivat luovuttamattomia tai muita, muuksi muuta.

Kaikkein tärkein ja minun mielestäni kaiken muun yli käyvä näkökohta, joka puhuu varovaisuuden ja varomaan kehottamisen puolesta, on kuitenkin rikoksen aiheuttama kärsimys ja trauma. Pienempikin rikos, jopa taskuvarkaus, on traumaattinen kokemus, mutta siitä sentään yleensä pääsee yli. Raiskaus ja ylipäänsä väkivalta voivat aiheuttaa trauman (ja tietysti myös fyysisen vamman), josta ei toivu koskaan, ja sen tiesi neuvojaan esittäessään konstaapeli Vuento, joka oli ollut paljon tekemisissä raiskausten ja muun naisiin kohdistuvan väkivallan kanssa.

Ehkä kuitenkin on parasta ottaa onkeensa eikä enää neuvoa naisia siitä, miten voi omilla toimillaan pienentää riskiä joutua ahdistelun, häirinnän ja raiskauksen uhriksi. Jos ja kun sellaista tapahtuu ja osoittautuu, että tekijä on löytänyt uhrin tämän oman käyttäytymisen takia, täytyy sitten vain todeta, että naisilla on luovuttamaton oikeus käyttäytyä juuri kuten haluavat. Yhteiskunta ei kuitenkaan voi kaikille järjestää henkivartijaa.

AnttiKuosmanen
Helsinki

Filosofian maisteri, suurlähettiläs

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu