AnttiKuosmanen

Kyllä kansa tietää - niinköhän?

Ulkopoliittinen instituutti järjesti 15.6.2018 seminaarin aiheesta ”Refounding of the European Union, Next Steps Ahead”. Tosiasiallinen aihe taisi olla antaa foorumi Ranskan Eurooppa-ministerille Nathalie Loiseaulle, joka oli vierailulla Suomessa. Ja mikäpä siinä, eihän tuollainenkaan mikään arvoton seminaarin pitämisen syy ole. Kesän korvallakin oli paikalle saapunut kohtalainen (ei siis ”kohtuullinen”) joukko EU:n kohtalosta kiinnostunutta väkeä.

Ministeri Loiseaun pääviesti – tai ainakin se mistä niin hän kuin hänen jälkeensä kommentteja ja kysymyksiä esittänyt seminaariyleisö eniten puhuivat – oli parempi yhteys kansaan ja sen kuunteleminen. Tätä tehdään nyt Ranskan uuden presidentin Emmanuel Macronin lanseeraamana Ranskassa ahkerasti.

Minussa tämä herätti ehkä vähän liiankin skeptisen reaktion. Ei niin, etteikö kansan ”konsultointi” olisi arvokasta ja tärkeää, mutta se on nimenomaan EU:n kohdalla perinteisesti ollut reaktio siihen, että kansa on hylännyt jonkin tärkeänä pidetyn EU:n päätöksen tai hankkeen, varsinkin sellaisen, josta on järjestetty joissakin jäsenmaissa kansanäänestys. Tyypillisesti niitä ovat olleet perustamissopimusten muutokset, jollainen hylättiin ensimmäisen kerran Tanskassa vuonna 1992 (ja joka hyväksyttiin vain niukin naukin Ranskassa). ”Konsultointi” ei ole oikeastaan ole tarkoittanut kansan äänen kuuntelemista siinä tarkoituksessa, että tehtäisiin sen mielen mukaisia päätöksiä, vaan tehtyjen päätösten ”selittämistä” kansalle. Toisin sanoen, on arveltu ongelman olleen, että kansa ei ollut ymmärtänyt, mitä sille oli esitetty (ja implisiittisesti, mikä sille olisi parasta), kun on ollut sille äänestettäväksi esitettyä päätöstä vastaan.

Toinen tilanne, jossa ”selittäminen” on ollut reaktio, on EU:n tai jonkin sen ominaispiirteen tai politiikan alhainen suosio. Myös tällöin on reaktio tyypillisesti ollut, että ei ole onnistuttu selittämään kansalle asioita, ei niinkään sen kuunteleminen siinä mielessä, että kehitettäisiin EU:sta kansan mielipiteitä paremmin heijastavaksi. Tähän saumaan ovat sittemmin populistiset kansankiihottajat iskeneet menestyksekkäästi ”eliitin” vastaisella demagogialla ja yksinkertaisilla, atavistisia pelkoja ja torjuntaa hyväksikäyttävillä teeseillään.

Tämä ”selittämisreaktio” herättää välittömästi vastahankaisen tunnereaktion: ne katsovat meitä nenänvartta pitkin eivätkä oikeasti arvosta mielipiteitämme, vaan alentuvasti ”selittävät” meille, mitä meidän pitäisi ymmärtää. Silti ”selittämisen” vaikeudet ovat aivan aitoja: EU on jo sinällään vaikea ymmärtää ja vielä vaikeampia ymmärtää ovat sen oikeudellisella koukerokielellä laaditut sopimukset ja säädökset. Tämä vaikeus olisi ehkä kuitenkin voitettavissa taitavalla tiedottamisella, mutta se ei ole vaikeuden ydin.

Retorinen ja psykologinen ansa, johon populisti-demagogit tällä tavalla houkuttelevat vastustajansa, rationaalisesti ajattelevat ja rationaalisin argumentein kantojaan puolustavat poliittiset johtajat, on vaikea välttää ja sieltä on vaikea päästä pois.

Yhteiskunnalliset ongelmat, joihin politiikalla yritetään vastata, ovat monimutkaisia eikä niihin juuri koskaan ole ratkaisuja, jotka eivät aiheuttaisi myös haittaa ja kärsimystä joillekin. Niin ongelmat kuin niiden ratkaisutkin ylittävät valtioiden ja kansakuntien rajat. Se ei sinänsä ole uutta, mutta se yleisempää kuin ennen, ja se on entistä paremmin tiedossa. Demokraattinen mantra julistaa, että kansa ei voi olla väärässä, mutta tosiasiassa se voi olla väärässä ja usein onkin, sekä sen suhteen mikä on se todellinen ongelma, ja vielä pahemmin sen suhteen, mikä siihen olisi oikea ratkaisu. Miksei olisi kun parhaatkin asiantuntijat ovat neuvottomia.  Sen sijaan kansa vainuaa erinomaisen herkästi asioita sille ”selittävien” asiantuntijoiden holhousasenteen (vaikka se olisi tiedostamatonkin). Lisätään tähän asiantuntijoiden (ja poliitikkojenkin) käyttämän kielen etääntyminen tavallisesta puhekielestä ja taipumus vierittää vastustusta herättävät kansallisetkin päätökset EU:n syyksi, ja koossa on keitos, jota demagogien on helppo hämmentää.

EU:n komission puheenjohtaja Jan-Claude Juncker muistetaan muun muassa tokaisustaan, että ”me kaikki” (eli poliittiset johtajat) tiedämme kyllä, mitä pitäisi tehdä, mutta emme tiedä miten voittaisimme seuraavat vaalit, jos sen teemme. Minä kuitenkin pahoin pelkään, että he eivät tosiasiassa tiedä – vaikka uskoisivatkin tietävänsä. Ei tosin taida tietää kukaan muukaan, nekään joita vaalien häviämisen uhka ei koske. Ulkopoliittisen instituutin seminaarit ovat usein ihan antoisia tilaisuuksia, mutta useimmiten niissä jää vastausta vaille kysymys, joka seminaarin aiheeksi ilmoitetaan. Ei tässäkään keksitty, miten perustaa EU uudelleen tavalla, joka auttaisi voittamaan sen edessä ja jo sylissä olevat haasteet.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Yhteiskunnalliset ongelmat, joihin politiikalla yritetään vastata, ovat monimutkaisia eikä niihin juuri koskaan ole ratkaisuja, jotka eivät aiheuttaisi myös haittaa ja kärsimystä joillekin."

Otetaan nyt esimerkiksi tämä maahanmuutto-ongelma, tähän on helppoja ratkaisuja joita ei vain syystä tai toisesta haluta käyttää. Ensiksi lopetetaan taxiliikenne Afrikan rannikolta Eurooppaan. Tämä tietenkin aiheuttaisi ongelmia Eurooppaan haluaville, mutta eikös EU:n tarkoitus ole ratkaista EU:n ongelmia?

Käyttäjän VesaPeltola kuva
Vesa Peltola

Jotenkin on tuntunut, että on haluttu ratkaista maanosaan haluavien ja salakuljettajien ongelmaa.

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

EU "ratkoo" muiden ongelmia, mihin sillä ei ole minkäänlaista mandaattia. Laillinen man-daatti asianomaisten maiden itsensä ohella on YK:lla ja sen erityisjärjestöillä kuten Tur- vallisuusnevostolla, pakolaishallinto UNCHR:llä, Punaisella Ristillä ja Puolikuulla, ja joskun YK:n valtuuttamilla muilla avustavilla järjestöillä kuten vaikka ETYJillä sen alueella, joihin EU (tai IVY tai Arabiliitto) eivät yleensä kuulu. Afrikan Unioni on tyrinyt, kun sille on annettu vastuuta, mm. Darfourisasa.

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

"Yhteiskunnalliset ongelmat, joihin politiikalla yritetään vastata, ovat monimutkaisia eikä niihin juuri koskaan ole ratkaisuja, jotka eivät aiheuttaisi myös haittaa ja kärsimystä joillekin."

Kiteyttää koko kirjoituksen?

Päättäjät eivät ole kärsimässä ja selittävät kuinka muiden pitäisi kärsiä yhteisen hyvän takia.

Jos kansalle aiheutuisi haittaa ja kärsimystä, kansa ei varmasti äänestäisi sen politiikan selittelijöiden puolesta. Ei tätä populistien syyksi voi vierittää.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

EU:n ongelma ja siinä sivussa Brexitin syy taitaa löytyä, jos ei kokonaan niin ainakin merkittävässä määrin, ranskalaisen ja angolosksisisen kulttuurin erosta. Ranskalainen malli perustuu vallan keskitykseen ja kansalaiset ovat siinä objekteja. Heitä joko kuunnellaan tai sitten ei. Jos kanslaisten mielipiteet ovat vallanpitäjien mieleen, niitä kuunnellaan. Jos ne eivät ole vallanpitäjien mieleen, niitä yritetään kontrolloida ja, jos tarpeelliselta tuntuu, tukahduttaa.
Anglosaksisen malli perustuu enemmänkin hajautukseen, jossa kansalaiset ovat subjekteja, niitä varsinaisia toimijoita. Vallankäyttäjät asettavat toiminnalle tiettyjä puitteita ja vastaavasti kansalaiset asettavat puitteet vallankäyttäjien toiminnalle.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Jälleen ansiokas kirjoitus Kuosmaselta. Kiitos näistä - US kaipaa tällaisia lisää.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Legitimiteettivaje tekee EU:sta hataran rakennelman. Kukaan ei oikeastaan vastaa mistään, eikä johda toimintaa mandaatilla, mikä tulee kansalaisilta. Itse kannatan kansallisten komissaarien valitsemista suoralla kansanäänestyksellä parlamenttivaalien yhteydessä.

Malli olisi seuraava: kansalliset komissaariehdokkaat asetetaan listalle saamiensa äänimäärien mukaiseen järjestykseen. Eniten ääniä saanutta ehdotetaan komissaariksi. Jos kansan valitsema ehdokas ei kelpaa EU:lle, sitten seuraavaksi eniten kannatusta saanutta ehdokasta.

Toki komissaariehdokas voidaan hylätä missä kohtaa valintaprosessia tahansa, mutta sittenhän se nähdään, noudattaako EU itse demokratian pelisääntöjä. Siinäkin mielessä tämä malli olisi ihan mukava, että jokaisessa vaiheessa toimielimet valvoisivat toinen toistaan. Parlamentti pääsisi/joutuisi lopuksi hyväksymään ehdokkaat. Jokaisen eu-toimielimen "demokratiakäsitys" tulisi näin mitattua ja edes kerran viidessä vuodessa valvoisisivat kansalaisten oikeuksia.

Voi se ollakin niin, ettei tämä toimisi, mutta on oma mielipiteeni. Vain suorien komissaarivaalien avulla saadaan paikattua sitä "kuunteluvajetta".

Tämän mallin etu olisi, että asia olisi ihan kokonaan kansallisesti sovittava asia, tarvitsematta EU-sopimuksiin muutoksia. Myöskään mitään eri toimielinten välisiä valtaoikeuksia ei tämän takia tarvitsisi muuttaa. Myöskään noudatettu periaate muodostaa komissio parlamentin kokoonpanon mukaisesti, ei ole ongelma. Muiden jäsenmaiden komissaarien kohdalla voidaan edelleenkin noudattaa sitä periaatetta, pois lukien laskuista jäsenmaiden ehdokkaat, joissa komissaari on valittu vaaleilla.

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

Tässä olsi sellainen etu, että "Euroopan parlamentille" ei tarvitsisi antaakaan minkäänlaista valtaa... Se federalismin umpisolmu voitaisiin välttää.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Nyt en ymmärrä mikä on ajatuksesi. Kyllä parlamentti siitä huolimatta tarvitaan kaitsemaan komission ja jäsenmaiden direktiivitehtailua. Parlamentti mielestäni tarkastelee direktiiviehdotuksia koko unionin näkökulmasta.

Tampereella valitaan pormestari vaaleilla, mutta valtuusto kumminkin on olemassa. Komissaarien valitseminen vaaleilla ei ole sen kummempi asia.

Kun kansalaisten ääni vaikuttaisi kolmea kautta unionin päätöksen teossa, tuskin voitaisiin enää puhua demokratiavajeesta. Parlamentissa jäsenmaan kansalaisten määrän mukaisesti ja komissiossa yksi komissaari/jäsenmaa.

Jos ranskalaisilta kysyttäisiin unionin demokratisoinnista, he haluaisivat unionille presidentin, joka valittaisiin vaaleilla. Saksalaiset haluaisivat kaiketi unionille liittokanslerin. Valitse noista mieluisin vaihtoehto.

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula Vastaus kommenttiin #11

Direktiivit voisi lopettaa, eikä mikää muu maa kuin Suome pane niitä kaiken muun kansallisen ja kansainvälisen lain "edelle"!

http://ristojkoivula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2568...

" Tarkasti ottaen "EU-lakien ensisijaisuus kaikkiin kansallisiin lakeihin nähden" on TÄYSIN MAHDOTONTA. Kansainvälisen lain näkökulmasta EU-lait ovat kansallisia lakeja - jos sitäkään.

Vieläkin tyhmempää on nostaa Euroopan umpirikolloisen Norsunraatoneuvoston ja se "tuomioistuimen" EIT:n "lait" "neljänneksi oikeusasteeksi"...

Kyllä "lakeja" ja piisaa...

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005717927.htm...

Väitöskirja:

Suomi noudattaa EU-lakien ylivertaisuutta liian yksisilmäisesti ja vaarantaa näin perustuslailliset ydinarvomme

Keskiviikkona väittelevän apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen mukaan syntynyttä tilannetta on vaikea korjata.

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen (KUVA: Vesa Laitinen)

Juha-Pekka Raeste HS

Julkaistu: 13.6. 12:36

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen esittää tuoreessa tutkimuksessaan, että Suomen sitoutuminen EU-lakien etusijaperiaatteeseen nykyisessä laajuudessa ei ole järkevää.

Puumalaisen väitöskirjassa ja tämänpäiväisessä väitöstilaisuudessa tarkastellaan sitä, että Suomen lainsäädännön mukaan EU-lait syrjäyttävät aina kaikki Suomen lait ja säädökset, ja siis myös perustuslait.

Kaikkialla Euroopassa näin ei ole. Esimerkiksi Saksassa, Puolassa ja Espanjassa EU-oikeudelle ei ole tunnustettu etusijaa valtiosäännön ydinarvoihin nähden, Puumalainen selvittää kirjassaan.

Mikko Puumalainen, miksi sitoutuminen etusijaperiaatteeseen tässä laajuudessa ei ole viisasta?

”Koska jokaisessa valtiosäännössä on sellaisia ydinarvoja, joista valtiosääntö tai perustuslaillinen lainsäätäjä ei voi itsekään määrätä. Esimerkiksi ihmisarvon loukkaamattomuus on tällainen ydinarvo. Sitä pitää suojata, ja se voi tulla esille sellaisessa tilanteessa, jossa unionilainsäädäntö edellyttäisi siitä luopumista tai syntyisi ristiriita unionilainsäädännön ja perusarvon välillä.”

Kerro siitä esimerkki?

”Tämä on hypoteettinen esimerkki: Turvapaikkalainsäädännössä voi tulla tilanne, että unionilain-säädännön soveltaminen voi johtaa siihen, että se pakottaisi palauttamaan ihmisiä alueille, joissa heidän henkensä olisi vaarassa. Säännökset voisivat koskea turvallisten maiden luetteloa tai muuta vastaavaa, joista Suomi ei voisi poiketa.”

Miten EU-lakien etusijaisuutta Suomessa oikeasti noudatetaan?

”Sen noudattaminen tulee näkyviin tuomioistuinten työssä. Rajaan aiheen vain siihen miten lainsää-täjä on sen omaksunut ja noudattaa. Alussa 2000-luvun alkupuolella käytäntö oli varsin sekavaa. Viime aikoina perustuslakivaliokunta yksiselitteisesti tunnustaa etusijaperiaatteen siten kuin unionin tuomioistuin on sen määritellyt. Se tarkoittaa, että unionin lainsäädäntö saa etusijan myös Suomen perustuslakiin nähden.”

[Puumalainen kertoo kannan näkyvän tuoreimmillaan perustuslakivaliokunnan lausunnossa EU:n tietosuojalainsäädännöstä. Puumalaisen mukaan kyseessä on yksittäistä lain soveltamista koskeva konfliktisääntö, mutta perustuslakivaliokunta on ryhtynyt soveltamaan tätä periaatetta ikään kuin lainsäätämiseen liittyvänä periaatteena. Se on näin samalla laventanut lain ulottuvuutta, vaikkei unionilainsäädäntö olisi sitä edellyttänyt.]

Väitöksessäsi sanot, että muutoksia nykytilanteeseen on vaikea toteuttaa, koska perustus-lain ylimmästä tulkinnasta vastaa Suomessa perustuslakivaliokunta, ja se ei voi tehdä ennakkoratkaisupyyntöjä EU:n tuomioistuimelle, koska se ei ole tuomioistuin. Pitäisikö perustuslakivaliokunta siis korvata perustuslakituomioistuimella?

”Se on vähän oma aiheensa, pohdin nykyisen perustuslakivaliokunnan vahvuuksia ja sitä miten dialogia [EU:n tuomioistuimen kanssa] voisi vahvistaa.”

”Meillä on yhtäältä perustuslakivaliokunta, joka ei voi pyytää ennakkoratkaisuja. Toisaalta tuomio-istuimet eivät saa arvioida perustuslakikysymyksiä. Tämä johtaa siihen, että nekään eivät voi laajasti ja avoimesti käsitellä perustuslakikysymyksiä. Lopputulos on eräänlainen umpikuja.”

Aiemmin Suomen ensimmäisenä vähemmistövaltuutettuna toiminut Puumalainen väittelee tänään tiistaina kello 12 Turun yliopistossa oikeustieteen tohtoriksi EU:n etusijaperiaatteesta Suomen valtiosäännössä. Hän teki väitöskirjansa tutkijana.

Puumalaisen vastaväittäjänä toimii professori Tuomas Ojanen Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Jukka Snell Turun yliopistosta. "

RK: Eurobyrokratian vallanahneudella ei ole mitään äärtä eikä antaa:

... jopa kansalliseen perustuslakiin kirjattu YK:n Peruskirja heidän mukaansa "saa väistää":

https://www.pirkanblogit.fi/2017/risto_koivula/eur...
"

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

EU on perustettu ajamaan rikkaan vähemmistön etua. Tuo rikas vähemmistö tekee kyllä tiettäväksi valituille poliitikoille, mitä näiden pitäisi tehdä. Poliitikot siis tietävät kyllä, mitä heiltä odotetaan. Mutta koska se on äänestäjäkunnan enemmistön edun vastaista, poliitikot yrittävät jotenkin hämärtää tai lieventää politiikkaansa.

Ja tavallinen vaalikarja ei todellakaan ymmärrä tätä valta-asetelmaa, vaan kuvittelee, että vika on yksittäisissä poliitikoissa eikä koko yhteiskunnan talousjärjestelmässä. Tai toisin sanoen, kansa kuvittelee, että valta on äänestäjäkunnalla, kun se tosiasiassa on talouden omistajilla. Kapitalistisessa yhteiskunnassa nuo ovat kaksi eri tahoa.

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

EU:n dogmi on, että pääoman etu on yhtä kuin kansan etu. Sen funktio on sen "omien" pääomien tukeminen. (Ne taas saattavat olla vaikka kuinka taantumuksellisia ja konkkaputkessa joka tapauksessa.)

Sen sijaan tieteen eteneminen on aina kansan etu. Jonkin yksittäisen pääomakeskittymän etu se on vain silloin, kun se itse hyötyy siitä, ja muut kokevat tappiota. Eli suurin osa "pääomasta yleensä" EI tykkää! Jos nämä pääsevät päättämään vaikka jonkin työnantajaliiton kautta joukolla kukin juu tai ei, se on sitten todennäköisesti ei.

Teknologinen ja tieteellinen edistys välittömästi ALENTAA hintoja - ja olevien reaalipääomien arvoa. Vain kaksi tahoa hyötyy: se jolla se uusi monopoli on, ja asiakkaat, kansa, hinnanlaskusta.

EU yleensä luulee, että arvo olisi "teknologiasta sisänsä" peräisin. Mutta se ei ole. Toisaalta vanhanaikasella teknologialla toimiminen ei tuo toteutuneiden työtyötuntien mukaista arvoa, vaan arvo muodostuu tehollisten työtuntien mukaan (joilla se olisi ollut kyseisten myytyjen tuotteiden keskimääräisin kustannuksin tuotettavissa).

Käyttäjän ingmarforne kuva
Ingmar Forne

Kun kerran kysytte. Kansa ei kyllä tiedä. Ei ainakaan hirveän hyvin. Siitä on olemassa oikein tutkittua tietoa. Tutkimus asiasta julkaistiin vuonna 2010.

Tutkimus on edelleenkin ladattavissa netiltä:

Tietääkö kansa? Kansalaisten politiikkatietämys teoreettisessa ja empiirisessä tarkastelussa

http://www.utupub.fi/handle/10024/59408

Kun se julkaistiin eräs lehti otsikoi: Kyllä kansa ei tiedä.

Karkeasti ottaen poliittinen tietämättömyys löytyy kyllä kaikilta suunnilta, mutta tuntuu olevan yleisempää poliittisesti oikealla olevien joukossa sekä kumma kyllä naisten keskuudessa.

Ladatkaa ja tutustukaan rauhassa.

Terveisin.

Ingmar Forne

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset